Das Kapital kuuluu eurooppalaisen nykyjazzin kärkikastiin. Saksalaisfonisti Daniel Erdmann, tanskalainen kitaristi Hasse Poulsen ja ranskalaisrumpali Edward Perraud muodostavat iskuryhmän, jolta on totuttu kuulemaan miellyttäviä yllätyksiä sekä levyllä että konserttilavoilla. Palkitun yhtyeen uusin julkaisu Conflicts & Conclusions keskittyy merkittävän saksalaissäveltäjä Hanns Eislerin tuotantoon ja elämänvaiheisiin. Albumi on noussut jo myyntimenestykseksi Euroopassa.
Conflicts & Conclusions pureutuu neljäntoista kappaleen verran saksalaisen säveltäjäsuuruuden Hanns Eislerin musiikkin. Kyseessä on toinen osa Das Kapitalin seikkaluissa Eiselrin maailmassa. Vuoden 2009 albumi Ballads & Barricades aloitti tutkimusmatkan ja nosti voimakkaan trion nimen samalla koko kansainvälisen jazz-yhteisön huulille. Bändi palkittiin albumin myötä mm. arvostetulla Preis der Deutschen Schallplattenkritik -palkinnolla Saksassa. Molemmat levyt ovat hyvin mennestyneet myös Ranskassa jossa yhtye esiintyy säännöllisesti.
Das Kapitalin suursuosio perustuu onnistuneiden levytysten ohella bändin maineeseen kovana keikkayhtyeenä. Suomalaisyleisöllekin kolmikko on tullut tutuksi mm. Tampere Jazz Happeningin ohjelmistossa. Das Kapital tunnetaan myös yhteiskunnallisesti suuntautuneena jazz-aktina. Alkaneen vuoden projekteihin kuuluu maaliskuussa Grenoblessa kantaesitettävä yhteistyöprojekti Hymn to democracy laulaja André Minviellen kanssa.
Myös Hanns Eislerin valinta musiikilliseksi lähtökohdaksi kielii toki kuvatun kaltaisesta suuntautumisesta. Natsihallintoa Saksasta 1930-luvulla New Yorkiin paennut Eisler karkoitettiin kahden päivän varoajalla takaisin Berliiniin seuraavalla vuosikymmenellä, jossa säveltäjän ongelmat vallanpitäjien kanssa jatkuivat. Conflicts & Conclusions esittelee Das Kapitalin versioita Eislerin vähemmän tunnetulta poliittiselta jaksolta 30-luvulta ja myös hänen
viihteellisempiä Hollywood-tuotantoihin tehtyjä elokuvasävellyksiään. Das Kapital avaa pelin albumillaan versiollaan entisen Itä-Saksan kansallislaulusta ja jatkaa Eislerin laulukirjan selailua omalaatuisella otteellaan, antaen musiikille paikoin jopa anarkistisia, paikoin karnivalistisia sävyjä.
Das Kapital Suomessa 2012:
10.4. Tampere, Telakka (Fly-Rite festival) klo 21:00
11.4. Joensuu, Karjalantalo klo 19:00
12.4. Jyväskylä, Poppari klo 21:30
13.4. Raahe, Rytmikellari klo 22:00
14.4. Kuopio, OP Jazzklubi Kuopion musiikkikeskus klo 21:00
15.4. Loviisa, Gymnasium klo 18:00
17.4. Turku, Turun seudun musiikkiopisto klo 19:00
18.4. Helsinki, Juttutupa (Rytmihäiriöklubi) klo 21:00