Claes Andersson ja Veikko Hakkarainen intoutuivat mainioon vuoropuheluun 10.10 Steinway Piano Galleryn Monk-illassa. Mukaan mahtuneet neljäkymmentä jazzin ystävää saivat hienon läpileikkauksen bebopin merkkimiehen tuotannosta intiimissä ympäristössä flyygeleiden ”mersujen” keskellä. Konsertin aluksi maestrot esittelivät illan ohjelman ja muistelivat hauskasti ”Monk-uriensa” alkuaikoja.

Thelonious Monk (1917-82) kuuluu bebopin avainkolmikkoon yhdessä Dizzy Gillespien (1917-93) ja Charlien Parkerin (1920-55) kanssa. Monkin säveltuotanto käsittää noin 70 teosta. Näistä Veka Hakkarainen on soittanut julkisesti kuutisenkymmentä.
Hänen mukaansa monet niistä ovat niin poikkeavia yleisestä jazzstandardien soinnutuksesta, että musiikkia vieroksutaan ja on vaikea saada soittokavereita. ”Vaikeisiin tapauksiin” kuuluu myös muun muassa Monkin kymmenkunta big band -sävellystä, jotka ovat ”täyteen ahdettuja”.
Sekä Andersson että Hakkarainen ovat Suomen parhaita Monk-tuntijoita. Clasu on kirjoittanut jopa Monk-runoja ja levyttänyt tuotantoa. Veka osti vuonna 1957 Fazerin musiikkikaupan tyhjäksi Monkin levyistä.
Niitä oli yksi EP-levy. Siitä alkoi Monk-harrastus. Vekan ”Monk-kausi” on jatkunut jo kuusikymmentä vuotta säännöllisten luentojen ja keikkailun merkeissä. Se huipentuu loka-marraskuun vaihteessa julkaistavaan konserttoon.
Jo Old Housen Jazz Clubin (1957-64) ajoilta yhteistyötä tehneet Clasu ja Veka tuntevat toistensa ajatukset kuten vanha aviopari. Sanoja ei tarvita, pieni katse riittää vuoron ja tempojen vaihtoon. Kun komppiparina olivat vielä toiset kaksi mestaria, Jorma Katrama basso ja Rami Eskelinen rummut, niin eipä piano-bebopin ystävä voi enempää vaatia!

Steinway Piano Galleryn Monk-ilta oli allekirjoittaneelle todellinen elämys. Tähän mennessä en ole päässyt juuri koskaan Monkin aivoitusten sisälle ja kyllästynyt usein jo parin kappaleen jälkeen.
Nyt Vekan ja Clasun leppoisa konsertin esittely ja Mäyränkolon nostalgiset muistelut nostivat minut sellaisiin sfääreihin, että seurasin herkeämättä kaikki biisit ja nautin joka hetkestä!
Steinway Piano Gallery 10.10.2017 Thelonious Monk-ilta
Kappaleet: Ba-lue-Bolivar-Ba-lues-are, Pannonica, Off Minor, Ruby, My Dear, Light Blue, Monk´s Dream, Monk´s Mood, Well, You Needn´t, Bemsha Swing ja ´Round Midnight