UMO oli rakentanut alkusyksyn kolmen keikan konserttikiertueensa teemalla “Louis Armstrong ja New Orleans”. Ennen keikkaa kapellimestari Mikko Hassinen kertoili yleisölämpiössä ajatuksiaan tuosta jazzin syntysijasta ja erilaisten ainesten sulatusuunista tai keittopadasta. Ranskalaisten soittokuntien ylijäämätorvet, orjien rummut englantilaisten hengelliset laulut ja kapakkaiskelmät sekoittuivat New Orleansissa, jossa merimiehet, sotilaat ja plantaaseilla omistajat huvittelivat ja lopputuloksena oli “alkujazz” joka sitten levisi pitkin maita ja mantuja aluksi Missisippia ja sittemmin maailman muita jokia pitkin.
– Minulle ensimmäinen lamppu eri kulttuurien yhdistämisestä syttyi Sibelius-Akatemian luennolla, jolla kitaristi Raoul Björkenheim esitteli levyltä indonesialaista soittokuntaa, joka torvia ja lyömäsoittimia soittamalla soitti korvakuulolta paikallisen kansanmusiikin ja länsimaisen musiikin yhdistelmää. Silloin jotenkin tajusin miten kaikki on aikanaan alkanut New Orleansissa.
Nyt teemakonsertti oli koottu Louis Armstrongin tutuksi tekemistä jazzsuosikeista ruotsalaisena sovituksia. Struttin` with some barbeque on Lil´ Hardinin sävellys, jonka Hot Five ensimmäisen kerran soitti savikiekolle. Fonisektiolla lähdettiin liikkeelle ja heti parin kooruksen bassosoolo.
Kun jazzin klassikoita sovitetaan uusiksi, on pelkona, että jotain menetetään jos kajotaan liikaa harmonioihin. Toisaalta jos ei tunne alkuperäistä esitystä ei uudet soinnut haittaa, vaan soolot rakennetaan niiden päälle. Vesa Ojaniemen soolosta jatkettiin Tero Saartin ensimmäisellä, tyylikkäällä soololla.
West end bluesin käynnisti Mikko Pettinen, aivan kuten se alkuperäisellä levyllä on soitettu. Ja sitten Teemu Salminen klarinetille ja Heikki Tuhkanen pasuunalla, perinteellisellä kollektiivimeiningillä. Teemun ja Mikon soolo ja muita päälle. Hyvin meni tämä klassinen duuriblues.
Hassisen Mikko kertoili, että What a wonderful world ei kelvannut Tony Bennetille, jolle kappaletta ensimmäiseksi tarjottiin. No Luddehan sen sitten levytti ja biisi keikkui mm. neljä viikkoa Englannin listaykkösenä. Teemaa ja alkuperäisesitystä on käytetty niin mainosmusiikkina, kuin elokuvissakin. Armstrongin viimeinen klarinetisti Joe Muranyi kertoi, ettei Satchmokaan ollut kovin innostunut tarjotusta teemasta, kun hän tunnisti että se rakennettu “Twinkle twinkle” -teemaa hieman muuntelemalla. Mikko Pettinen lauloi kappaleen soul-gospel-meiningillä ja show-miehen asenteella.
When the saints go marchin´ in oli pohjana pitkälle bassosoololle ja erinäisten sovituksellisten oivalluksiin jälkeen selvittiin hyvin loppuun. Kappaletta olisi voinut lähestyä myös brass band-otteella.
Mack the knifen sointukierto tarjoaa hienon pohjan ehtymättömälle sooloillulle. Tällä kertaa aloitti Olli Ojajärvi tenorilla ja sitten Tero Saarti up-tempossa trumpalla.
Konsertti päättyi hienoon trio-esitykseen kappaleesta Do you know what it means to miss New Orleans. Pepa Päivinen barskallaan esitteli ensin tutun teeman, sitten toinen koorus sooloa, kolmannen kaksi A-osaa Vesan bassolla ja sitten Pepa bridgestä loppuun. Seppo Kantonen säesti. Hienoa, tyylin mukaista, viisasta, varttunutta ja kerta kaikkiaan upeaa soittoa.
Vuosaaren yleisö sai nautti konserttikokemuksesta koko rahalla ja UMO levitti jazzin ilosanomaa tällä kertaa Stadin itäisiin kaupunginosiin.
UMO Vuotalossa 5.9.2017 klo 14.00–15.15
Conductor: Mikko Hassinen
Pasuunat: Heikki Tuhkanen, Mikko Mustonen, Pekka Laukkanen, Mikael LångbackaJouni Järvelä, Mikko Mäkinen, Teemu Reeds: Salminen, Olli Ojajärvi, Pepa Päivinen,
Trumpetit: Teemu Mattson, Timo Pasonen, Mikko Pettinen, Tero Saarti
Komppi: Seppo Kantonen piano, Vesa Ojaniemi basso, Markus Ketola rummut
