Perusporilainen, näin kaiketi voisi sanoa, lyseon kasvatti ja Palmgren konservatoriossa musiikin opintoja suorittanut Jyrki Laiho tunnetaan Porissa erityisesti Validi Sekmentti -klubin puuhamiehenä, mutta myös vuonna 2002 perustetun Karkia Mistika Records -levymerkin tuottajana.
Marginaalinen jazz- ja rockmusiikki kiinnostaa Laihoa erityisesti ja niin myös levyjen tuotanto on profiloitunut tälle alueelle. Lähes täydessä pimennossa on paljon yhtyeitä, joilla on mielenkiintoista tarjottavaa musiikillisessa mielessä. Tällaisten yhtyeiden levyjä Laiho on yhtiönsä kautta ehtinyt julkaista useita kymmeniä vuosien saatossa. Lähtökohtaisesti Laihon tuottama musiikki on sellaista, mikä koskettaa häntä itseään, on sytyttävää ja lähellä hänen sydäntään. Laiho tuntee tämän olevan osaltaan jonkinlaista kulttuurin ja taiteen edistämistyötä, mikä ei taloudellisesti kuitenkaan ole kannattavaa.
Kun pääpaino levyjen tuotannosta liikkuu pienissä painoksissa, niin yhteistyö toisten vastaavanlaisten yritysten kanssa on tarpeellista ja se toimii myös varsin mutkattomasti. Näin voidaan tuotantokuluja ja riskiä jakaa laajemmalle ja samalla mahdollistuu myös monien sellaisten julkaisujen tekeminen, joita muuten ei ehkä voitaisi tuottaa ollenkaan, totesi Laiho.
Validi Sekmentti @ Saikku -klubilla Laiho järjestää nykyään konsertteja, joissa musiikin kirjo on ollut esillä laajasti laidasta laitaan. Samana iltana ovat kuulijat voineet kuulla varsin erilaista, toisistaan poikkeavaa musiikkia. Näin toimiva monipuolinen musiikkitarjonta on vetänyt paikalle kuulijoita monen genren piiristä. Toiminta alkoi kolmisen vuotta sitten yhdessä taidegalleriassa. Rakennus purettiin pois alta ja uudeksi kokoontumispaikaksi löytyi nykyinen opiskelijatalo Saikku, missä Laiho on ehtinyt järjestää tähän mennessä kymmeniä konsertti-iltoja. Vaikka paikka tunnetaan ensisijaisesti opiskelijatalona, niin Laiho tähdensi, että konsertteihin ovet ovat auki kaikille, joten tervetuloa muutkin kuin opiskelijat.
Tänä vuonna Laiho on laajentanut musiikillista spektriä intiimin akustisen jazzin, folkin ja kokeellisen musiikin alueelle, missä äänenvoimakkuus pidetään mahdollisimman luonnollisena ilman ylimääräistä äänentoistoa. Konserttien pitopaikkana toimii Taidemuseon ravintola Säde. Esitykset ajoittuvat alkuiltaan, mikä sopii mainiosti tämän tyylisen musiikin esittämisajankohdaksi ja miellyttää varmasti hieman vanhempaakin kuulijakuntaa.
Taitavaa duoyhteistyötä
Klub Karkia tarjosi eilen pääosin improvisoidun duo-konsertin, missä kohtasivat tenorisaksofonia, bassohuilua, bassoklarinettia ja muita puupuhaltimia soittanut monitaituri Jorma Tapio (1957) ja lyömäsoitintaiteilija, perkussionisti Simo Laihonen (1982). Molemmat soittajat ovat tuttuja nimiä monista eri kokoonpanoista. Tapio tunnettiin jo aikoinaan Edward Vesalan Sound & Furyn jäsenenä ja Laihonen tunnetaan erityisesti Black Motor -rumpalina. Yhteistä soittotuntumaa heillä on monista aikaisemmista yhteyksistä ja tällä hetkellä molemmat vaikuttavat mm. Kaski-triossa ja uudessa Sound & Fury’ssa. Keskiviikkoillan konsertissa kaksikko soitti kuitenkin ensimmäistä kertaa yhdessä duona.
Vaikka nämä herrat edustavat eri sukupolvea, niin molemmilla on tukeva ote ja kokemus free-jazzin ympyröistä ja improvisoidusta esittämisestä. Varsinkin kaksistaan soitettaessa tilanne ei ole helppo kummallekaan soittajille. Duona ilmaisuvastuu kokonaisuudesta on molemmilla soittajilla vaativampi kuin isommassa ryhmässä, missä on useampi soittaja ”paikkaamassa” hetkittäin ponnahtelevia ajatuksia. Luontevan vastauksen antaminen toisen ajatuksiin ja oikean etenemistavan löytäminen vaatii tarkkaa keskittymistä, mikä tietenkin kehittyy harjaantumisen kautta mitä pidempään yhteinen soittotaival on jatkunut.
