Kolmiosainen Savoy Gospel -konserttisarja tarjoaa alkaneena syksynä monipuolisen kattauksen tämän hetken gospelia maailmalta. Sarjan aloituskeikka koettiin eilen ja toinen konsertti on tänään. Tuomari Nurmion ja Knucklebone Oscarin levynjulkkariin ei yksi ilta riittänyt. Sali oli täynnä, kun Henki puhutteli musiikin ystäviä.

Handen ja Oskarin ystävät ovat kokeneet kaikenlaisia hetkiä yhdessä ja erikseen. Eilinen hurmoksellinen herätyskokous käänsi uuden sivun herrojen päiväkirjassa. Believe It or Not -albumi on 13 kappaleen pituinen tarina, jossa edetään kirjaimellisesti kohdusta hautaan, paratiisista kiirastulen kautta loppusijoituspaikkaan. Konsertissa ei edetty levyn järjestyksessä, vaan punaista lankaa oli viritetty väliaikatarjoilu huomioon ottaen.
Kahdeksan hengen kokoonpanolla saavutettiin puhutteleva komppi ja mustat enkelit kohottelivat siipiään taustalaulun lomassa. Esillepanosta tuli mieleen länkkäri ja niitähän Savoyssakin on aikoinaan näytetty. Kun pikkupoikana käytiin isän kanssa niitä katsomassa, hän sanoi, että jäädään leffan jälkeen keräämään hylsyt lattialta.

Päivi Loponen-Kyrönseppä on staffeineen saanut jälleen koottua kiinnostavan ohjelman Savoy-teatteriin.

Tuomarin erilaiset kokoonpanot spurgujen brass bändistä aina loppuun asti tuotettuihin studioäänityksiin ovat kaikille tuttuja. Knuckebone Oscar aloitti keikkailun 90-luvulla pienissä kuppiloissa, joissa hän jossain vaiheessa iltaa kiipesi baaritiskin päälle. Soitossa on edelleen samaa hulvattomuutta. Nyt tehtiin yhdessä jotakin uutta.
Eilinen oli hieno aloitus Savoyn syksylle, jonka muista gospel-konserteista vastaavat Soweto Gospel Choir: Heart of Africa ja Harlem Spirit of Gospel. Edellisen kerran Soweto Gospel Choir esiintyi täysille saleille Savoy-teatterissa vuonna 2018. Muun muassa U2:n, Celine Dionin ja John Legendin kanssa esiintynyt 15-henkinen kuoro on kiertänyt vuosia ympäri maailmaa mm. Yhdysvalloissa, Japanissa ja Australiassa. Amerikkalaista gospelia esittää Harlem Spirit of Gospel. Anthony Morganin johtama kuoro on levyttänyt ja esiintynyt useiden supertähtien kanssa, heidän joukossaan mm. Elton John, Aretha Franklin, Steven Tyler ja Stevie Wonder.
Savoyssa on jo jonkin aikaa noudatettu kansainvälistä tapaa, jossa permantopaikat ovat anniskelualuetta, joten konserttivieras voi halutessa siirtää viinilasinsa salin puolelle.
Tuomari Nurmio alias Judge Bone ja Knucklebone Oscar, Believe It Or Not, Levynjulkaisukonsertti, Savoy-tetteri, 15.9.2022
la 29.10. klo 19 Soweto Gospel Choir: Heart of Africa
la 10.12. klo 19 Harlem Spirit of Gospel
Lisätietoja: savoyteatteri.fi