– Tällä kertaa minulla on aikaa hengailla Helsingissä, sillä olen täällä koko kuukauden. Tämä on neljäs kerta, ensimmäinen oli 2009. Tunnen monia muusikoista aikaisemmilta käynneiltäni ja UMO on tuttu orkesteri. Tällä kerralla ohjelmisto on erityinen, sillä kaikki kappaleet ovat tangoja. Kauniit melodiat ja rytmi, jota välillä venytetään ja sitten taas kiihdytetään, on luonteenomaista argentiinalaiselle tangolle. Ohjelmistossa on yksi uusi tango, jonka laulan, kertoi Guillermo Klein ennen keikkaa Vuotalon aulassa.

Argentiinalaista tangoa perinteellisesti esitetään piano-viulu-harmonikka-laulu kokoonpanolla ja tulkinnoille on tyypillistä rytmin eläminen ja suomalaiselle tangolle kuuluvan marssipoljennon puuttuminen. Kamariorkesterityyppinen kokoonpano pystyy helpommin seuraamaan usein pianoa soittavaa orkesterinjohtajaa. Nyt valta oli Guillermon hyppysissä Kirmo Lintisen avustuksella. Muutaman päivän harjoituksella vaikea ohjelmisto oli otettu haltuun ja uusimman sävellyksen muste tuskin oli kuivunut paperille, vaikka sen ensimmäiset tahdit oli kirjoitettu 1993.
-Kappale on seurannut minua siitä asti ja olen palannut siihen. Nyt oli hetki viimeistellä se. Chau kertoo menetetystä rakkaudesta, asuinpaikan vaihtumisesta, köyhyydessä elämisestä ja kaikesta mitä elämään kuuluu ja mistä tangoissa lauletaan. Se on argentiinalaisten bluesia. Sain sen valmiiksi tiistaina.
Oheinen Volver löytyy Youtubesta (ei UMO):
Guillermo esitti Chaun laulamalla sähköpianon äärellä. Sanoista erotin tutun sanan ”adio”, jonka merkitys välittyi haikeasta tulkinnasta. Kappaleessa on ainekset kestohitiksi. Volver puolestaan on ollut hitti aina vuodesta 1935. Sen sävelsi Carlos Gardel. Volver tarkoittaa paluuta. Guillermo on yrittänyt paluuta Argentiinaan useampaan otteeseen ja siksi hän on lisännyt kappaleen nimeen kysymysmerkin. Päällekkäisten rytmisten kulkujen päällä leijui tuttu melodia Teemu Matssonin kirkkaasta trumpetista. Filemon von Numersin bassosoolo sai yleisöltä isot kädet, kuten myös Kasperi Sarikosken pasuuna.

Kari Ikonen ja Frank Calberg olivat myös tarttuneet tangon haasteeseen. El Choclo oli hauska versio, jossa oltiin kompin poljennon puolesta lähempänä suomalaista tangoa kuin illan muissa kappaleissa. Nimen suomennos Tulisuudelma tuli esiin myös lopun tulisissa trumpeteissa. Illan trumpettisooloista vastasivat Pettinen ja Saarti.

Fonisektiosta esiin nousi vuorollaan Manuel, Jussi ja Jouni. Kari Ikosen sovitus Silenciosta oli illan tangoista eniten free. Vuoropuhelu Kannasten ja Pettisen välillä leijui siinä määrin vapaasti, että katsomossa takanani istuvan henkilön komppijalkakin pysähtyi. Muuten herran poljento luultavasti on kovaa valuuttaa Seinäjoen ja Rovaniemen markkinoilla. Konsertin aikana tuli kiusaus mainita asiasta, mutta toisaalta kukin nauttii musiikista tavallaan.

UMO oli ottanut Guillermon tangohaasteen vastaan ja muusikoiden hymyistä päätellen kulunut viikko oli ollut mukavaa vaihtelua.

UMO Helsinki Jazz Orchestra feat. Guillermo Klein: Tango ARG-FIN
Vuotalo to 27.10.2022.
Ohjelma
Melodia de Arrabal
Säv. Carlos Gardel, Alfredo Lepera
Sov. Guillermo Klein
Variaciones Mareadas
Säv. Diego Schissi (Based in ”Los Mareados” By Juan Carlos Cobian)
Silencio
Säv. Horacio Pettorosi, Carlos Gardel, Alfredo Le Pera
Sov. Kari Ikonen
El Choclo (Tulisuudelma)
Säv. Engel Villoldo
Sov. Frank Carlberg
Desirée
Säv. Charly Niessen Pohlhaus, Eddie Cassen
Sov. Juan Pablo Navarro
Chau
Säv. Guillermo Klein
Volver
Säv. Carlos Gardel, Alfredo Lepera
Sov. Guillermo Klein
Tinta Roja
Säv. Sebastia Piana, Catulo Castillo
Sov. Richard Nant
Kokoonpano:
Kapellimestari & Fender Rhodes
Guillermo Klein
UMO HELSINKI JAZZ ORCHESTRA
Trumpetit: Teemu Mattsson, Timo Paasonen, Mikko Pettinen, Tero Saarti
Pasuunat: Kasperi Sarikoski, Juho Silventoinen, Mikko Mustonen, Henrik Kolehmainen
Saksofonit ja puupuhaltimet: Jouni Järvelä, Pekka Pylkkänen, Jussi Kannaste, Manuel Dunkel, Mikko Mäkinen
Komppi: Kirmo Lintinen, piano, Filemon von Numers, basso, Ville Pynssi, rummut