Italialainen musiikki puhuttelee tunteen tasolla, on sitten kyse 1800-luvun ooppera alkusoitoista ja – aarioista, spagettiwesternien tunnareista tai San Remon laulukilpailun voittajista. Teemat ovat tarttuvia ja vaikka italiankielen alkeet olisivat jääneet siihen, että saa turistimatkalla tilattua uno pizza piccola e birra grande, välittyy intohimo ja viesti jollain kumman tavalla.
Kun Antti Rissanen solisteineen joutui valitsemaan kahden setin konserttiin 20 kappaletta, niin tehtävä ei varmasti ollut helppo. Alkuperäismateriaalia ovat esittäneet laulajat italiaksi ja suomeksi, joten lisää valinnan vaikeutta tuli vielä tästäkin. Ja kun paikalla oli kaksi Helsingin hienointa orkesteria oli niillekin jätettävä omat huippuhetkensä ja -numeronsa.
Syksyn ruskaan lisää väriä ja iloa toivat Helsingin kaupunginorkesteri ja UMO Helsinki Jazz Orchestra järjestämällä konsertin nimellä Volare, jossa todellakin mentiin meiningillä more is more. Pääosa sovituksista oli Antin käsialaa ja suurta koneistoa hyödynnettiin todellakin. 7 trumpettia, 7 pasuunaa, tuuba, sähköbasso ja 7 kontrabassoa unisonossa ja kolme lyöjää komppaamassa Markus Ketolaa. UMO ja HKO oli ryhmitelty lavalla niin, ettei muusikoita erottanut kuin solmion väristä.
Verdin Trubaduurin teema, Anvil Chorus, oli aikanaan jo tarttunut Glenn Millerin ohjelmistoon ja alkuperäisestä sovituksesta ylöskirjoitettu big band sovitus käynnisti konsertin HKO:n ensin esitellessä teeman klassisemman version. Ensimmäiset jazzsoolot tulivat Ville Vannemaan fonista ja Timo Paasosen trumpasta aivan esikuvien mukaisesti.
Illan varsinaiset solistit Maria Ylipää ja Tero Harjunniemi olivat saaneet valita itselleen sopivaa ohjelmistoa. He tulkitsivat kappaleensa vapautuneesti ja mukavilla juonnoilla höystettyinä. Marian La Strada, Lazzarella ja Kun aika on, esittelivät taitavan laulajattaren tulkintoja. Teron osalle ensimmäisessä setissä koitui Hopeinen Kuu italiaksi ja hänen oma käännöksensä Morriconen kappaleesta Se, nimellä Jos. Jälkimmäinen hienosta elokuvasta Cinema Paradiso.
Solistien yhteisnumerot Quando x 3 ja otsikon Vivo per lei olivat uskollisia alkuperäisesityksille, Michael Bublen ja Nelly Furtadon lattariversiolle ja Andrea Bocellin ja Giorgian intohimoiselle tulkinnalle. Suuri orkesteri pysyi hyvin Antin hyppysissä. Antti seurasi solisteja ja antoi vapautta hidastuksille ja dynaamisille vaihteluille.
Ohjelmistossa oli jo mainitun avausnumeron lisäksi kaksi UMOn ja kolmas HKOn esitys ilman lauluosuuksia. Soolo-osuuksia toki oli näissäkin. Nino Rotan bluespohjainen Anna with Rolls antoi tilaa Mikko Mäkiselle ja Ville Vannemaalle kiihkeän hengästyttävässä tempossa.
Toisella puoliajalla keräiltiin hylsyjä Nino Rotan Hyvät, pahat ja Rumat ja Ennio Morriconen Kourallinen dollareita esitysten jälkeen. Ensimmäinen UMOn ja jälkimmäinen HKOn esittämänä. Solisteina Max Zenger, Seppo Kantonen ja Antin ja Tero Lindbergin hienossa sovituksessa jälkimmäisestä kohtalotrumpetisti Esko Savioja.
Toisen setin tunnelmannostatus eteni Marian kepeämmissä ja Teron tenoriklassikoiden tunnelmissa. Mambo Italianossa päästettiin vielä hetkeksi irti Kasperi Sarikoski ja Mikko Pettinen, joita molempia on aina ilo kuunnella.
Musiikkitalo oli loppuunmyyty ja yleisö palkitsi virallisen ohjelman niin lämpimillä aplodeilla, että ylimääräisinä kuultiin vielä Conte Partiro ja Ciao. Konsertti oli hieno kokonaisuus, jossa suuren koneiston mahdollisuudet oli käytetty viimeistä orkesterin instrumenttien sointiväriä ja sointuhajoitusta myöten.
Oli hienoa seurata muusikkojen keskinäistä kiinnostusta ja kunnioitusta toistensa suorituksiin aina silloin kun sovitukset antoivat siihen mahdollisuuden.
Volare konsertti Musiikkitalossa 1.10.2019
