Oli hienoa nähdä toukokuun loppupuolella Kulttuurikulman lavalla Porista lähtöisin oleva muusikko ja säveltäjä, joka aikanaan nuorena teininä sujahti maailman tietoisuuteen esiintyessään vuoden 1982 Pori Jazz Festivaalilla. Ehdotonta maailman parhaimmistoa vibrafonin käsittelyssä edustava Severi Pyysalo viettää 30-vuotisen taiteilijauransa taivalta tänä vuonna. Sen puitteissa Severi oli liikkeellä pitkäaikaisen duokaverinsa kitaristi Niklas Winterin kanssa esiintymässä myös Porissa. Kolmantena Severin triossa soittaa yleensä tanskalainen basisti Jesper Bodilsen, mutta Porin keikalla basson varressa oli tällä kertaa nuorukainen, joka on jo ehtinyt näyttää taitonsa monessa eri kokoonpanossa, Juho Kivivuori.
Noin puolitoista tuntia kestäneessä setissä trio pureutui Severin ja Niklaksen oman tuotannon esittämiseen. Kuten Niklas aloituspuheessaan lupaili, niin mukaan mahtui lopuksi pari ”stankkuakin”. Sunny on ollut duon ohjelmistossa pitkään ja sitä on aina yhtä hauskaa soittaa Severin kanssa, totesi Niklas. My Funny Valentine, tuttuakin tutumpi 1930-luvun lopun musikaalistandardi, sai kunnian toimia lopetuskappaleena. Sitä ennen kuulimme muun muassa Winterin jo vuosia sitten säveltämän tutun tanakan ja mainiosti rullaavan kappaleen Grounded. Severin sävellyspinosta sitä vastoin kuulimme varsin tuoreen uutukaisen Eating Humble Pie.
Soitto rakentui mallikkaalle vuoropuhelulle, missä myös soolot saivat suuren osan. Severi vieritti huopapalikoitaan vibrafonin koskettimilla vauhdikkaasti, välillä tahtia hiljentäen ja pieniä rytmiaihioita viljellen. Niklaksen kitaran käsittely on omantakeista, hän käytti otelautaa laajalla skaalalla, tavalla, joka ei ole tuiki tavallista. Erikoisia pieniä nyansseja löytyi mitä moninaisimmalla poikkeavilla sormiotteilla. Juho tuntui sopeutuvan Severin ja Niklaksen kyytiin hyvällä kosketuksella paksukielisen ”pystybasson” tahdittamisessa. Hän ei ollut yhtyeessä ”vuorotteluvapaalla”, vaan osa kokonaisuutta, mikä kumahteli hyvin esille tiukoissa sooloissa.
Esityksessä oli hyvä meininki ja soittajat panostivat täydellä sykkeellä soittamiseen. Tällä kertaa se ei varmaan ollut aivan helppoa, sillä valitettavasti yleisön joukkoon mahtui ryhmä ”kuulijoita”, joille omien asioiden äänekäs keskustelu tuntui olevan pääasia. Se häiritsi selvästi myös niitä, jotka aidosti olivat tulleet paikalle nauttimaan taitavien soittajien esityksestä. Tämä korostui varsinkin hitaissa ja tempoltaan hiljaisissa balladiomaisissa kappaleissa. Vaikka tilanteen selkeästi aisti myös soittajien ilmeestä, niin he pystyivät kaikesta huolimatta viemään soittonsa tyylikkäästi läpi. Kiitos nautinnollisesta esityksestä kuuluu Severille, Niklakselle ja Juholle.
