Vuonna 1963 Duke Ellington sanoi Suomen vierailullaan, että jazz on enemmän kuin tanssimusiikkia, se on tulos mustien siirtämisestä amerikkalaiselle maaperälle ja vastalause orjuudessa ololle. Muutamaa vuotta aikaisemmin julkaistiin Ellingtonin versio Griegin Peer Gynt -sarjasta ja se sai Ruotsissa hyytävän vastaanoton Ruotsin kuninkaalliselta musiikkiakatemialta. Lausunto perustui ”Klassikoiden suojelu” -lakiin. New York Times puolestaan arvioi vuonna 1992 Ellingtonin Peer Gynt -sovituksen live-esityksen: “Teokset tiheine ja upeineen harmonioineen soveltuvat täydellisesti elävään esitykseen”.
Niin tai näin, Duke Ellingtonin ja Billy Strayhornin yhdessä ja erikseen sovittamat ja säveltämät sarjamuotoiset teokset ovat kehittäneet big band -musiikin muotokieltä standardien ja hittien muodostamista biisilistoista. Ellingtonilla oli käytössään pysyvä miehitys, jolle oli tuotettava uutta materiaalia mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Monet sävellykset onkin omistettu määrätylle muusikolle ja hänen erityistaidoilleen.
UMO soitti joulun alla Ellingtonin ja Strayhornin jazzsovituksen Tsaikovskin baletista Pähkinänsärkijä, jossa on soolotanssit balettiseurueen jokaiselle tanssijalle. Ellington jalosti ideaa kehitellessään omaa orkesterisarjaansa big bändille. Hän sävelsi lyhyitä numeroita orkesterinsa muusikoille ja näin syntyi Such A Sweet Thunder.
Ed Partykan tehtäväksi jäi valita UMO:n riveistä sopivat varamiehet Jimmy Hamiltonille – klarinetti, tenorisaksofoni, Johnny Hodgesille – alttosaksofoni, Russell Procopelle – klarinetti, alttosaksofoni, Paul Gonsalvesille – tenorisaksofoni, Harry Carneylle – bassoklarinetti, baritonisaksofoni, trumpetistelle Cat Anderson, Clark Terry, Ray Nance, Willie Cook, pasunisteille Quentin Jackson,John Sanders, Britt Woodman ja kompille Jimmy Woode, Duke Ellington ja Sam Woodyard.
Kolmen Ellington-konsertin ajaksi oli UMO:n pakkaa hieman sekoitettu ja se tuotti innostusta Vuotalon yleisölle ja muusikoille. Mikko Mäkisen alttosaksofoni, Arto Lehtolan klarinetti, Kalevi Louhivuoren trumpetti ja Max Zengerin baritonisaksofoni terästivät myös pulttikavereiden otteita.
Mikon alttosaksofonin äänenväri ja vibrato sopii erityisesti silloin, kun haetaan fonisektiolle vintage-soundia. Joskus alkuperäisiä soittajia kuuntelemalla voi omaan soittoonsa saada lisäpotkua. Mikko kertoi oppineensa paljon soittaessaan Pentti Lasasen vieressä.
Klarinetti on usein fonisteille lisäinstrumentti. Arto Lehtolalle klara oli ensimmäinen ja sen kyllä kuulee instrumentin hallinnasta. Arton tenorisaksofoni on saanut enemmän ja enemmän käyttöä hänen siirryttyään freelanceriksi. Max Zengerin barska soi hienostuneesti.
Kaleville lead-trumpetistin paikka vaatii hieman ekstraa. ”Jos olen soittamatta 3–4 viikkoa voin mennä suoraan keikalle, en tietenkään lead-keikalle big bändiin. Pystyn soittamaan korkealta ja kovaa, kestävyyttä ei niinkään ole. Mutta olen aina halunnut musiikkiin mukaan enemmän kuin mitä nuoteissa lukee. Luonteessani on taipumusta improvisoida ja luoda uutta”. Viime aikoina Kalevi on soittanut muitakin leadkeikkoja. Ja tämä kyllä kuului Kalevin soitossa kappaleessa Madness in Great Ones.
Laukkanen-Sarikoski-Mustonen
(Koska konsertista ei ole tallennetta, voi alkuperäisesityksen kuunnella linkistä. Kohdassa 27.05 Cat Anderssonkin joutui koville. Kalevi lisäsi omaan vetoonsa lupauksensa mukaan vielä hieman ekstraa)
Isoja käsiä keräsivät Pekka Laukkanen imukuppisoolollaan, Tero Saartin ja Mikko Pettisen tyylikäs clarkterrymainen soolottelu ja Kasperi Sarikoski pasuunan ylärekisterillä.
Manuel Dunkel osaa kvinttikierron mennen tullen. Circle of Fourths alkoi kuin How High the Moon ja jatkui sitten kahdeksannen tahdin jälkeen kohti muita planeettoja raketin nopeudella.
Komppitrio Lintinen- Kivivuori- Ketola pitivät erilaiset tempot ja rytmit metronomin tarkkuudella. Kirmolle tarjoutui muutamassa paikassa mahdollisuus Ellington-tyyppiseen herkutteluun.
Ed Partyka oli tehnyt hienon löydön penkoessaan UMO:n nuottiarkistoa. Nyt kuultiin Such A Sweet Thunder kokonaisuudessaan ja Peer Gyntistä viisi herkkupalaa.
Encorena Mikko Mäkinen taikoi kultaisesta saksofonistaan hienon version balladista Isfahan, joka on Ellingtonin The Far East Suiten tunnetuin lähes standardiksi muodostunut kappale. Kiitos myös Vuotalon tekniikalle, joka sai esille myös Mikon fonin tuhinan.
UMO HELSINKI JAZZ ORCHESTRA PLAYS ELLINGTON SUITES
Vuotalo ti 9.5.2023, konsertit klo 14 ja 18. Kesto 1 h, ei väliaikaa. 20.4.2023 Malmitalo
Program
Such Sweet Thunder Suite, Säv. Duke Ellington & Billy Strayhorn
Osat ja solistit: Such Sweet Thunder, Mikko Pettinen, tr; Sonnet for Ceasar, Arto Lehtola, cl; Sonnet to Hank Cinq, Joonatan Sarikoski, tb; Lady Mac, Tero Saarti, tr; Sonnet in Search of a Moor,The Telecasters, Max Zenger, bars; Up and Down, Up and Down (I Will Lead Them Up and Down), Tero Saarti; Sonnet for Sister Kate, Pekka Laukkanen, tb; The Star-Crossed Lovers, Mikko Mäkinen, as; Madness in Great Ones, Kalevi Louhivuori, tr, Half the Fun; Circle of Fourths, Manuel Dunkel, ts
Peer Gynt Suite, Säv. Edvard Grieg, Sov. Duke Ellington
Morning Mood, In the Hall of the Mountain King, Solvejg’s Song, Åse’s Death, Anitra’s Dance
Encore: Ellington, Isfahan
Conductor: Ed Partyka
UMO Helsinki Jazz Orchestra:
Trumpetit: Kalevi Louhivuori, Timo Paasonen, Tero Saarti, Mikko Pettinen
Pasuunat: Kasperi Sarikoski, Pekka Laukkanen. Mikko Mustonen
Saksofonit: Mikko Mäkinen, Ilmari Rönkä, Arto Lehtola, Manuel Dunkel, Max Zenger
Komppi: Kirmo Lintinen, p, Juho Kivivuori, b, Markus Ketola, dr
