Kun kuuntelee swingkauden big band levytyksiä, ei voi olla ihailematta, miten kaikki tosi kiperien sovitusten koukut, iskut, synkoopit ja breikit toimivat niin uskomattoman hyvin. Bändit tekivät levytysten välissä pitkiä kiertueita soittaen kuusi iltaa viikossa, välillä kaksikin keikkaa päivässä. Kenny Ball kertoi ollessaan keikalla Storyvillessä, että he soittivat Saksan kiertueilla 50- ja 60 luvulla seitsämän settiä illassa. – Silloin opittiin kappaleet ja kun mentiin studioon ne menivät kerralla purkkiin.
Nykyään tällaisia kiertueita on harvoin mahdollista toteuttaa. Kyseessä on enemmänkin irtokeikat ja vaikka kyseessä on ammattimuusikot, jotka lukevat lappuja prima vista, syntyy yhteinen soundi vasta pidemmän yhdessäolon ansiosta.
Suomen Perinnejazzin ry:n järjestämän minikiertueen viimeisellä keikalla saatiin kokemus siitä miten nuottipapereihin kirjoitetut merkinnät muuttuvat eläväksi musiikiksi.
Swing-pohjaisessa musiikissa nuottimerkinnät ovat aina ohjeellisia ja jaot saadaan kohdalleen vasta useamman toiston jälkeen. Antti Sarpilan, Pekka Toivasen ja Wade Mikkolan musiikilliset näkemykset kuulostivat hyvältä ja tarjosivat muusikoille haasteita.
Konsertin ohjelma koottiin Perinnejazzin jäsenten toivomusten perusteella. Teeman lisäksi toivoja sai esittää sovittajille esityksen tyyliin ja solistiin liittyviä näkemyksiään. Biisilistaan kertyi yli 40 teemaa, joukossa aivan itsestään selvyyksiä, mutta myös jokunen jokeritoive. Kun kyseessä on varsinainen all stars – kokoonpano, jonka jokaiselle muusikolle voi rimaa nostaa ns. henkilökohtainen ennätys – tasolle, niin yleisölle tarjottiin todellista jazzherkkua kaikilla mausteilla.
Kun teemat esitellään perinteiseen tapaan alussa ja lopussa, niin soolot voivat olla vain puolen kooruksen tai kahdeksan tahdin mittaisia. Alun perin savikiekon kesto oli reilusti alle neljä minuuttia.
Niille on kuitenkin tallennettu jazzhistorian hienoimpia äänityksiä, jotka elävät ikuisesti. Jos asioita ei saa sanotuksi tuossa ajassa, niin ei varmaan mitään sanottavaa olekaan.
Kahdeksan muusikon kokoonpano on tuttu ajoilta kun jazz siirtyi New Orleansista Chicagoon. Peruskokoonpanosta voidaan pienentää miehitystä jos sovitus sitä vaatii.
Yli kahden tunnin konsertti ilman laulajaa on haastavaa, nyt tosin oli joukkoon mahdutettu yksi vokaaliteos.
Kitaristi Juha Lanun ”Matkin Colea – trio” esitti kappaleen Sweet Lorraine Juhan itsensä toimiessa laulajana. Kysyin väliajalla Antilta onko hän miettinyt mahdollisuutta laajentaa ilmaisuaan laulamisen puolelle. Antti totesi, että jos niin kävisi, niin lopputulos olisi aivan varmasti “viimeistä huutoa”.
Huumori ja jazz ovat liittyneet aina yhteen, osa vitseistä on mahdollista esittää juontojen yhteydessä yleisölle ja se osa joka esitetään takahuoneessa jää takahuoneeseen. Tällä kertaa punaisella omenalla oli oma pikkuroolinsa illan kulussa sen siirtyessä flyygelin ja Antin nuottitelineen välillä. Omenaan liittyvä juttu liittyi Benny Goodmanin tarkkuuteen raha-asioissa.
Tästä kertoo useampikin juttu, joista eräässä Benny Goodman oli kiertueella Neuvostoliitossa. Moskovassa muusikot ulkoilivat Punaisella Torilla. Muusikoiden ympärille kerääntyi pikkulapsia pyytämään kolikkoa muistoksi. Benny heltyi ja kaivoi taskustaan muutaman centin ja antoi ne lapsille. Jollakin muusikoista oli kaitafilmikamera ja hän kuvasi tilanteen. Jälkeenpäin muusikoilla oli hauskaa kun he katselivat filmikelaa takaperin.
Thats A Plentyllä lähdettiin ja se oli rakennettu aivan perinteisellä pieteetillä. Tempo oli sen verran rivakka, että soolot olivat kahden kooruksen mittaisia. Erityisesti vasket, Mikko Pettinen ja Jay Kortehisto, soittivat tässä bravuurikappaleessa korvaani hyvin sopivia fraseerauksia, Jay jopa lähes hillittömästi.
Melodiat vaihtelivat, kuten toisena kuullussa My Baby Cares Just For Me ´en ekassa värssyssä, Pekka Toivasen ja pasunisti-Jayn kesken, toiseen lähdettiin trumpetin viemänä ja sopraanosaksofonin vastatessa kutsuun. Kolmas kappale mentiin nimensä mukaisesti viiteen paitsi alun ja lopun osalta. Solisteina Take Fivessa olivat Pekka Toivanen tenorilla ja Keith Hallin jatkaessa käsipelillä soitetuilla rummuilla ja taputuksilla. Jo mainitussa Cole-klassikossa laulun lisäksi Juha Lanu matki Oscar Moorea ja Seppo Hovi itseään Natia.
