Flame Jazz on toiminut Turussa hyvällä menestyksellä nyt kolme vuotta. Tänä aikana on järjestetty yli 100 jazzkonserttia yli kymmenellä eri estradilla. Tapahtumapaikkojen vaihtelu sekä taiteellinen laaja-alaisuus ovat olleet Flame Jazzin kantavia teemoja alusta asti, ja samoilla ajatuksilla on rakennettu myös kevään 2014 ohjelma.
Huippusuosituksi osoittautunut Flame Jazz Cruise järjestetään jälleen Viking Gracella helmikuussa. Onnistuimme saamaan soulsensaatio Jo Stancen pääesiintyjäksi toistaiseksi ainoalla Suomen esiintymisellään! Mukana on lisäksi kovia kotimaisia yhtyeitä kuten Timo Lassy Band, Fredator sekä Teemu Viinikainen Trio. Suurin osa maissa järjestettävistä konserteista tapahtuu Åbo Svenska Teaterin tunnelmallisessa Café Tiljanissa osana ÅST:n 175-vuotisjuhlia. Konsertteja järjestetään lisäksi intiimissä jazzklubi Monkissa sekä Turun Seudun Musiikkiopistolla. Linnateatterin kevään ainoassa Flame Jazz –konsertissa kuullaan upean Emma Salokosken trioa.
Flame Jazz haluaa keväällä 2014 nostaa esiin erityisesti nuoria lahjakkuuksia. Aloitamme maaliskuussa Talent Night –konseptin, jonka puitteissa yleisö pääsee tutustumaan nouseviin jazztähtiin. Sarjaan valittiin ensimmäisenä lahjakkaista nuorista koostuva AR Quartet. Pori Jazzin vuoden 2013 taiteilijaksi valitun pianisti Artturi Röngän johtama yhtye palkittiin hiljattain myös We Jazz Rising Star -arvonimellä. Muista kevään ohjelman nuorista kyvyistä mainittakoon New Yorkiin kotiutunut kitaristilahjakkuus Olli Hirvonen kvartetteineen sekä turkulaislähtöinen Aura Flow. Turkulaista väriä ohjelmaan tuovat myös vibrafonisti Severi Pyysalo sekä 20-vuotista taiteilijanuraansa juhliva kitaristi Niklas Winter.
Flame Jazz 2014 tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille: ravintolailtoja, klubikeikkoja, konserttisaleja, risteilyjä. Tuleva ohjelma kurkistaa rohkeasti tulevaisuuteen perinteitä unohtamatta. Monimuotoisia Flame Jazz –tapahtumia yhdistää laadukas musiikki ja innostava tunnelma.
FLAME JAZZ KEVÄT 2014
Pe 17.1. Aura Flow, Café Tiljan (ÅST) klo 22
La 01.2. Flame Jazz Cruise, Viking Grace, klo 20.50
Pe 07.2. Rakka, Monk, klo 21
Pe 14.2. KVR + Mopo, Café Tiljan (ÅST), klo 22:
Pe 21.2. Equally Stupid, Monk, klo 21
Pe 14.3. Talent Night: AR Quartet @ Café Tiljan (ÅST) klo 22
Pe 28.3. Emma Salokoski Trio, Linnateatteri, klo 22:
Pe 11.4. Winter/Pyysalo/Bodilsen, Café Tiljan (ÅST) klo 22
Pe 18.4. Olli Hirvonen Quartet, Monk, klo 21
Pe 02.5. NYConnection, TSMO, klo 19:
Pe 16.5. Jarmo Saari Republic @ Café Tiljan (ÅST) klo 22