Turku Jazz Orchestran toiminta laajeni keväällä 2014, kun orkesterin ohessa aloitti Big Band -opisto. Kevään harjoitusperiodi huipentuu konserttiin sunnuntaina 16.3. Lasten musiikkijuhlilla.
Opiston toiminnan tavoitteena on vahvistaa Turun alueen rytmimusiikin koulutustarjontaa ja tukea eri oppilaitosten big band -musiikista kiinnostuneiden opiskelijoiden opetusta. Toiminta antaa ainutlaatuisen ja matalan kynnyksen mahdollisuuden opiskella monipuolista big band -soittoa ammattiopettajien johdolla myös muille alasta innostuneille soittajille.
Soittajille on tarjolla kaksi periodityyppisesti toimivaa orkesteria, joista toisessa keskitytään big band -musiikin ja yhtyesoiton perusopetukseen ja toisessa soittajat työskentelevät big band -musiikin klassikkoteosten parissa. Mukana orkestereissa on jo yli 40 innostunutta eri ikäistä soittajaa lapsista aikuisiin saakka.
Orkestereita ohjaavat Turku Jazz Orchestran soittajat Jusu Heinonen, Rami Koskinen ja Juha Järvinen. Lisäksi muut soittajat osallistuvat sektioiden kouluttamiseen.
Sunnuntaina 16.3. klo 16.00
Sigyn-salissa (Turun konservatorio, Linnankatu 60)
Vapaa pääsy