High Society on jälleen niitä kappaleita jossa otetaan soittajasta mittaa. Ensin trio-osan teema esiteltiin tenorin ja klarinetin tuplaamana. Sitten Antti antoi klarinettinsa laulaa. Alphonse Picoun alkuperäinen soolo oli kopioitu marssibändin piccolostemmasta, sittemmin sen levylle soitti Johnny Dodds ja nyt se siirtyi eteenpäin Antin esityksenä.
Shostakovits sävelsi aikanaan kaksi sarjaa jazzorkesterille. Valssi numero kaksi on jäänyt elämään itsenäisenä teoksena ja nyt teemaa täydennettiin improvisoiduilla sooloilla. Petit Fleur kahdella klarinetilla ja serenadi käelle Waden sovittamana ja sooloilemana.
Pienen välinumeron jälkeen Fats Wallerin Panic is On mentiin alkuperäistä huomattavasti nopeammassa tempossa ja lattaritunnelmissa jälleen kaikkien puhaltajien hikoillessa.
Balladimedley mentiin solisti ja teema kerrallaan. Jay Kortehisto kaikuluotasi valtameren syvyyttä ja pasuunassa oli hienosti kevyttä räkää. Stardustin intron esitteli sanoin ja sävelin Seppo ja itse teeman Mikko Pettinen. Umoon hankitut uudet trumppasektion sordiinot toimivat hyvin myös solistisissa tehtävissä.
Musta Orfeus oli alun perin elokuvamusiikkia, josta on sittemmin tullut jazzstandardi. Pekka soitti sen kivan viileällä tenorisoundilla. Antti johdatteli medleyn päätteeksi täpötäyden Savoy-teatterin New Orleansiin. Ensimmäisen setin loppuun oli kasattu vielä Benny Goodman potpuri.
Väliajan jälkeen jatkettiin Glenn Milleriä muistellen jossa kahden puun sektio täydentyi Seppo Hovin haitarilla ja niinpä Moonlight Serenade kuulosti aivan aidolta. Kovakorvaisimmillekin kuulijoille tuli selväksi How High The Moonin ja Onithologyn yhteys ja kahdella vaskella esteltiin hard bop -teema Joy Spring.
Hetki ragtimeä jazzina ja sitten päästettiin Keith Hall irti kappaleessa joka oli tehty yhdistelemällä Jambalaya ja DDT-klassikko Fidelito Castrato. Kaiken kaikkiaan oli hieno ratkaisu sijoittaa rumpali muun soittajiston sivuun, siten että yleisö näki käsityöskentelyn.
Jos Keithin käsissä olisi ollut kapuloiden sijasta maalauspensselit ja rumpujen tilalle maalauspohja olisi jälki ollut varmaan jotain ainutlaatuista, niin hienoilla kaarilla hän veteli sutikomppiaan.
Hieno konsertti joka varmasti saa jatkoa. Suomen Perinnejazz tekee työtä swingpohjaisen jazztradition hengissä pitämiseksi ja puheenvuoroissa tuli esille myös se että nuoria soittajia kaivattaisiin täydentämään rivejä. Kaikestahan näki ja kuuli, että jazz pitää harrastajansa nuorekkaina. Osa lavalla esiintyneistä muusikoista oli sentään vielä alle 50 -vuotiaita.
Uusi Radion Rytmipojat:
Seppo Hovi – piano, haitari, tarinat, Mikko Pettinen – trumpetti, Antti Sarpila – klarinetti, saksofoni, Pekka Toivanen – saksofoni, klarinetti, Jay Kortehisto – pasuuna, Juha Lanu – kitara, Wade Mikkola – basso ja Keith Hall – rummut.
Sovitukset: Antti Sarpila, Wade Mikkola, Pekka Toivanen ja Seppo Hovi.
SETTI 1
THATʼS A PLENTY, MY BABY JUST CARES, TAKE FIVE – teema 5/4 (soolot 4/4 ?)SWEET LORRAINE, HIGH SOCIETY, SHOSTAKOVITSH WALZ N:o 2, PETITE FLEUR, SERENADE TO CUCKOO, BALLAD MEDLEY: HOW DEEP IS THE OCEAN, STARDUST, BLACK ORPHEUS, DO YOU KNOW WHAT IT MEANS, BENNY GOODMAN MEDLEY: LETʼS DANCE, AIR MAIL SPECIAL, DONʼT BE THAT WAY, STOMPIN AT THE SAVOY, WORLD IS WAITING FOR THE SUNRISE, SING SING SING (kesto 1h 9min)
SETTI 2
WHERE DID YOU, JEEPERS CREEPERS, GLENN MILLER MEDLEY: ST LOUIS BLUES, AMERICAN PATROL, PERFIDIA, ANCHORS AWEIGH, MOONLIGHT SERENADE, SCAT FREE – HOW HIGH … – ORNITHOLOGY, MISTY, JOY SPRING, MAPLE LEAF RAG (Entertainer intro), JAMBALAYA CASTRATO, SUMMERTIME, 9.20 JUMP (One O’Clock) (kesto 59 min)
Ti 15.10.2019 Tampere, Yliopiston Juhlasali
Ke 16.10.2019 Turku, Konserttitalo
To 17.10.2019 Lahti, Konserttitalo (Vanha)
Pe 18.10.2019 Helsinki, Savoy-Teatteri
Katso konsertin avaus tästä.
