Validi Karkia -klubi järjesti torstaina 14.9.2017 ensimmäistä kertaa konsertin uudessa miljöössä Poriginal galleriassa. Paikka on varmasti tuttu Pori Jazzin kautta, sillä ns. jazzkadulla Eteläranta 6:ssa, toimi aikoinaan mm. jazzfestivaalin lipunmyynti. Tila on ollut vuodesta 1984 alkaen vaihtuvien taidenäyttelyjen pitopaikka. Validi Karkia -klubitoiminnan pitopaikkana tämä on järjestyksessään 13. konserttiosoite.
Ensimmäisenä Validi Karkia -klubin esiintyjänä tässä uudessa tilassa oli soittamassa legendaarisen vibrafonisti Severi Pyysalon ja jazzin monitoimimies Jussi Fredrikssonin johtama sekstetti Flame Jazz Messengers. Yhtye on kuuden keikan Suomen Jazzliiton syyskiertueella, mikä päättyy Viking Gracella Flame Jazz XI jazzristeilyllä lauantai-illan konserttiin 16.9.
Vahvasti Flame Jazz -ajatushautomon ympärille vuonna 2015 perustettu uusi kollektiivi julkaisi vuosi sitten Pyysalon ja Fredrikssonin käsialaa olevan debyyttialbuminsa Port Arthur.
Sävellysten tekeminen alkoi Turussa pidetyillä Itämeripäivillä ja niistä oli tarkoitus tulla musiikin keinoin aihepiiriä kuvaavia, kertoi Jussi. Ehkä niistä tuli kuitenkin hieman väljiä aihepiiriin nähden, totesi Jussi vielä.
Levyn sävellykset on sovinnollisesti jaettu molempien kesken puoliksi, kaksi omaa uutta kummallekin. Sen lisäksi levy sisältää kaksi uudelleen sovitettua standardia, joista Severille lankesi Jay Livingstonin Que Sera ja vastaavasti Jussi on muokannut Irving Berlinin How Deep is the Ocean yhtyeen sointiin sopivaksi.
Flame Jazz Messengers juhlistaa samalla tällä kiertueella tänä vuonna 50v. täyttävän Severi Pyysalon uraa.
Vuosi 1984, jolloin Poriginal galleria perustettiin, oli merkittävä läpilyöntivuosi Pyysalolle. Saman kesän jatseilla Sarah Vaughan ja Paquito D’Rivera pyysivät nuorta, tuolloin 17-vuotiasta muusikkoa, esiintymään kanssaan ja saman vuoden syksyllä ilmestyi debyyttialbumi Autumn Leaves Severi Comes.
Kun ohjelmiston sävellysten pohja on rakentunut turkulaisesta nostalgiasta ja Itämeren suojelun teemoista, niin nämä asiat ja turkulaisuus korostuu myös soittajien taustoista. Severi, Jussi, Max ja Teemu ovat kaikki lähtöisin Turun nurkilta. Severi on kylläkin syntynyt Porissa, mutta hän on asunut Turussa jo nuoresta pojasta alkaen.
Kaikki eivät välttämättä asu Turussa nykyään, mutta kiinteä yhteys Turkuun on säilynyt kaikesta huolimatta. ”Mitään ehdottomia rajoja siitä, että soittajien pitäisi olla Turun asukkaita tai jotain vastaavaa meillä ei ole kuitenkaan ollut mielessä”, totesi Jussi.
Homma lähti liikkeelle Severin sävellyksellä Port Arthur, mikä on samalla uuden levyn nimikkobiisi ja avausraita. Siinä Severi pääsikin sopivasti heti lämmittämään koneistoa maittavan vauhdikkaalla soolollaan. Tasapuolisesti vuorotellen kappaleet vaihtuivat ja samalla säveltäjä. Pinky Blues oli Jussin käsialaa ja siinä kaasujalkaa nostettiin hieman ja kuljettiin vähän hiljempaa, mutta polveilevan rytmikkäästi tempon vaihdellessa helmeilevän viihdyttävästi.
