Ihastusta ja hämmennystä aiheuttava jazzyhtye Fredator kiertää kahdeksalla paikkakunnalla tammikuussa
Fredator nousi lopullisesti uuden suomijazzin eturiviin toisen julkaisunsa Rebirth Of The Bad (2012) myötä. Sävellyksissä on vivahteikkuutta, soitossa terävyyttä ja svengissä luontevuutta. Fredator herätti ansaittua huomiota keikkarintamalla jo ensilevynsä jälkeen ja bändin meno kiihtyy yhä. Yhtye on kiertänyt viime vuodet ahkerasti klubeja ja festivaaleja Suomessa ja ulkomailla.
Fredatorin musiikille ominainen sarjakuvamaisuus ei hämärrä sitä tosiasiaa, että yhtyeen riveistä löytyy nippu kotimaisen jazzin tähtikaartiin lukeutuvia muusikoita. SUN Trion ja Ricky-Tick Big Bandin riveistä tuttu trumpetisti Jorma Kalevi Louhivuori, palkittu vibrafonistilahjakkuus Panu Savolainen, jota tällä Jazzliiton kiertueella tuuraa elävä legenda Severi Pyysalo, ja Auteur Jazzin sekä Mopo-trion takalinjoilta löytyvä basisti Eero Tikkanen esiintyvät edukseen nyt myös liskojazzin saralla. Värikäs saksofonisti Joakim Berghäll täydentää laadukkaan kokoonpanon ja liskoasun takaa puolestaan paljastuu yhtyeen primus motor Fredator alias Jussi Fredriksson.
Sekä kosketinsoittajana että rumpalina tunnettu Fredriksson on myös Turun kiitosta saaneiden Flame-jazzklubien taiteellinen johtaja sekä mm. Helsinki Jazz Underground -kollektiivin perustaja. Rumpujen takana Fredriksson on karismaattinen ja määrätietoinen yhtyejohtaja, jonka väkevä svengi johdattaa kvintettiä alati uusiin musiikillisiin ulottuvuuksiin.
Fredator
Fredator – rummut, sävellykset, Joakim Berghäll – saksofonit, Jorma Kalevi Louhivuori – trumpetti, Severi Pyysalo – vibrafoni, Eero Tikkanen – basso
Kiertuepaikat:
Ke 22.1. Tampere, Telakka
To 23.1. Jyväskylä, Poppari
Pe 24.1. Oulu, Tuba
La 25.1. Tornio, Musiikkitalo
Ke 29.1. Helsinki, Vin-Vin, Jazz HUG
To 30.1. Kuopio, Intro
Pe 31.1. Joensuu, Teatteriravintola
La 01.2. Turku, Flame Jazz Cruise