Mikko Innanen & Innkvisitio on vuodesta 2004 toiminut jazzyhtye, joka on julkaissut kaksi levyä, “Paa-da-pap” (TUM Records 2007) ja “Clustrophy” (TUM Records 2010). Alkuperäiskokoonpanossa soittivat Innasen lisäksi saksofonisti ja huilisti Timo Lassy sekä kosketinsoittaja Seppo Kantonen ja rumpali Joonas Riippa.
Timo Lassyn siirryttyä soolouralle yhtyeen toiseksi saksofonistiksi tuli ruotsalainen Fredrik Ljungkvist, sittemmin paikalla ovat vuorotelleet Ljungkvist, saksalainen Daniel Erdmann ja liettualainen Liudas Mockunas.Toisinaan, olosuhteiden salliessa, Mikko Innanen & Innkvisitio on esiintynyt myös kvintettinä, sekä Ljungvistin että Erdmannin kera.
Yhtye on esiintynyt klubeissa ja festivaaleilla Suomen lisäksi Virossa, Liettuassa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Saksassa, Ranskassa, Unkarissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa.
“Kotimaisen vapaan jazzin kärkikollektiivi Innkvisitio vie meidät johtajansa saksofonisti Mikko Innasen luotsaamaana uusiin äänimaailmoihin. Nyrjähtäneet rytmit ja ensiluokkainen instrumentalismi saavat aikaan musiikkia, joka on samaan aikaan punk ja jazz. Tuorein levy Clustrophy helsinkiläisellä TUM Recordsilla käy mainiosti todisteeksi kombon kyvyistä.”
Matti Nives – Flow Festivaalin 2011 käsiohjelma
” Mutta ennen kaikkea se oli esityksen yhteissoitto, joka yllätti ja vietteli: tässä on tämän ajan musiikkia, joka on vahvasti juurtunut nykyhetkeen, mutta joka osaa myös ironisoida itseään, ja ottaa kaiken haluamansa etäisyyden päälle liimattuun kollaasi-muotoon.”
Philippe Méziat – Jazz Magazine -lehden blogi (konsertti Perpignanissa lokakuu 2009)
Ma 7.11. Club Liberté klo 21
Mikko Innanen – saksofonit, Liudas Mockunas – saksofonit ja klarinetit, Seppo Kantonen – syntetisaattorit, Joonas Riippa – rummut
Ti 22.11. Club Liberté klo 21
Mikko Innanen – saksofonit, Pauli Lyytinen – saksofonit, Seppo Kantonen – syntetisaattorit, Joonas Riippa – rummut
Liput 8/5 € eteispalvelu 2 €
Kolmas Linja 34 – Helsinki – Kallio / puh 045-895 6446
www.clubliberte.fi
Klubin taiteellisena johtajana toimii Mikko Innanen ja klubin tuotannosta vastaa Vapaat äänet – Charles Gil.
Innkvisitio Klubiin on saatu VAKA-tukea.
Kaksi Innkvisitio Klubi-iltaa pidetään myös 10. ja 11.11. Liettuassa Kaunas – Jazz Connections festivaalilla.