TaavettiSwing ja kouvolalainen Jazzhelmet-ohjelmatoimisto järjestivät kahvikonsertin loppiaisena. Enäjärveläinen mustalaismusiikin suuri ystävä, promoottori Jarmo Kanerva oli tuottanut viulisti Tamás Szakálin ja haitarist András Pagonyini lyhyelle konserttikiertueelle Suomeen.
Samalla duo viimeisteli kesällä ilmestyvää debyyttialbumia Budapestin kaduilta Kouvolan sydämeen. Levyn kappaleet on äänitetty Madmix-studiolla Kouvolan Viitakummussa. Samassa studiossa äänitettiin myös viime vuonna julkaistu hollantilais-suomalaisen Hot Club d´ Europen debyyttilevy Kouvola Junction, sekin Kanervan tuottamana.
Mäntykodin konsertissa saimme kuulla mustalaisvaikutteista swingmusiikkia, tangoja, iskelmiä ja kansanmusiikkia unkarilaisella virtuositeetilla soitettuna.
Konsertti alkoi viuluvirtuoosi Tamáksen näytöksellä osaamisestaan unkarilaisilla kansansävelmillä Andrásin haitarilla hienosti säestäessä.
Tangoista soitettiin La Cumparsita, El Choclo ja Besame Mucho. Mustalaisswingiä a la Stephane Grappelli kuultiin mm. Django Reinhardtin Nuages ja Minor Swing sekä J´Attendrai.
Yllätys monelle kuulijalle oli laaja suomalaisten iskelmien sikermä: Erik Lindströmin Liian vähän aikaa, Olavi Virran Yö kerran unhoa annoit, Eron hetki on kaunis, Viipurin Vihtori ja jopa Säkkijärven polkka.
Duo laulatti lopuksi yleisöä Väliaikaisella. Nyt oli taiturit asialla, kommentoivat ja kiittelivät monet, monipuolista ohjelmaa konsertista poistuessaan.
Kahvikonsertit jatkuvat maaliskuun 17. päivänä pianisti Seppo Hovin kvartetin perinnejazzia käsittelevällä The Story of Jazz kakkososalla ja toivekonsertilla. Sepon lisäksi kvartetissa soittavat klarinettia ja saksofonia Antti Sarpila, kontrabassoa Pekka Sarmanto sekä rumpuja Jari “Kepa” Kettunen.