Masekela on määrätietoisesti laajentanut ilmaisuaan jazzista maailmanmusiikkiin ja tuonut Simonin tavoin suurempaan tietoisuuteen erityisesti rikasta afrikkalaista musiikkiperinnettä.
Hugh Ramopolo Masekela syntyi vuonna 1931 ja oli lapasesta saakka kiinnostunut musiikista, harrastaen lähinnä laulua ja pianonsoittoa.
Kaikki muuttui, kun teini-ikäinen muusikonalku näki Kirk Douglasin esittävän amerikkalaista jazztrumpetistia elokuvassa “Young man with a horn”. Tämän jälkeen Masekelan instrumentti oli päätetty ja hän alkoi järjestelmällisesti kehittää itseään trumpetistina. Uncle Saudan kaltaisten hyvien opettajien myötä Masekelasta kehittyi alansa mestari ja vuonna 1959 hän oli perustamassa ensimmäistä merkittävää afrikkalaista, levyttävää jazz-yhtyettä nimeltä “The Jazz Epistles”.
Masekela jätti Etelä-Afrikan vuonna 1960 sattuneen Sharpevillen verilöylyn jälkeen. Hän opiskeli musiikkia sekä Lontoossa että New Yorkissa ja julkaisi ensimmäisen soololevynsä “Trumpet Africaine”
vuonna 1963 ja meni seuraavana vuonna naimisiin Amerikassa jo nimeä saaneen Miriam Makeban kanssa. Liitto kuitenkin kariutui jo vuonna
1966 ja Masekela muutti New Yorkista länsirannikon Los Angelesiin, jossa häntä saattoi kuulla yhtä luontevasti esittämässä omaa kunnianosoitustaan afrikkalaiselle musiikille, kuin osallistumassa aikakauden kuumimpien nimien, kuten The Byrdsin tai Bob Marleyn kanssa.
Vuonna 1968 Masekela julkaisi jättihitiksi nousseen levynsä “Grazing In The Grass” ja seuranneina vuosina oli kansainvälisesti tunnettuna artistina vakiinnuttanut paikkansa amerikkalaisten konserttien ja festivaalien vetonaulana. Afrikan kaipuu ei kuitenkaan jättänyt miestä rauhaan ja niinpä hän muutti Guinean ja Liberian kautta Ghanaan, jolta matkalta jäi elämään yhdessä Dudu Pukwanan kanssa äänitetty “Home is where Music is”. Joulupäivän konsertti vuonna 1980 yhdessä Miriam Makeban ja Herb Alpertin kanssa kokosi Lesothoon huikeat 75.000 osallistujaa ollen samalla 20 vuotta muualla asuneiden afrikkalaisten supertähtien kotiinpaluukonsertti. Seuraavana vuonna Masekela muutti Botswanaan perustaen maahan kansainvälisen musiikkikoulun ja levyttäen Jive Records -levymerkille. Etelä-Afrikan viranomaisten harjoittama vaino pakotti Masekelan kuitenkin muuttamaan jälleen kerran, tällä kertaa Lontooseen.
Englannin vuosinaan Hugh Masekela osui myös maailmanlaajuiseen kaupalliseen kultasuoneen levyllään “Tomorrow” ja erityisesti siltä löytyneeltä kappaleella “Bring Him Back Home” (a.k.a. Mandela), joka toimi epävirallisena Nelson Mandelan vapauttamisprojektin kannatuslauluna. Paul Simon halusi giganttisella Graceland -kiertueellaan antaa runsaasti tilaa afrikkalaiselle musiikille ja mukana olivat Masekelan ja monien muiden lisäksi Ladysmith Black Mazambo ja Miriam Makeba. Tältä kiertueelta Masekela saattoikin palata kotimaahansa Etelä-Afrikkaan – apartheid-hallinto oli kaatunut ja Nelson Mandela vapaa mies. Ensimmäisen kiertueensa kotimaassaan mies teki vuonna 1991 suosion ylittäessä kaikki mittarit.
Edelleen aktiivisen Hugh Masekelan musiikki soi rauhan, harmonian ja yhteinäisyyden säveliä niin omissa konserteissa kuin lukuisien muiden artistien levyille ja konsertteihin tehdyillä vierailuilla.
Hugh Masekela saapuu yhtyeineen konsertoimaan Savoy-teatteriin Helsinkiin keskiviikkona 2.6. Konsertti alkaa klo 19.00 ja lipunmyynti käynnistyy maanantaina 15.3. Lippupalvelun lippukaupoissa, verkkokaupassa sekä puhelinpalvelunumeroissa 0600 10 800 (1,83e/min + pvm), 0600 10 020 (5,99e/puhelu + pvm). Liput maksavat 42 euroa ennakkoon ostettuna ja 46 euroa ovelta. Tilaisuuteen ei ole ikärajaa.
Ke 2.6. 2010 Savoy-teatteri, Helsinki http://www.savoyteatteri.fi HUGH MASEKELA (Etelä-Afrikka) Esiintyminen klo 19.00 Liput 42/46e Ennakkomyynti: Lippupalvelu http://www.lippupalvelu.fi