Erja Lyytinen kiertää Suomen klubeja lokakuussa 2022 julkaistavan Waiting For the Daylight -albumin myötä. Pe 21.10 klo 19.00 vuorossa on vierailu ”kotikentällä” Kuopiossa ohjelmaravintola Maximissa.
Soiva Halosenniemi -näyttely tarjoaa moniaistisen kokonaisuuden. Joukko suomalaisia eturivin muusikoita on valinnut museon taidekokoelmista mieleisensä maalauksen, joihin ovat säveltäneet omat musiikkikappaleensa. Talossa soi mm. Erja Lyytisen uusi sävellys.
Kuopiolaislähtöinen Lyytinen on esiintynyt maailman kärkikaartiin kuuluvien kitaristien kanssa sekä ollut lämmittelijänä mm. Tom Jonesille, Robert Plantille ja Carlos Santanalle.
Halosenniemelle juhlistetaan 120 -vuotista ateljeekotia. Pekka Halonen soitti kannelta tunteella ja maalatessaan hän kuunteli mielellään klassista musiikkia. Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jäsenet järjestivät kotikonsertteja, nimekkäistä naapureista Jean Sibeliuksen Aino-vaimo kävi myös Halosenniemessä soittamassa pianoa.
Soiva Halosenniemi kunnioittaa tätä perinnettä ja tuo uusia tulkintoja Pekka Halosen maalauksiin.
Erja Lyytinen Waiting For the Daylight levynjulkaisukiertue Maxim pe 21.10 klo 19.00. Liput 33/35 eur TÄSTÄ
Soiva Halosenniemi 11.10.2022 – 15.1.2023, avoinna ti–su klo 12–17, joulutauko 22.–26.12. Pääsymaksut 10/8/4 eur, www.halosenniemi.fi