Berliinissä vaikuttavan kitaristi Markus Pesosen yksitoistahenkinen kokoonpano Hendectet tuo yhteen muusikoita kuudesta eri maasta ja esiintyy Suomessa 5-9.12.
Harvoin kiertueita tekevä suurkokoonpano Markus Pesonen Hendectet konsertoi Joensuusa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Berliinissä asuva kitaristi-säveltäjä Pesonen säväytti kotimaista jazzkenttää Hendectet-debyytillä HUM vuonna 2011 ja nyt luvassa on odotettu jatko-osa Padme, joka julkaistaan tanskalaisen Barefoot Recordsin toimesta 1. joulukuuta. Levyn myötä yhtye ponkaisee myös harvinaislaatuiselle kiertueelle, joka kulkee kerran Itämeren ympäri.
Markus Pesonen Hendectet tuo yhteen lahjakkaita nuoria soittajia peräti kuudesta eri maasta. Yhtye luo sähköisen tunnelmien kirjon esittelemällä laajan äänimaiseman kontrabassoklarinetista piccoloon ja laajentamalla sitä edelleen elektronisella instrumentaatiolla. Markus Pesonen Hendectet on elementissään eritoten konserttilavalla, jossa yhtyettä valitettavan harvoin kuullaan. Tila teosten sisällä antaa Pesoselle mahdollisuuden ottaa johdon kapellimestarina ja muuttaa teoksen suuntaa.
Markus Pesonen (FI) kitara ja elektroniikka
Satu-Maija Aalto (FI) laulu ja viulu
Live Berger Brekke (NO) haitari
Petter Eldh (SE) basso
Marc Lohr (LU) rummut ja elektroniikka
Otis Sandsjö (SE) saksofonit ja klarinetti
Uli Kempendorff (DE) saksofonit ja huilu
Liudas Mockunas (LI) saksofonit ja klarinetit
Tobias Wiklund (SE) trumpetti ja flyygelitorvi
Petter Hängsel (SE) pasuuna
Jonathan Ahlbom (SE) tuuba
Kiertueen tukemiseksi käynnissä on Mesenaatti kampanja jonka vastikkeista löytyy kaikkea allekirjoitetuista levyistä, nuotteihin ja Pesosen uuden valokuvanäyttelyn “The Depth of Water” teoksiin.
Pe 5.12. klo 19 Joensuu, Konservatorion konserttisali (Rantakatu 31, Joensuu)
Liput 15 €, jäsenet 10 €, opiskelijat 6 €, ellei toisin mainita. Ennakkomyynti Levy-Eskot.
La 6.12. klo 20 (ovet klo 19) Jyväskylä, Yliopiston musiikkitieteen laitoksen klubitila (Seminaarinkatu 15, Jyväskylä)
Liput 12 €, opiskelijat 8 €
Su 7.12. klo 18 Tampere, Teatteri Siperia (Sorinkatu 16, Tampere)
Liput 12 €, opiskelijat 8 €
Ma 8.12. klo 17 Turku, Turun Seudun Musiikkiopisto (Mestarinkatu 2, Turku)
Liput 10 €
Ti 9.12. klo 19 Helsinki, WE JAZZ 2014 FESTIVAALI , Teurastamon Kellohalli (Työpajankatu 2, Helsinki)
– Markus Pesonen Hendectet (FI/RU/NO/DK/LU/SE/IT/DE)
– Kannaste/Raghavan/Waits+
– Lassy & Kontrafouris
Liput 33,50 / 21,00 € (sis. toimituskulut), ennakot Tiketti.)