Imatralaislähtöinen saksofonisti William Suvanne toi uuden kvartettinsa Lappeenranta Jazz Clubin helmikuun jazz-iltaan Ravintola Kolmeen Lyhtyyn torstaina 27. helmikuuta.
Williamin tenorisaksofonin lisäksi kvartetissa soittivat Mikael Jakobsson pianoa, Tuure Koski kontrabassoa sekä Mikko Arlin rumpuja. Ohjelmistona heillä oli tammikuussa ilmestyneeltä Suvanteen kolmannelta soololevyltä William Suvanne: The Tenor-levyn musiikkia.
The Tenor on osa kolmen levyn sarjaa, joista seuraavat julkaistaan vuonna 2015 ja 2016. Inspiratiot ja kappaleiden tarina-aiheet olivat Suvanteelle syntyneet viime marraskuisen Las Vegas-matkan aikana. The Tenor on saanut vaikutteita myös New Orleansin jazzista sekä Suvanteen ihailemalta edesmeneeltä yhdysvaltalaiselta saksofonistilta Michael Breckeriltä.
Kahden setin konsertti alkoi täpötäydessä Kolmessa Lyhdyssä Williamin sävellyksellä ja hienolla tenori-introlla kappaleessa Semibluff. Kappaleiden välispiikeissä William kertoit tarinaa Las Vegasista. Toisena kappaleena kuulimme Mikael Jakobssonnin säveltämän Inspector, jossa hän näytti osaamistaan taidokkaalla pianosoololla. Seuraavana vuorossa olivat Suvanteen ja Jakobssonin yhdessä kirjoittamat On The Strip sekä Playmates.
Kuulimme myös Suvanteen sävellykset Slots, Princess, The Dare, All In sekä levyn ulkopuolelta kappale Tuna. Kvartetetin soitto svengasi hymyssä suin hienosti ja saimme kuulla Williamin energista sooloilua ja hänen vetäessä henkeä, sooloja soittivat niin Mikael pianolla kuin Tuure kontrabassolla Mikon kompatessa rytmikkäästi. Uunituore The Tenor-levy matkasi konsertin jälkeen moneen uuteen kotiin.
William Suvanne Quartetin seuraavat esiintymiset:
13.3. Ravintola Rock Tails, Vaasa
28.3. Osmo´s Cosmos Bar, Imatra