Pianisti Riitta Paakin johtama yhtye kiertää Suomea Suomen Jazzliiton kiertueella 5.–16. marraskuuta.
Svengaavasta 1960-luvun Blue Note -soundista ammentava Riitta Paakki Quartet esiintyy kiertueella, jossa konsertin lisäksi on ohjelmassa soiva luento. Kiertueella kuullaan musiikkia kvartetin viime vuonna julkaistulta Live at Koko Jazz Club -debyyttialbumilta, uusia kappaleita sekä valikoituja afroamerikkalaisia helmiä unohtamatta.
Levy keräsi hyviä arvioita ja sai kansainvälistä huomiota muun muassa Japanissa, jossa albumi myös julkaistiin. Paakin Rinnalla kvartetissa soittavat suomalaisen jazzkentän huipputekijöihin kuuluvat saksofonisti Manuel Dunkel, rumpali Joonas Riippa sekä New Yorkissa uraa tekevä, uuden sukupolven kotimaisiin huippuihin lukeutuva basisti Kaisa Mäensivu, joka tuuraa levyllä esiintyvää Antti Lötjöstä.
Yli 20 vuoden ajan omaa trioaan johtanut pianisti Riitta Paakki on paneutunut syvällisesti Blue Note Recordsin 1960-luvun kultakauteen, ja tuon ajan vaikutteet ovat vahvasti läsnä vuonna 2013 perustetun Riitta Paakki Quartetin ilmaisussa. Paakki väitteli vuonna 2016 jazzmusiikin tohtoriksi ensimmäisenä pianistina Sibelius-Akatemiassa, tutkimuskohteenaan Herbie Hancockin pianosoolot Wayne Shorterin Speak No Evil -levyllä (Blue Note, 1964). ”Hänen soitossaan yhdistyvät ylivertaisesti ne piirteet, joita tavoittelen itsekin”, Paakki kertoo Hancockiin viitaten, tarkoittaen “vastustamatonta ja vaivatonta svengiä sekä hienostuneita harmonioita”. Näitä ominaisuuksia yleisö on päässyt ihastelemaan Paakin soitossa mm. UMO Helsinki Jazz Orchestran sekä useiden pienyhtyeiden riveissä.
Riitta Paakki Quartet
Riitta Paakki, piano, sävellykset, Manuel Dunkel, tenorisaksofoni, Kaisa Mäensivu, kontrabasso, Joonas Riippa, rummut
Riitta Paakki Quartet Suomen Jazzliiton kiertueella
Ti 05.11. klo 19 Seinäjoki, Hotelli Alma
Ke 06.11. klo 20 Oulu, Vanha Paloasema Bar
To 07.11. klo 19 Tornio, Musiikkitalo
Pe 08.11. klo 20 Iisalmi, Koko Jazz Club, Raatihuone
La 09.11. klo 19 Joensuu, Botania
Ma 11.11. klo 19 Kotka, Ravintola Kairo
Ke 13.11. klo 19 Kuopio, Ravintola Gusto RunIn
To 14.11. klo 19 Helsinki, Koko Jazz Club
Pe 15.11. klo 19 Porvoo, Jazz Festival Club, Vanha 123
La 16.11. Klo 12 Turku, Flame Jazz Club, Turun pääkirjaston Tieto-osasto, 2 krs: Soiva luento ja konsertti