– Yhteistyöni Pentti Lasasen kanssa alkoi The Great Helsinki Swing Big Bandin puitteissa, jonka laulusolistina olen myös esiintynyt, Annimaria Rinne kertoilee. Pentti ei ole sinällään uusi tuttavuus. Hän oli tehnyt töitä jo aiemmin vanhempieni kanssa. Isäni Tommi Rinne sanoi aikoinaan, että “Pentti oli paras laulunopettaja, joka minulla on koskaan ollut. Hän osasi kiteyttää olennaisen”.
Annimaria kokee olevansa vielä aika alussa. – Olen äärimmäisen iloinen, että minulla on mahdollisuus työskennellä Pentti Lasasen kanssa. Hänellä on kokemusta ja näkemystä. Hän on myös elänyt sitä aikaa ja tietää mistä swing-musiikissa on kysymys. On ihanaa, että hän on saanut Big Swing Orchestraansa monia lahjakkaita nuorempia soittajia. Glenn Millerin ja aikalaisten musiikin esittäminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Sen oikeanlainen soittaminen vaatii taitoa ja olen oppinut arvostamaan sen osaajia.
Opit Yhdysvalloista
Laajan teatteri- ja näyttelijäsuvun jälkeläisenä Annimarialla oli heti alusta lähtien itsestään selvää mikä hänestä tulee isona. Jo nuorena tyttönä hän esiintyi Uuden Iloisen Teatterin lavalla. Annimarian kaunista ääntä on kuultu myös mm. Disneyn “Leijonakuninkaan” suomalaisessa versiossa.
– Musiikki tuli tiiviimmin elämääni mukaan Yhdysvalloissa. Olin vanhempieni kanssa käymässä siellä ja tapasin hurmaavan laulunopettajan. Hän kysäisi kiinnostaisiko tulla hänen oppilaakseen New Yorkiin. Se oli tietysti unelmatarjous 16 -vuotiaalle ja kiitos vanhempieni minulla oli mahdollisuus tarttua siihen.
– Lauluopintojen myötä tapahtui herääminen ja kaikki avautui paremmin. Musiikki alkoi tuntua omimmalta tavalta tuoda esille ajatuksiani ja tunteitani. Opettajani perehdytti minut klassisen musiikin ohella Yhdysvaltojen vahvaan musikaaliperinteeseen ja jazzstandardeihin. Monet niistähän ovat alunperin musikaalikappaleita.
– Paras oppi minkä Yhdysvalloista sain, oli saada perehtyä ja sisäistää tekstin käsittelyn merkitys laulamisessa. Niistä opeista on ollut todella suuri hyöty. Fraseeraus tulee minulle tekstin kautta, eikä siinä tarvita yhtään ylimääräistä “diiba daabaa”.
– Olen kertakaikkisen hurahtanut Peggy Lee´hen, hänhän oli loistava tulkitsija ja omasi vahvan lavakarisman. Erikoisesti minuun vetoaa Leen tuotanto 1940-1950 -luvuilta. Kiinnostukseni jazziin ja swingiin tulee tiettyjen laulajien kautta. Olen koettanut hakea ilmaisurikkaampaa tapaa laulaa. Esikuviani seuraamalla yritän päästä eteenpäin ja seuraavalle askelmalle.
Laulaja – jazzlaulaja
Annimaria ei halua lokeroitua johonkin tiettyyn genreen. – Jos olet jazzlaulaja, on hyvin vaikea lähteä tekemään muuta, uskottavuus ehkä kärsii. Vaikka swing on juuri se alue, jolla olen omasta mielestäni parhaimmillani, ei tarkoita etten olisi kiinnostunut muusta musiikista. Jos eteen tulee sellainen projekti, jossa minulla on jotain annettavaa, niin kokeilen sitä. Jotain on tullutkin kokeiltua ja huomattua, ettei tämä ole minun juttuni.
