Yksi Norjan merkittävimmistä isoista jazzyhtyeistä, Trondheim Jazz Orchestra on perustettu 1999. Orkesterin kanssa ovat työskennelleet monet norjalaiset säveltäjät, ja orkesterin kokoonpano vaihtelee kunkin käynnissä olevan projektin mukaan. TJO on myös säestänyt vuosien varrella kansainvälisiä nimiä kuten Chick Corea, Pat Metheny, New York Voices ja Joshua Redman.

-Olin vuonna 2019 Molden festivaaleilla ja kuulin siellä Alf Hulbækmon “Barnlige gleder” -teoksen ja ihastuin, kertoi festivaalipäällikkö Matti Lappalainen. Tarkoitus oli toteuttaa konsertti jo keväällä 2020, mutta sitten tapahtui Se ja onneksi nyt kaksi vuotta myöhemmin onnistuimme.
Kahden vuoden aikana on Tapiolan kirkko kokenut perusparannuksen ja nyt järjestetään avajaiskonsertti. Kiitos Tapiolan seurakunnalle ja myös Norjan Suurlähetystölle avusta.
TJO koostuu kahdestatoista Norjan arvostetuimmista jazzmuusikoista ja se lähestyy musiikkia luovasti ja ennakkoluulottomasti.
Nyt heittäydyttiin musiikilliseen seikkailuun urkurisäveltäjä Alf Hulbækmon kanssa, jonka säveltämä “Barnlige gleder” -teos kuvaa fantasiamaailmaa, jossa on niin hyvää kuin pahaakin. Ihmeellisiä ja outoja asioita voi kuitenkin tarkkailla turvallisesti kaikessa rauhassa. Säveltäjä itse soittaa kirkkourkuja, joita laulu, puhaltimet, jouset ja perkussiot kommentoivat ja värittävät.
Kyseessä on varmaankin ohjelmamusiikista, jonka lopullinen sisältö ei aivan auennut kielimuurin vuoksi. Norjan kieli sinänsä kuulostaa hauskalta laulettuna ja jonka R sorahtaa norjasti.
Leikittelystä oli selvästi kyse ja jokainen muusikko sai oman hauskan hetkensä. Solistit todella herkuttelivat soittimillaan. Erik Hegdahlin puupuhaltimet saivat paljon tilaa ja Hildegunn Øiseth´in trumpetti tavoitteli Tapiolan kirkon kattoakin korkeammalle.
Alfin veli Hans Hulbækmo piti rytmistä huolta, vaikka teos eteni oikeastaan ilman mitään selvää komppia.
Helppo oli sulkea silmänsä ja siirtyä hetkeksi Norjan vuorille ja luontoon, toisaalta lapsellisia leikkejä voi leikkiä aikuinenkin varsinkin näin keväällä.

Kokoonpano:
Alf Hulbækmo, kirkkourut
Siri Gjære, laulu
Harald Relling Nielsen, laulu
Rohey Taalah, laulu
Adrian Løseth Waade, viulu
Katrine Schiøtt, sello
Eirik Hegdal, klarinetit, saksofonit
Joar Jenssen, käyrätorvi
Hildegunn Øiseth, trumpetti
Øyvind Brække, pasuuna
Hans Hulbækmo, rummut, perkussiot
Tor Breivik, äänisuunnittelu
April Jazz 2022, Trondheim Jazz Orchestra, Tapiolan kirkko, 24.4.2022