UMO:n kahden tuhannen kappaleen nuotistossa on todellisia aarteita. Se tuli vakuuttavasti esiin orkesterin tämän viikon Broadway and Broader-konserttisarjan päätöskonsertissa Helsingin Maltimitalossa, missä kuultiin mm. orkesterin 90-luvulla levyttämiä suomalaisovituksia ikivihreistä.
UMO teki 1993 levyn Selected Standards, jolla oli kymmenen ikivihreää. Niistä Sonny Heinilä, Eero Koivistoinen, Jarno Kukkonen, Kirmo Lintilä ja Jukka Linkola olivat kukin sovittaneet kaksi. Oikestaan kysymys ei enää ollut pelkistä sovituksista, vaan sovittajat olivat muotoilleet alkuperäiskappaleet koko lailla uuteen asuun jopa soinnutuksia muokkaamalla.
Levyn ilmestymisen jälkeen UMO ei ole tiettävästi esittänyt näitä sovituksia kuin vasta tällä viikolla. Syytä olisi ollut, sillä nyt kuultua kolmea kappaletta voi pitää mallisuorituksina luovasta sovittamisesta. Tarjolla olivat Harold Arlenin My Shining Hour (Kukkonen), Jimmy van Heusenin Darn That Dream (Heinilä) ja Cole Porterin Love For Sale, jonka Jukka Linkola oli muokannut ..For Sale-nimiseksi.
Ohjelmistossa lisäksi kanadalaisen Rob McConnellin sovittama vinhatempoinen Gershwin-klassikko I Got Rhythm, Gil Evansin Miles Davisin 50-luvun lp:ille sovittamat tässä seurassa hyvin pelkistetyiltä kuulostaneet Summertime ja My Ship sekä 70-luvun Love Story-elokuvan imelä tunnussävelmä, joka palautti välittömästi korvamadoksi Fredin Kuinka alkaisin-aloituksen tästä sentimetaalisesta laulusta.
Ylimääräisenä esitetystä Cole Porterin I love Paris-klassikosta Lennie Niehaus oli tehnyt ovelan sovituksen, jossa kappaleen tuttu pääteema vilahteli tuon tuosta esiin.
Orkesteria johtaneen Mikko Hassisen mukaan ohjelmiston harjoitteluaika oli jäänyt päivää tavanomaista lyhyemmäksi. Tämä silti ei kuulunut esityksistä, sillä soitto oli tavanomaisen laadukasta. Esimerkiksi huiman temponsa takia orkesterilta melkoista virtuositeetia vaativa I Got Rhythm sujui hienosti.
Konserttisarjan pääsolistina oli Sibiksen jazzosastolla opintojaan päättelevä, mutta jo monissa yhtyeissä kunnostautunut trumpetisti Tomi Nikku, jolle sovituksiin oli raivattu ylimääräistä soolotilaa. Nikku on hyvä soittaja, joka sooloissaan osoitti omaavansa hyvän tyylitajun tällaisten kappaleiden tulkinnoissa mitä tuki myös hänen kaunis soundinsa niin trumpetilla kuin flyygelitorvella.
Innostavimmat soolot tarjosivat silti UMO:n omat saksofonistit Jouni Järvelä ja Olli Ojajärvi, joita molempia olisi hauska kuulla myös pienemmissä kokoonpanoissa. Järvelällä on erinomaiset eväät bebop-henkiseen musiikkiin, Ojajärvellä taas rouhevampaan suuntaan.
Hienoa solistityötä teki myös UMO:n pian jättävä maineikkaaseen Juilliard-kouluun lähtevä pasunisti Kasperi Sarikoski, joka pitkässä soolossaan esitteli taidokkaasti joskus tylsänä soolosoittimena pidetyn pasuunan mahdollisuuksia hyvinkin monipuoliseen ilmaisuun.
Maaliskuun lopussa UMO kertoi toimintamahdollisuuksiensa kaventumisesta säästövaatimusten takia. Olisi todella suuri vahinko, jos orkesteri joutuu säästöliekillä supistamaan toimintaansa. Suomessa on resursseja lukuisten sinfoniaorkesterien toimintaan. Olisi anteeksiantamatonsa, jos yhteiskunnalta ei löydy riittäviä voimavaroja yhden maailmanluokan jazzorkesterinkin ylläpitämiseen.
