Torstain Storyvillen Dixie Clubilla kuultiin letkeää dixietä kokeneiden konkareiden svengillä. – Tämä on Storyville Syncopators Quintetin “ensimmäinen ja/tai viimeinen keikka” lohkaisi illan juonnoista vastannut yhtyeen trumpetisti Niklas Andersson. Nousemme lauteille nyt yhdessä ensimmäistä kertaa tällä kokoonpanolla ja ilman harjoittelua, “tuoreena”.
Quintetin konkarijäsenet ovat soittaneet samoissa kokoonpanoissa jo 1970-luvulta lähtien. DDT Jazzbandissa perustamisvuodesta 1958 lähtien soittanut klarinetisti Fred Andersson sai bändikaverikseen Pekka Mesimäen vuonna 1979. ”Fredi löi minulle kouraan banjon, kun tarvittiin uusi jäsen ulkomaille muuttaneen Häkä Katzin tilalle”. Monessa mukana oleva Pekka soittaa myös pianoa lokakuussa 50-vuotista taivaltaan juhlineessa Tapiola Big Bandissa.

Pasunisti Matti Iiramolla ja Pekka Mesimäellä on yhteistä taivalta 1970-luvulta lähtien monissa kokoonpanoissa mm. legendaarisen East Bottom Dixiemenin riveissä.
Matin ”pääareena” on nykyisin Reine Rimón & Hot Papas. Matti on kysytty pasunisti pääkaupunkiseudulla ja on soittanut myös DDT:n riveissä Pelle Näätäsen tuuraajana.
Niklas Andersson kutsuttiin DDT Jazzbandin trumpetistiksi vuonna 2012 eläkkeelle siirtyneen, bändin perustajan Rikke Walsteinin seuraajaksi.
Niklas kuuluu myös Acoustic Dixie Sixin miehistöön, joka täytti juuri 20-vuotta. Tärkeä on myös kolmen upean ladyn muodostama Dollypops, jota Niklas komppaa tuuballaan.
”Syncopatorsien” kuopus, ammattimuusikko Kenneth Ojutkangas soittaa monissa kokoonpanoissa. Dixien saralla tunnetuin bändi on Alvi´s Dixie Stompers, jossa ”tumman täräkkää tahtia puhkuu tuuballaan Kenneth Ojutkangas (Osku Rajala, Jazzrytmit 05.08.2019)”.

Vanhan liiton miehenä ja ”valantehneenä dixiefanina” hieman jännitin, miltä ”rytmimusiikki” kuulostaa ilman rumpuja. Niin jazzissa kuin dixiessä rytmin osuus on keskeinen ja siihen kuuluvat yleensä rummut, basso/tuuba, banjo/kitara sekä piano.
Pelkoni oli täysin turha! Varsinkin Storyvillen Dixie Clubin kokoiseen intiimiin tilaan osaavien taitajien musisointi istui erinomaisesti ilman rumpujakin!
Kolmen setin pituinen sessio sisälsi niin perinteisiä dixiekappaleita kuin ikivihreitä jazzstandardeja. Niklas Anderssonilla on hallussaan myös jazzlaulun jalo taito.
Fred Anderssonin melodinen klaneetti soi kauniisti erikoisesti hitaissa blueseissa. Myös alansa mestarit Matti Iiramo, Pekka Mesimäki ja Kenneth Ojutkangas hoitivat osuutensa tyylikkäästi!
Storyville Dixie Club 7.11.2019, Storyville Syncpopators Quintet: Fred Andersson (cl), Matti Iiramo (trb), Niklas Andersson (tp, voc)), Pekka Mesimäki (bjo) ja Kenneth Ojutkangas (tb).b