Savoy-teatteri oli 70-luvulla cinemascope-elokuvien legendaarinen esityspaikka, joka sittemmin muutetiin konsertti- ja teatterisaliksi. Tero Saartin käsittelyssä muutamat klassikkoleffojen teemat olivat taittuneet jazzkvintetille työskentelyalustoiksi. Konsertin ohjelmisto oli esitetty pariin kertaan pienelle yleisölle ja nyt Helsinki-päivän kunniaksi se striimattiin Helsinki-kanavan kautta ja on edelleen nähtävissä UMO Helsinki Jazz Orchestran YouTube-kanavalla tässä videossa.
Konsertissa kuultiin Nino Rotan sävellyksiä elokuviin Casanova, Amarcord, La Dolce Vita ja Romeo ja Julia. Ennio Morriconen tuotannosta puolestaan oli poimittu teoksia, jotka muistetaan elokuvista Huuliharppukostaja, Cinema Paradiso, Once Upon a Time in America ja Kourallinen dollareita.
UMO Helsinki Ensemble koostui tutuista UMOn luottomuusikoista ja tämän leffamusakeikan lisäksi se soitti samaisena päivänä myös toisen tunnin konsertin, jossa teemana oli Helsinki-aiheinen musiikki.
Kappaleiden välillä Savoy-teatterin johtaja Päivi Loponen-Kyrönseppä haastatteli yhtyeen muusikoita ja saikin usein niin kainoista soittajista irti varsin henkilökohtaisia ja hauskoja muisteloita. Päivi on hyvä esiintyjä ja juontaja ja jatkossa hän voisi ottaa näkyvämpää roolia Savoy-teatterin tilaisuuksissa.
Pin Penin on kaunis melodia vielä kauniimmasta tarinasta ja elokuvasta, jonka sankariparilla on onneton loppu, tietenkin mollissa. Teron trumpettisoundi oli tällä kerralla lähellä flyygelitorvea. Tarpeen vaatiessa se on myös tulta ja tappuraa. Hyvä aloitusbiisi käynnisti esityksen, jossa Ville Vannemaan soundi oli myös hieman tavallista viileämpi.
Amarcord on hieno nuoruuden muistelo Felliniltä. Elokuva oikeastaan pitääkin katsoa uudelleen nyt kun tuttu teema palautti sen kuvitusta mieleen. Ville nojasi vahvasti taakse ensimmäisen kooruksen ajan, ja toisessa oltiin nokillaan. Seppo Kantosen soolo oli hieno suoritus. Vääriä ääniä, joista päästiin maaliin, juoksutuksia, jotka toimivat, kun takana oli vain basso ja rummut. Riemukkaalla tutilla päästiin fineen, joka loppui Sepon yhden sormen fermaattiin.
La Dolce Vita on rakenteeltaan kunnon vanhan ajan jazzkappale. Verse soitetaan rauhallisesti ja sitten yy-kaa-ja-yy-kaa-koo ja sitten mennään. Teema on paljosta kiitollisuuden velkaa Kurt Weilille ja Mack The Knifelle. Tämä sointukierto on tuottanut aina hyviä sooloja. Ei saisi verrata mutta vertaan kuitenkin.
Teron soolo vei ajatukset New Orleansin suuntaan ja Leroy Jonesiin. Sitten taas Sepon riehakas soolo. Markus Ketolan soolo oli myös perinteellinen rakennetta kunnioittava, jossa käytettiin hyväksi rimmit ja pellit. Lopuke oli juuri sellainen, kun se parhaimmillaan voi olla jameissa, kun kaikki soittajat tuntevat tyylilajin ja teeman.
Romeosta ja Juliasta oli otettu myös pääteema käsittelyyn. Hidas valssi ei ole helpoimpia soolo alustoja, mutta Ville Herrala sai bassostaan varman soolon irti, jonka jälkeen toinen Ville lähti leijumaan varsin vapaaseen pohjaan, kunnes taas sitten teemassa tavattiin.
Nino Rotan kova vastus italialaisen elokuvamusiikin kilpailuareenoilla on ollut Ennio Morricone, joka teki musiikkia lännen nopeimmille vetäjille. Huuliharppukostajasta Tero oli löytänyt teeman Addio a Cheynne.
Se käynnistyi Markuksen rumpuintrolla, joka vei kuulijan katseen heti preerian reunalla tuulessa pyöriviin pensaisiin ja yksinäiseen ratsastajaan. Hieno komppiratkaisu teeman takana, josta Teron matalasta rekisteristä lähtevä lähestyminen riehaantui loppua kohtia crowlin kautta takaisin teemaan, joka vain haipui kuin preerialle laskeutuva pölypilvi.
Paljon Terosta kertoi hänen haastattelu vuoronsa viimeinen lause. Mies ei voi katsella tätä elokuvaa kyynelehtimättä. Elokuva on siis Cinema Paradiso, joka löytyy tälläkin hetkellä Yle Areenasta tästä.
Teema on hieno ja Sepon pitkä piano intro lähestyi sitä hyvinkin klassisella tavalla, joka sai purkauksensa, kun Ville tarttui teemaan sitä enempää koristelematta ja toiseen A-osaan, jossa Tero liittyi mukaan. Soolot Sepolta ja Villeltä. Villellä on terästä sormissaan ja tyylitajua takaraivossaan. Lopuksi teeman kautta kotiin.
Kun isäni vei aikanaan minut katsomaan näitä länkkäreitä, oli hänellä varmaankin mielessään, että näistäkin voi jotain oppia. Jos ei muuta niin tajun hyvästä musiikista. Titolin teema elokuvasta Kourallinen Dollareita ei ole jäänyt mieleen. Ehkä tämäkin on katsottava uudelleen, jotta palautuu mieleen kohtaus, jossa tämä soi. Laulava teema ja Sepon vahvat sointublokit veivät tämän biisin loppuun.
Deborah´s Theme elokuvasta Suuri Gangsterisota oli tuttua hehkutusta Villen tenorista ja Teron trumpetista. Vain teema ja that´s all folks niin kuin ainakin piirrettyjen lopussa sanottiin.
12.6.2020 UMO Jazz Ensemble Savoy teatterissa: Tero Saarti, trumpetti, sovitukset, ohjelmiston suunnittelu, orkesterin johto, Ville Vannemaa, saksofoni, Seppo Kantonen, piano, Ville Herrala, basso ja Markus Ketola, rummut