Severin Genau oli taas suoraviivaisempi ja siinä alkoivat soolot pyöriä tiheään tahtiin. Tukholman vierailija, tenorisaksofoni Robert Nordmark, aloitti ja siitä Mikko ”Gunu” Karjalainen jatkoi flyygelitorvellaan. Kappaleessa tukeva komppi oli tasaisen jyskyttävää ja se imaisi kuulijan hyvin vaivattomasti mukaan.
Oli lainakappaleen vuoro, standardi How Deep is the Ocean, minkä Severi sai aloittaa omaan tahtiin vibrafonillaan soittaen pitkähkön intron alle muiden pysyessä hiljaa. Kun torvet tulivat mukaan, Nordmarkin tenori alkoi puhua käskevästi. Tähän ”Gunu” ja alttosaksofonia soittanut Max Zenger vastasivat hissukseen yhdessä ja antoivat Nordmarkin sitten tilaa jatkaa sooloilua.
Perään soitettiin toinen levyn lainakappaleista Que Sera. Alkuun Jussi ja Severi keskustelivat kahdestaan ja mukaan tuli Teemu Åkerblom soittaen kontrabassollaan siihen oheen soolo-osuuden torvisektion ollessa vielä täysin hiljaa. Max jatkoi siitä mahtavan hienolla omalla soolollaan ja Severi sai pelimiehen kunnian päättää kappale omalla osuudellaan johdatellen teemaan takaisin.
Viimeisenä kappaleena jäi vielä soitettavaksi No blue-green alga, please, mistä Jussi totesi tämän kappaleen todella ihan oikeasti liittyvän tähän Itämeriaiheeseen ja sen sinilevätilanteeseen, mikä on heikko. Tästä aiheesta Jussi päätti kirjoittaa tämän kappaleen ”Ei enempää sinilevää, kiitos”.
Max soitti siihen alkuun vahvan soolon ja kappale alkoi rullata räväkästi eteenpäin vyöryen kuin juna kiskoilla kohti määränpäätä. Soolot vaihtuivat ja vuoropuheluja käytiin tiuhaan tahtiin. Lopun lähestyessä tuli vielä Jussin vuoro rynnistää riehakkaaseen menoon, kapulat heilahtelivat tiheään tahtiin ja iskut kohdistuivat täsmällisen napakasti rumpujen kalvoille.
Yleisön pyynnöstä lopuksi vapaus riistäytyi estottomaksi improvisoinniksi soolojen vaihtuessa soittajalta toiselle. Teema selvisi, kun railakkaan revittelyn yhteydessä alettiin vetää Lentävää Kalakukkoa pienestä ovaalireiästä läpi ja kuinka siinä kävikään. Riekaleiksihan se meni, voihan sen näinkin tehdä. Onhan sitä joskus aikaisemminkin tullut kuultua samantyylisenä versiona.
Kolmelle puhallinsoittimelle ja rytmisektiolle kirjoitettu musiikki oli värikään energistä, missä jazzin peruspilarit olivat kohdillaan, omilla juurillaan. Paikoin lennokkaasti etenevässä menossa tuli nopeita suunnanvaihtoja, jopa äkkivääriä polveilevia koukkuja, mutta jazzin perusainekset olivat kohdillaan. Teema-ajattelu kuului selkeästi, vaikka soittajilla oli vapauksia omissa sooloissaan lasketella vapaalla omien mieltymyksien mukaisesti.
Poriginal galleria, Eteläranta 6, Pori, torstai 14.09.2017
Validi Karkia -klubi:
18.00 Flame Jazz Messengers (SE/FIN) (Severi Pyysalo, Jussi Fredriksson, Mikko Karjalainen, Max Zenger, Robert Nordmark, Teemu Åkerblom)
