Kolmekymppinen israelilaissyntyinen jazzkitaristi Gilad Hekselman vierailee Suomessa soittamassa trionsa kanssa viidellä paikkakunnalla lokakuun alussa. Vuonna 2004 Hekselman muutti New Yorkiin opiskelemaan täyden apurahan turvin ”New School for Jazz and Contemporary music” -musiikkiopistossa ja on asunut siellä siitä lähtien. Vuonna 2005 hän voitti ”Gibson–Montreux Jazz Festival Guitar Competition” -kilpailun Sveitsissä.
Erittäin lupaavana nuorena soittajana hän pääsi nopeasti mukaan New Yorkin jazzpiireihin ja on esiintynyt monien tunnettujen jazzartistien kanssa merkittävillä jazzklubeilla ”Isossa Omenassa”. Muutamassa vuodessa häntä alettiin rinnastaa samalle viivalle Pat Methenyn ja Kurt Rosenwinkelin kanssa. Nyt häntä pidetään yhtenä parhaista nuoremman sukupolven modernin jazzin tyyliniekoista.
Nuoresta iästään huolimatta Hekselmanin soiton pehmeä soinnukkuus ja hämmästyttävän hieno tekninen kitaran hallinta ovat olleet takeena suosion kasvuun. Hän on ehtinyt tehdä näyttävää uraa kiertämällä jatkuvasti esiintymässä ympäri maailmaa. Häntä on saatu kuulla monilla kuuluisilla festivaaleilla sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.
Tähän mennessä Gilad Hekselman on julkaissut neljä albumia. Ensimmäinen, SplitLife, ilmestyi 2006 yhdessä basisti Joe Martinin ja rumpali Ari Hoenigin kanssa. Sitä seurasi Words Unspoken vuonna 2008 ja Hearts Wide Open 2011. Levyt ovat saaneet muhkean vastaanoton kriitikoiden arvioinneissa. Viimeisin, neljäs levy, on tämän vuoden huhtikuussa ilmestynyt This Just In, minkä julkaisua hän kävi juhlistamassa toukokuussa Euroopassa kahdeksan keikan kiertueella eri maissa.
Suomen viisi keikkaa käsittävä kiertue alkaa Malmitalolla Helsingissä 1.10. ja päättyy 5.10. Vaasaan. Trion muut soittajat ovat basisti Joe Martin ja rumpali Ferench Nemeth. Suomen jälkeen Hekselmanin esiintymiset jatkuvat vielä Euroopassa. Norjan workshopin jälkeen hän esiintyy Ranskassa ja Espanjassa rumpali Ari Hoenigin Euroopan kiertueen mukana useilla paikkakunnilla. Marraskuussa tie vie vielä pitkälle Japanin kiertueelle.
Hekselman on hyvässä nosteessa ja mielenkiintoa hänen esittämälle musiikille tuntuu löytyvän maailmalla. Hänen perinnetietoinen, lämminhenkinen, puhdas soittonsa ja improvisointijaksojen yllättävät vaihtelut pitävät kuulijan varmasti valppaana. Herkän tiivistunnelmainen konsertti on luvassa.
Kiertueohjelma Suomessa käsittää seuraavat n. 75 minuutin pituiset konsertit:
1.10. klo 19:00 Malmitalo Ala-Malmin tori 1, Helsinki
2.10. klo 19:00 Ravintola Torni, Rauma
3.10. klo 18:00 Palmgren Konservatorion Valimosali, Pori
4.10. klo 21:00 Rikala Bar & Grill, Salo International Jazzfestival
5.10. klo 21:00 Doo-Bop Club, Vaasa
Konsertit järjestetään yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen Satakunnan sivutoimipisteen, Rauma jazz ry:n ja Palmgren konservatorion kanssa. Lisätietoja jazzmusiikin läänintaiteilija Ilkka Rantamäki ilkka.rantamaki@minedu.fi ilkkarantamaki@yahoo.com 0295 330904 044-294 0628.
Lippuja ovelta tuntia ennen konsertin alkua.
http://www.giladhekselman.com/