Toisaalta improvisoidulle freelle ei ole olennaista soitetaanko oikein tai väärin, vaan tärkeintä on saada aikaan sointuva kokonaisuus ja nautinnollinen musiikillinen ilme. Soittajat todennäköisesti tuntevat keskinäisestä yhteydestä miten siinä onnistutaan tai onnistutaanko olleenkaan. Tavalliselle kuulijalle se on enemmänkin veteen piirretty viiva. Varmuudella yleensä todellisuutta tässä suhteessa ei ole tai sitä on ainakin vaikea havaita. Soittajat synnyttävät omalla soitollaan rakennuspalikat ja niistä kehittyvä ympäröivä ilmapiiri tuottavat kuulijalle syntyvän tunnelman ja elämyksen.
Eilisessä soittorupeamassa Tapio ja Laihonen ”heittäytyivät”, toden totta, esitystilanteeseen ennakkoluulottomasti mitään paremmin valmistelematta ja ennalta sopimatta. Tapio on tunnettu aikaisemmin erityisesti altistina, mutta eilisessä konsertissa ei alttosaksofonia nähty, vaan pääosassa oli tenorisaksofoni, jolla aloitus oli mahtipontisen tukevan terävää ja jämäkkää. Raivoavan herätyksen jälkeen tunnelma taittui rauhallisemmaksi ja kauniin voimallisen melodiseksi.
Toisessa kappaleessa Tapio vaihtoi bassohuiluun Laihosen täydennellessä sointukenttää gongien ja helistimien hiljaisella meditointiin vaipuvalla pehmeydellä. Kolmas toi esiin puupillit ja vuorovaikutteinen shamaanirummun rytmikäs alkukantaisuus toi mieleen intiaanien tulitanssin nuotion ympärillä preerian pimenevässä illassa. Loppua kohden bassohuilun ilmapuhallukset vaimenivat symbaaleiden vingahteluihin.
Tapio vaihtoi tenorisaksofonin takaisin ja kohta matkaa jatkettiin hautajaissaattueessa hiljalleen, rauhalliseen tahtiin astellen, kunnes rähisevästi sointuva ääni alkoi nousta ja kohta mentiin täyttä laukkaa henkeäsalpaavasti kohti myrskyn silmää. Rytmi kiihtyi armottomasti Jorma Tapion sävellyksen Recieve Me lähestyessä loppuaan. Laihosen taikoi ryystävällä ryminällä lonkeroisen rytmipuuskan hyökätessään kapuloineen rumpujen kalvoille tihenevällä tahdilla.
Välillä bassoklarinetin synkeän matalalla kulkenut ääniskaala kiihtyi ruudikkaaseen räksytykseen kuin ihmisiä kiusaava tuhatpäinen mustavarislauma Länsipuiston puiden yläoksilla.
Viimeisen kappaleen, Second Life, alkaessa ei ollut tietoa, onko kyse tästä hetkestä vai tulevasta elämästä. Se oli hämärän peitossa. ”Emme tiedä vielä, mitä se tuo tullessaan, ehkä se selviää myöhemmin tämän matkan aikana”, kertoi Tapio ennen kappaleen alkua. Loppupuolella tultiin ainakin mallikkaan lujaa ”ylivaihteella” kehräten, mutta samalla painavan jämäkällä jytinällä. Siis mene ja tiedä, olisiko ollut kyse tästä hetkestä, kaikin puolin niin ”painavaa tavaraa” se kuitenkin oli. Paikalla ollut salintäyteinen yleisö tykkäsi siitä yhtä lailla kuin hullu toimittaja aamuisin kaurapuurosta ja alkoi vaatia voimallisesti lisää. Kaksikko heittäytyi estradille uudestaan puupillin ja ison käsirummun luodessa taianomaista rytmikkäästi etenevää shamanistista usvaisuutta ympärilleen.
Tapion ja Laihosen tunnin ja vartin kestänyt keskinäinen kaksintaistelu sisälsi taidokasta äänipeilailua, tarkkaa yhteispeliä, äänenkäytön spektrimäistä värikkyyttä, räjähtävän dynaamista ruudikkuutta ja toisaalta myös herkkää meditaatioon vajonnutta luovaa gospelmaista sielukkuutta. Duon melodinen vapaus, rytmikäs eteneminen ja vahva ilmaisuvoima olivat paikoin käsin kosketeltavan herkkää ja tunteellista. Hetkittäiset raadollisemmat irtiotot ja sitä seuranneet sielukkaan hiljaiset hetket loivat syvälle luotaavaa arvaamattomuutta.
Klub Karkian kevätkausi tarjoaa vielä seuraavat konsertit:
11.04. pe klo 19-20 Taco Bells
17.04. to klo 19-20.30 Ian Nagoski (USA)
07.05. ke klo 19-20 Verde
14.05. ke klo 19-20 Joose Keskitalo
www.jormatapio.com
www.soundcloud.com/jorma-tapio-kaski
www.blackmotor.fi
Validi Sekmentti -klubi @ Saikku, Antinkatu 7, Porin keskustassa, tarjoaa huomenna 28.3.2014 mielenkiintoisen kolmen orkesterin kattauksen. Esiintyjinä ovat, jouhikkomestari Pekko Käppi & KHHL, improvisoitua kokeilevaa folkjazzia soittava The World Mänkeri Orchestra tuo lavalle suomalaiskansalliset perinnesoittimet, mänkerin ja lirun, sekä ranskalainen Hippie Diktat, mikä tunnetaan punk-noise -pohjaisesta jazzista.
