Kaksipäiväinen pienfestivaali Validi Karkia Jazz Konvention toi Poriin kaksi mielenkiintoista yhtyettä torstaina ja perjantaina 24.–25.11. Olavi Louhivuoren kasaama Oddarrang on toiminut jo alun toistakymmentä vuotta luomalla täysin oman musiikillisen soundialueen. Yhtye julkaisi tänä syksynä neljännen levynsä, Agartha -albumin, brittiläisen Edition Recordsin julkaisemana. Levy on herättänyt kiinnostusta myös maamme rajojen ulkopuolella. Syyskuisella Flame Jazz risteilyllä saatoimme kuulla tämän levyn sisältöä ensimmäisen kerran virallisesti.
Uuden levyn julkistus vei yhtyeen marraskuussa kolmen keikan maakohtaiselle kiertueelle Saksassa, Belgiassa ja Englannissa, missä Oddarrang esiintyi vuoden 2012 jälkeisen Royal Festival Hallin Clore Ballroomin ensivisiittinsä jälkeen toista kertaa Lontoon Jazzfestivaalilla edellisviikon perjantaina.
”Peculiar name, but music sounds marvelous”, sanoi eräs rouva Lontoossa kuultuaan Oddarrangin soittoa silloin vuonna 2012. Mitähän tämä rouva sanoisi tänä päivänä, kun yhtyeen musiikki on ehtinyt kehittyä 4 vuotta pidemmälle, sillä massiivinen vyöryntä on entisestään vahvistunut.
Perjantaina Validi -klubilla esiintyi Tukholman Kungliga Musikhögskolanissa opiskelleen säveltäjä ja jazzkitaristi Tuomas Paukun luotsaama kotimaisista muusikoista (pianisti Artturi Rönkä, kontrabasisti Janne Tuovinen ja rumpali Tomi Saikkonen) koostunut kvartetti Scription, mikä edustaa uuden sukupolven jazz-impressionismia. Yhtye on myös levynjulkaisukiertueella juhlistaen Eclipse Musicin julkaisemaa debyyttilevyään. Valitettavasti perjantain konsertti jäi väliin, kun olin silloin muualla keikalla.
Kirjoitin joskus aikaisemmin, Oddarrangin ensimmäisen levyn ilmestymisen jälkeen, että siitä vaan maailmalle rohkeasti eteenpäin soittamaan. Sen jälkeen yhtye onkin ehtinyt kiertää ulkomailla varsin paljon Euroopassa ja aina Japania myöten.
Nyt on kulunut pari vähän hiljaisempaa vuotta, jonka aikana yhtye on suunnitellut ja rakentanut nykyisen musiikillisen pohjan, mikä mielestäni eroaa jonkun verran alkuperäisestä suuntauksesta. Minimalistisia osioita on edelleen, mutta mielestäni siihen on tullut mukaan mustaa mystiikkaa, mikä räjähtää välillä voimallisesti.
Oddarrangin äänimaailma on omalaatuisen maalauksellinen, kaunis, kerroksellinen kokonaisuus uudenlaisia musiikillisia ratkaisumalleja. En välttämättä pitäisi Olavi Louhivuoren tekemää musiikkia enää suoranaisena jazzina, vaikka hän onkin vahva jazzhenkinen rumpali, hyvin hienovarainen äänitaiteilija ja erinomainen rytmittäjä. Oddarrangin musiikissa on kieltämättä klassisen jazzin perusratkaisuja pohjalla, minkä päälle rakentuu rohkeata sähköisen viriiliä nykyrockin avaruutta ja salamyhkäistä taianomaisuutta ja hämäryyttä, siis uutta ja vanhaa hyvin keskenään möyhennettynä.
Kaikki nämä erikoistehosteet luovat monisärmäisen äänimaailman ja tekevät yhtyeen musiikista puoleensavetävää, mikä iskostuu erityisesti nuorempaan kuulijakuntaan. Eikä siinä mitään, kyllä tämä omalla tavallaan lumoaa näin vanhempaakin jazzdiggaria. Olavi onkin sanonut olleensa yllättynyt, että he ovat saaneet näinkin massiivisen vastaanoton, vaikka hän on itsekin pitänyt Oddarrangin musiikkia marginaalisena ilmiönä. ”Siitä on tietenkin oltava iloinen, että meitä on alkanut seurata iso joukko musiikinystäviä.”, totesi Olavi keikkapaikalla.
Elektronisten virtausten puhkaistessa tiensä ulos koneistosta syntyi kosken kohinaa, melskeistä sähinää, kyyn sihinää, ahavan tuulista huminaa, lehtien kahinaa, katkeavien oksien rasahduksia. Kun tähän ääniefektien laavamaiseen purkaukseen yhdistettiin neljän syntetisaattorin vellovat äänimaalaukset, niin tuloksena oli massiivisen pauhaava äänimatto, mikä kiiri jännittävästi leijaillen Karkia -klubin seiniä viistäen kiinnostavasti sovitellen kirjavaa äänispektriä kuuloluille.
Yhtyeen hieman poikkeava soitinkokonaisuus on omiaan tuomaan mukanaan omaa dynaamista laaja-alaisuutta. Eturivissä Osmo Ikosen sello kiikutti oheen oman klassisen säväyksen, mutta samalla hän loihti omaa särmäistä rouheutta soittoon. Ilmari Pohjolan pasuunasta syntyi karhean tiiviitä välisoittoja ”syntikan” äänipiirin johdotuksen oheen.
Taustalla yhtyeen ”moottori” Olavi Louhivuori takoi hetkittäisten rauhallisten taito-osien sekaan turboahdettuja irtiottoja, mihin tehokas Osmon, Ilmarin ja basisti Lasse Lindgrenin samanaikainen sanaton äänenkäyttö yhdistyi mahtavana kaikupohjana. Kitaran varressa olemme tottuneet yhtyeessä kuulemaan Lasse Sakaraa, mutta tällä keikalla hänen tilallaan oli nykyään Piirpauke yhtyeen kitaristina tunnettu Nicolas Rehn. Hän tuntui olevan vetreässä vedossa ja sopeutui hyvin yhtyeen keskeisen ominaiseen ohjelmarakenteeseen.
Keikka eteni mutkattomasti huomaamatta kappaleesta toiseen tauotta, mielestäni neljässä osiossa. Viimeisenä kappaleena yhtye soitti Osmo Ikosen sävellyksen Age of Cronos. Ylimääräisenä lopetuksena kuulimme vielä edelliseltä In Cinema -levyltä kappaleen Self-portrait.
Oddarrangin voimavara on halu kokeilla jotain uutta ja pyrkiä löytämään yllätyksellistä äänien hurmostiloja. Aikaisemmilta vuosilta tuttu herkkä minimalistisuus oli mielestäni vähentynyt, vaikka sitäkin hetkittäin kappaleissa oli mukana. Nyt kuvioihin oli tullut enemmän aavemaista hämyä ja jännitteistä räjähtävyyttä. Vahvasti panostetun sähköisen olemuksen luomana uudet tuulet riuhtaisivat irti vanhoista kaavoista.
Validi Karkia Jazz Konvention I, torstai 24.11.2016
Kaupungin kirjasto Pori
19.00 Oddarrang (Olavi Louhivuori, Ilmari Pohjola, Osmo Ikonen, Nicolas Rehn, Lasse Lindgren, äänimies Tuukka Tervo)