Annimaria julkaisi esikoisalbuminsa “Ensimmäinen” muutama vuosi sitten. Se nousi heti ilmestyttyään Radio Suomen soittolistan kärkeen. – Levy oli eräänlainen kokeilu, kun en tiennyt minne päin lähtisin. Samalla alkoi selkiytyä, mikä on minun ominta musiikkiani ja mikä ei. Lähdin levylläni lauluntekijöistä. Minua kiinnosti miten Iiro Rantala ja Anna Kuoppamäki toimivat samalla levyllä, ja hyvin toimivat. Yhteiseksi nimittäjäksi tulivat kappaleiden tekstit ja Riku Niemen jousisto.
– Oman albumin tekemisestä jäi käteen erikoisesti Riku Niemi, jonka kanssa musisoinnista on ollut minulle suuri apu. Riku oli vahva tuki, kun palasin kolmen vuoden lapsenhoitovapaalta keikoille. Oli aika korkea kynnys tulla takaisin turvallisista kotiympyröistä.
– Tuntui kyllä upealta saada ensimmäinen oma levy uusituoreena käteen. Mutta samalla mietti heti, että monet kohdat olisi pitänyt tehdä paremmin. Vasta levyn valmistuttua pääsi vauhtiin. Prosessi oli hieno kokemus, koska pääsin eteenpäin itseni kanssa. Eikä se omasta mielestäni mikään huono ensimmäiseksi levyksi ollutkaan. Olin todella onnekas saadessani kaikki tekijät mukaan.
– Yleisön merkitys on suuri. Minulla on vähän teatraalinen tapa tehdä ja tulkita musiikkia. Sen vuoksi tarvitsen yleisöä. On tuntunut todella hyvältä saada palautetta. Ihmiset ovat kiitelleet ja tulleet pyytämään, että pitäisi saada swing-tanssiaisia. Olimme pari vuotta sitten ison bändin kanssa Wanhan Tanssikellarissa ja se oli hauskaa. Ongelma on tietysti se, että iso orkesteri myös maksaa enemmän.
Annimarialla ei ole erityistä suosikkia esiintymispaikoissa. – Jokainen esiintyminen on omansa. Konserttitilanne on konserttitilanne, ja siellähän ei kukaan mölise. Haastavinta on esiintyä jollain klubilla tai ravintolassa. On osattava ottaa yleisönsä, että saat huomion ja että ihmiset malttavat olla hiljaa. Storyville kello kolmelta yöllä vaatii kyllä kaiken nähneen muusikon, joka tietää tasan tarkkaan mitä tekee. Minulla on tällä viikolla keikka siellä Petri Krzywacki Quartetin kanssa, onneksi alkuillasta.
– Esikuvia minulla on aika paljon musiikin eri alueilta. Suomalaisista Laila Kinnunen on yksi yli muiden. En kuuntele kovinkaan paljon suomalaista musiikkia ja melkein hävettää miten vähän tiedän sen tämän hetkisestä tilasta. Nykyisistä laulajista mainitsisin ehkä Johanna Iivanaisen. Hän tekee hienoa työtä koko ajan, hänessä myös on herkkyyttä ja huumoria.
– Joskus tuntuu, että olen syntynyt väärällä vuosikymmenellä. Olisi ollut mielenkiintoista elää Swingin kultakaudella. Siihen aikaan teatteri- ja musiikkimaailmassa oli jotain hohtoa ja glamouria, jota tänä päivänä ei juuri tapaa. Swing-musiikki on hienoa tanssimusiikkia ja aivan viehättävää. Voisivatko asiani olla paremmin? Takanani seisoo big bändin yhdeksän tai 18 smokkipukuista komeaa miestä, minkä ihmeen takia tekisin jotain muuta, tyylikäs ja hillitty Annimaria Rinne kysyy?
Ryhmäkuva: Maarit Kytöharju
Muut: Magnum Music
