Digelius-levykaupan Ilkka ”Emu” Lehtisen yllättävä menehtyminen marraskuun alussa. Emu oli buukannut PLOPin esiintymään Digeliukseen We Jazz -viikkoa seuraavalle maanantaille ja suru-uutisen jälkimainingeissa nousi We Jazzin Matti Nivekselle ja PLOPin Mikko Innaselle ajatus pidentää We Jazz 2017:ä päivällä ja tuon sovitun keikan muuttamisesta tribuutiksi tuolle Suomen jazzskenen merkittävälle vaikuttajalle. Muistojameille löytyi paikaksi Korjaamon Vintti.
Oma asiakassuhteeni Digeliuksen kanssa on kestänyt jo yli 20 vuotta. En muista enää tarkalleen koska kävin Digeliuksessa ensimmäisen kerran, mutta sen tiedän että kauppa ja sen henkilöitymä Emu tulivat tärkeäksi osaksi musiikillista elämääni sen jälkeen kun kesällä 1996 innostuin uudesta jazzista ja avant-gardesta kuultuani Bill Frisellin kvartettia Pori Jazzeilla. Frisellin kautta löysin mm. John Zornin, Naked Cityn, Wayne Horvitzin ja Marc Ribot’n musiikin.
Siihen aikaan en tuntenut muita jotka olisivat tällaista musiikkia kuunnelleet ja nuorena luottokortittomana levyjen tilaus ulkomailta tuntui ylitsepääsemättömältä, mutta Digelius oli paikka jossa kaikkea tätä musiikkia oli tarjolla. Se oli portti uuteen ihmeelliseen maailmaan ja Emu oli sen tervetulleeksi toivottava sielu.
Vaikka sittemmin paikallisen levykauppiaan rooli valtavirrasta poikkeavan musiikin lähteenä on vähentynyt, niin sitäkin suuremmaksi muodostui Digeliuksen asema yhtenä suomalaisen jazz-kentän majakkana joka yhdisti niin muusikkoja kuin kuuntelijoitakin. Eipä siis yllätys, että Emun muistojamit vetivät Vintin täyteen.
Avausnumerona oopperalaulaja Mari Palo esitti oopperaakin diggaileen Emun muistolle Seppo Kantosen säestämänä yhden aarian. Sen jälkeen Ensimmäisen reilun tunnin ajan iltaa isännöi juuri uuden levyn julkaissut PLOP, jonka ohjelmistosta kuultiin vanhempaa ja uudempaa materiaalia – jo ehkä klassikoksi muodostunut We Got Rhythms ja uudelta levyltä Emulle omistettu, hänen Innaselle Intiasta lahjaksi tuomallaan huilulla soitettu Emu.
Henkilökohtaisia tarinoita oli muillakin – PLOPpia tuli vahvistamaan ensin Teemu Viinikainen joka kertoi ratikkakiskoille kasvaneen leskenlehden kastelureissusta Emun kanssa. Ja lisää ystäviä ja sukulaisia virtasi lavalle lähes joka kappaleessa – Emun veli Ossi Lehtinen lauloi tunteikkaasti, Iro Haarla kertoi Emun ja perheensä joutsentenkatseluretkestä, Jussi Kannasteen ja Timo Lassyn saksofonien voimalla vedettiin Mingusta komeasti ja ties mitä. Mitä tunteikkain setti – surua, musiikin iloa, muistoja.
Pienen tauon jälkeen lava oli vapaa jameille. Ehdin valitettavasti itse kuulla vain joitain kappaleita – lavalla vanhat mestarit Reiska Laine rummuissa ja Häkä Virtanen bassossa, kokenut jamimies Manuel Dunkel saksofonissa, pianossa Riitta Paakki, laulamassa kävi Mirja Mäkelä ja riemastuttavan saksofoni-improvisaation esitti amatöörisaksofonisti ja pitkäaikainen Digeliuksen asiakas Werner H Fischer. Kun lähdin hieman ennen kymmentä niin jamit olivat vielä täydessä vauhdissa – kuinka myöhään mahtoivat jatkuakaan…
Olipahan hieno ilta tämän vuoden We Jazzin lopuksi. Emu on poistunut keskuudestamme, mutta suomalainen jazzkulttuuri elää edelleen – ja muistaa.
Tuntuu että siitä olisi jo ikuisuus kun Julia Hülsmannin trio ja Verneri Pohjola Group avasivat We Jazz -tapahtuman G Livelabissa. Olipahan huikean riittoisa jazz-festivaali josta jäi monia muistoja.
PLOP
Mikko Innanen, saksofonit, Ville Herrala, basso, Joonas Riippa, rummut
+ Jussi Kannaste, Timo Lassy, Häkä Virtanen, Mirja Mäkelä, Riitta Paakki, Reiska Laine, Manuel Dunkel, Werner H Fischer, Seppo Kantonen, Ossi Lehtinen, Teemu Viinikainen, Mari Palo
