Uuden Musiikin Orkesteri UMO, Timo Lassy ja Valtteri Laurell Pöyhönen ovat kotimaisen jazzin käsitteitä ja laadun takaajia kukin omalla sarallaan. Luvassa onkin Tapaus isolla alkukirjaimella, kun suomalaisen jazzin takuukolmikko yhdistää voimansa kesän kynnyksellä. Valtteri Laurell Pöyhönen on säveltänyt luottosolistilleen Lassylle ja Suomen johtavalle big bandille UMOlle ohjelmistollisen uutta musiikkia, ja tilaussävellyksen kantaesitykset kuullaan 15. toukokuuta Helsingin Savoy-teatterissa ja 16.5. Espoon Sellosalissa.
– UMOlle kirjoittamani musiikki on synteesi kaikesta siitä, mitä olen tehnyt ja kokenut vuosien varrella. Olen haastanut itseäni koko sävellysprosessin ajan, koska olen halunnut tehdä jotakin uutta ja aiemmasta tuotannostani poikkeavaa. Tiedossa on kuitenkin edelleen helpostilähestyttävää ja tunnistettavaa Valtteri Laurell Pöyhöstä, säveltäjä lupaa.
– Nykyinen kotikaupunkini Berliini toimii loputtomana inspiraation lähteenä. Muita innoittajiani ovat olleet Duke Ellingtonin myöhäisempi tuotanto sekä rakkauteni etiopialaiseen jazzmusiikkiin. Luvassa on uusia, vähän haastavampiakin tasoja, melodisuutta, sekä vahvaa ja savuista tunnelmaa.
Konserteissa Lassy ja Pöyhönen haastavat myös esiintymiskonseptia tuomalla lavalle vivahteita beat-runoudesta.
– Meille molemmille yleisön huomioiminen ja kommunikointi sen kanssa on tärkeää. Tarkoituksenamme on kahden miehen voimin kertoa tarinoita konserttiyleisölle, tuoda mukaan tiettyä sielukkuutta ja erityisesti rentouttaa tunnelmaa, kaksikko suunnittelee.
Konsertissa UMOn solistiksi nouseva saksofonisti Timo Lassy kertoo odottavansa tulevaa projektia innoissaan, onhan luvassa ensimmäinen kerta kun Lassy pääsee soittamaan varta vasten hänelle räätälöityä musiikkia.
– On todella mukavaa päästä soittamaan jonkun toisen kirjoittamaa musiikkia vieläpä ison orkesterin kanssa, koska viime aikoina olen esittänyt niin paljon omaa musiikkia omalla bändillä. Ilmassa on kihelmöintiä ja uuden odotusta, hän tunnelmoi.

Vankilakeikat odottavat kolmikkoa
UMO tuottaa julkisten konserttiensa lisäksi vuosittain kymmeniä yleisötyötapahtumia eli niin sanottuja osallistavan taiteellisen toiminnan tapahtumia, joissa musiikki viedään yleisön luo, esimerkiksi kouluihin ja vanhainkoteihin. Nyt portit kiven sisään aukeavat kolmeksi päiväksi, kun konsertti viedään kolmeen eteläsuomalaiseen vankilaan.
– Eipä olekaan tullut aikaisemmin soitettua vankilassa! On todella kiinnostavaa nähdä, miten musiikin energia saadaan välittymään ja millainen reaktio on luvassa. Tämä on sekä meille että UMOlle ainutlaatuinen tilaisuus ja toivomme tosiaan, että voimme tarjota kuulijoille aivan uudenlaisen elämyksen, Valtteri Pöyhönen ja Timo Lassy hehkuttavat.
***
Saksofonisti Timo Lassy (s. 1974) tunnetaan maamme kenties valovoimaisimpana jazzarina, jonka fanipohja ja vaikutusvalta ulottuu kauas ilmeisten jazzpiirien tuolle puolen. Miehen edellinen studioalbumi In With Lassy nousi listoille ja liveäänitys Live With Lassy myi ensipainoksensa loppuun lyhyessä ajassa. Parina viime vuonna Lassy on säveltänyt musiikkia myös elokuviin Tavarataivas ja Ei kiitos. Solistina Lassy on karismaattinen, omaleimainen ja alati vaarallinen.
Säveltäjä, sovittaja, tuottaja ja kapellimestari Valtteri Laurell Pöyhönen (s. 1978) tunnetaan yhtenä kotimaisen jazzmusiikin omaperäisimmistä sekä menestyneimmistä uudistajista viime vuosina. Pitkään nousujohteista uraansa luonut ja äskettäin Jazz-Emmalla palkittu Dalindèo sekä pankin totaalisesti räjäyttänyt Ricky-Tick Big Band ovat vahvoja työnäytteitä. Pöyhösen musiikissa sykkivät rinta rinnan hienostunut eleganssi ja miehen nykyisen kotikaupungin Berliinin raaka swing.
Uuden Musiikin Orkesteri UMO (1975-) on jazzin ja uuden rytmimusiikin alalla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka soittaa monipuolisesti ajan hermolla olevaa musiikkia. Luovana kokoonpanona UMO tekee erityisesti suomalaista musiikkia tunnetuksi sekä Suomessa että ulkomailla. Orkesteria pidetään yhtenä maailman johtavista big bandeista. Tilaamalla ja esittämällä mahdollisimman paljon uutta materiaalia UMO kannustaa ja tukee myös suomalaista jazztuotantoa. Orkesterin jäsenet ovat Suomen jazzmuusikoiden parhaimmistoa, ja orkesteri toimii jatkuvasti myös jazzin ja kevyen musiikin käytännön korkeakouluna kotimaamme lupaavimmille muusikoille.
***
UMO & LASSY & PÖYHÖNEN
Kapellimestarina Valtteri Laurell Pöyhönen
12.5. Hämeenlinnan vankila (yksityistilaisuus)
13.5. Keravan vankila (yksityistilaisuus)
14.5. Helsingin vankila (yksityistilaisuus)
15.5. Helsinki, Savoy-teatteri, klo 19.00
16.5. Espoo, Sellosali, klo 19.00
Savoy-teatterin konsertin liput Lippupalvelusta ja Sellosalin konsertin liput Lippupisteestä toimituskuluineen alk. 28 €/ 23 € / 15 €.