Trumpetisti Jorma Kalevi Louhivuoren, pianisti Antti Kujanpään, basisti Jori Huhtalan ja rumpali Joonas Leppäsen Big Blue on omaleimaista modernia jazzia esittävä yhtye. Jyväskylässä 2000-luvun alussa nimellä “Myöhä” perustettu kvartetti julkaisi italialaiselle Cam Jazz -levymerkille debyyttilevynsä vuonna 2011 ja odotettu kakkosalbumi ilmestyy alkukeväästä samalle yhtiölle.
Muusikot ovat tuttuja useista kokoonpanoista, mm. The Northern Governorsista, Sun Triosta, Kvaldasta, Auteur Jazzista ja Vibraltarista. Kaikki yhtyeen jäsenet säveltävät aktiivisesti sekä Big Bluelle, että muille kokoonpanoille. Big Bluen jäsenet vaikuttavat nykyään Helsinki – Berliini -Göteborg-akselilla.
Viime vuonna kokoonpano esiintyi arvostetulla 12 Points! -festivaalilla Portugalissa, jonka jälkeen yhtye kutsuttiin mukaan organisaation järjestämään 12 Points Plus -ohjelmaan. Tarkoituksena on promotoida bändiä sekä järjestää esiintymisiä festivaaleille ja klubeille ympäri Euroopan. Big Blue on taatusti yksi niistä yhtyeistä, joita kannattaa seurata kansainvälistä läpimurtoa ajatellen.
Big Blue
Jorma Kalevi Louhivuori – trumpetti, Antti Kujanpää – piano, Jori Huhtala – basso, Joonas Leppänen – rummut
Kiertuepaikkakunnat
23.1. Lappeenranta, Ravintola Kolme Lyhtyä
24.1. Jyväskylä, Poppari
25.1. Kuopio, Musiikkikeskus, Jazzklubi
26.1. Joensuu, Teatteriravintolan terassi
29.1. Helsinki, Ravintola Laulumiehet
30.1. Turku, Turun seudun musiikkiopisto
31.1. Pietarsaari, O’Leary’s
01.2. Raahe, 3″ Kuppila
02.2. Äkäslompolo, Ylläs Jazz & Blues, Kaivohuone