Manuel Dunkel Quartet esiintyi nyt tosiaan ensimmäistä kertaa tässä kokoonpanossa, missä muut soittajat olivat Alexi Tuomarila, Rhodes, Antti Lötjönen, basso ja Teppo Mäkynen, rummut. Yhtyeessä ei oikeastaan ole kuitenkaan vaihtunut kuin basisti sitten viime vuonna ilmestyneen A Step Forward albumin.
Manuel Dunkel on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana ehdottomasti yksi suomalaisen jazznäyttämön vetovoimaisimmista saksofonisteista. Oikeastaan hän herätti huomiota jo nuorena tulokkaana 1990-luvulla ainakin todellisten jazzmusiikkia seuraavien kuulijoiden joukossa. Dunkel on soittanut vuodesta 1994 alkaen UMO:ssa ja ensimmäisen kvartettinsa hän perusti 1996. Sen lisäksi hän on ollut mukana monissa muissa yhtyeissä, joista voisi mainita mm. Jukka Perkon Hurmio ja Sid Hillen vetämä Platypus Enssemle. Hän on kiertänyt paljon kotimaan lisäksi myös maailmalla soittamassa ja ollut mukana noin 30 albumilla.
Eilisessä konsertissa Monkissa yhtye soitti yhden pitkän setin uutta sävellystyötä. Kuulimme alkuun kappaleet Activity ja Tell Me. Viimeiseltä levyltä Acidity johdatteli kuulija hapokkaaseen tunnelmaan. Abstract Love ja Manuelin kaksi vuotta sitten joulukuun 21. päivänä kirjoittama blues, Twenty One Twelve Blues, kuultiin viimeisenä setin kappaleena. Salintäyteinen yleisösuma tuntui olevan erittäin innostunut yhtyeen soitosta ja palkitsi esityksen runsailla suosionosoituksilla, joiden saattelemana ilta päättyi Cole Porterin sävellykseen Every Time We Say goodbye.
Yhtyeen esitys oli makoisaa kuunneltavaa. Dunkelin puhalluksessa on hienostunutta melodiaa. Se on luontevan rehevää, rytmikästä ja hyvin svengaavaa. Hän on säilyttänyt oman perusolemuksensa ja on hyvin tyylitajuinen soittaja. Hänellä on myös loistavat soittajat ympärillään. Manuel Dunkel Quartetin vahvuus onkin vahvan rytmisessä ja luovassa yhteissoitossa, josta välittyy spontaanius, juureva voima ja luonnikas persoonallisuus. Esitys oli tuoretta tämän vuosituhannen jazzmusiikkia.