Otava Happy Jazz -hyväntekeväisyyskonsertti svengaillaan 30.7.2022 Otavan Opiston viehättävässä puistossa nyt jo 36. kerran. Luvassa on jälleen rentoa yhdessäoloa, hyvää meininkiä ja auringonpaistetta. Konsertin tuotto käytetään lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen pääasiassa Mikkelin alueella. Lions Club Otavan kohderyhmänä ovat nuoriso- vanhus- ja vammaistyö.
Tapahtuman pääesiintyjänä on Steven´n´Seagulls, vuonna 2010 perustettu suomalaisyhtye. Bändin musiikki on genreltään; newgrass, country, rock, ja ainakin soitinnuksen osalta myös bluegrass. Keikoilla nähtävä soitinarsenaali on alusta asti ollut erittäin laaja; banjo, mandoliini, rummut, kontrabasso, haitari, kitara, huilu ja muut soittimet vaihtuvat bändiläisten käsissä välillä jopa lennosta.

Ajan myötä yhtyeestä on hioutunut timantinkova ja tunnelman kattoon nostava kokonaisuus, joka kiertää ympäri maapallon välittämässä yleisölle musiikin ilosanomaa suoraan kylmästä pohjolasta.
Jos yhtye aluksi tunnettiin rock- ja metal-klassikoiden uudelleen sovittamisesta, on yhtye kolmella viimeisellä levyllään esitellyt kansainväliselle yleisölleen myös omaa tuotantoa.
Ohjelma:
15:00 – 16:00
Tuusulanjärvi Big Band solistinaan Tuula Krzywacki svengaa festivaaliväen 1960-luvun New Yorkiin, jazzin ikivihreiden sävellysten ja sovitusten maailmaan.
Konsertissa kuullaan Nancy Wilsonin ja Ella Fitzgeraldin tunnetuksi tekemiä kulta-ajan rakastettuja kappaleita autenttisina big band -versioina.

16:20 – 17:10
St. Michel Sound Machine, mikkeliläinen kokoonpano tarjoilee meille tyylillä ja tunteella – monipuolisen groove-musiikin iloa ja laittaa varmasti jokaisen jalan vipattamaan!
17:30 – 19:00
Steve ’n’ Seagulls bändin energinen ja taidokas livemusiikki on tullut tutuksi kotimaan kamaralla, festivaaleilla ja klubeilla ympäri Euroopan, Pohjois-Amerikan kiertueilla, Australiassa ja Etelä-Amerikan lämmössä.
Joka kolkassa yleisöstä tuntuu huokuvan sama tunne; bändin keikoilla viihdytään, pidetään hauskaa ja nautitaan ainutlaatuisesta musiikillisesta keitoksesta!
Juontajana: Mirka Paunonen
Lisätietoja: Timo Prusila, p. 040 5123 244, timo.prusila@gmail.com
Otavan Opisto: Otavantie 2, 50670 Otava
Liput: NETTILIPPU
Järjestäjä: Lions Club Otava