Rumpali Ilpo Kallio ja kontrabasisti Jouni Hokkanen alkoivat yhdessä pohtia mahdollisuutta alkaa toteuttaa säännöllistä ympärivuotista jamitoimintaa. Asiat lähtivät rullaamaan, kun ravintola Selkämeri innostui asiasta ja jami-illaksi valikoitui torstai. Paikalliset jazzmuusikot kokoontuivat viikoittain lähinnä aatteellisella pohjalla soittamaan yhdessä ja pian myös jazzmusiikin harrastajat löysivät paikan ja innostuivat tulemaan paikan päälle kuuntelemaan elävää musiikkia.
Keskeinen asia ja ajatus oli kuitenkin saada nuorille uusille soittajille ja jazzmusiikin opiskelijoille aikaiseksi paikka, missä esiintyä. Yhdistyksenä olisi helpompi toimia ja olisi mahdollisuus saada myös yhteiskunnallista tukea toiminnan pyörittämiseksi. Näin päätettiin perustaa Jazz Society of Pori yhdistys kymmenisen vuotta sitten toiminnan selkeyttämiseksi ja vakauttamiseksi. Jami-iltoja on siitä lähtien järjestetty säännöllisesti ja eri vaiheiden jälkeen ravintola Rattaanpyörä (Rattis) Keskusaukion laidalla linja-autoasemaa vastapäätä on toiminut nyt kuutisen vuotta yhdistyksen “kotipesänä”. Siellä jami-illat jatkuvat edelleen pääsääntöisesti viikoittain torstaisin.
Kymmenen vuoden taivalta juhlistaakseen yhdistys järjestää Jazzkonsertti /swing tanssiaiset tapahtuman 29.9.2012 klo 19.00 alkaen Porin Mies-Laulun talolla. Illan aikana esiintyy kolme kokoonpanoa, joista suurin on Juha Järvisen johtama kahdestakymmenestä soittajasta koostuva Pori Big Band. Legendaarinen jazzrumpali Ilpo Kallio on esiintynyt jo 1950-luvun loppupuolelta asti säännöllisesti. Hän tuo lavalle oman Saxtet kokoonpanonsa, missä on tukeva viiden saksofonistin eturivi, Kari Sarpila, Mika Kojo, Juha Järvinen, Harri Kangas ja Juha Unkila. Ilpo Kallion lisäksi komppiryhmässä taiteilevat Mikko Latvala, kitara, Jussi Reunamäki, piano sekä kontrabasisti Tomi Harrivaara. Kolmantena kokoonpanona illan aikana esiintyy Jouni Hokkanen Trio, jossa Jounin lisäksi pianon musta valkoisia koskettimia liikuttelee Pekka Tyni ja rumpujen pärinästä huolehtii Timo Koskinen.
Illan laulusolisteina tulevat esiintymään Sibelius Akatemiassa tällä hetkellä opiskeleva nuori jazzlaulajatar Kadi Vija, joka on nousemassa kovaa vauhtia jazzlaulajiemme eturiviin.
Estradille nousee myös, varsinkin porilaisille tuttu, konkarilaulaja Eino Grön. Vaikka Reposaaren “Eikka” on paremmin tunnettu tangolaulajana, niin kunnon perinteinen swing taittuu hänen laulamana yhtä hyvin kuin totutut tangot.
Mukana on myös saksofonisti Sven “Nagu” Nygård, joka esiintyy eri kokoonpanoissa solistin ominaisuudessa.
Ohjelman runko kulkee niin, että ensin on konsertti osuus, minkä aloittaa Ilpon Saxtet. Tämä pitkänlinjan muusikoista koottu kokoonpano esittää pääsääntöisesti tunnettuja ikivihreitä standardeja. Jounin Trio puolestaan soittaa hieman nykyvirtauksien mukaista modernimpaa jazzia. Molempien orkesterin kanssa esiintyvät myös solistit.
Pienen väliajan jälkeen ilta jatkuu swingtanssiaisten merkeissä noin ilta kymmeneltä. Ensimmäiset tanssien tahdit virittelee Jouni Hokkanen Trio solisteineen. Jälkimmäisestä setistä huolehtii PBB vanhan swingmusiikin pyörteissä laulusolistinaan Hilkka Mäkitalo.
Konserttitilaan voidaan ottaa sisälle noin 250 henkeä, joten innokkaimpien paikalle halajavien perinnejatsin ja swingtanssin ystävien on syytä olla liikkeellä ajoissa ja hankkia lippu etukäteen sisäänpääsyn varmistamiseksi. Tilaisuudessa on tarjolla juotavaa ja pientä purtavaa.
Jazz Society of Pori http://www.jazzsociety.fi yhdistyksen 10 v. juhlakonsertti ja swing tanssiaiset
Paikka: Porin Mies-Laulun talo, 29.9. klo 19.00, Vapaudenkatu 10, 28100 Pori. www.pml.fi
Lipunmyyntipisteet: Osasävel, Rattis ja yhdistyksen hallituksen jäsenet.
Lipun hinta 30€ sisältää myös kahvitarjoilun
Tilaisuudessa on anniskeluoikeudet
Ennakkovaraukset: Jouni Hokkanen puh. 045-8531185.