Nat King Colen syntymästä tuli juuri kuluneeksi 100 vuotta. 17.3.1919 syntynyt ja vain vajaa viisikymppiseksi elänyt pianisti, laulaja ja viihdyttäjä jätti jälkeensä melkoisen sävelaarteiston. Capitol Recordsille uskollisena pysynyt laulaja levytti peräti 349 raitaa, jotka on julkaistu 18 CD:n kokoelmana vuonna 1991. Häneltä julkaistiin vuonna 1991 myös levytys, Unforgetable, yhdessä tyttärensä Natalien kanssa tosin tekniikan avustuksella.

Herra Cole taisteli koko uransa ajan rasismia vastaan omalla tavallaan. Hänellä oli oma suosittu TV show, jossa esiintyivät kaikki suosituimmat muusikot ja tähdet. Show jouduttiin lopettamaan vain vuosi aloittamisen jälkeen sillä sponsorit eivät halunneet olla mukana raja-aidat ylittävässä tuotannossa.
Vuosaaren Villa Lill Kalvikissa on järjestetty muutaman kerran vuodessa sunnuntai-iltapäivän jazzhetkiä. Puinen rakennus ja esiintyjien takana kaartuva lasierkkeri tuottavat tilaan luonnollisen akustiikan. Saliin mahtuva 60 – 70 hengen yleisö istuu ikään kuin kaiuttimen sisällä, joten äänentoistonupit voivat olla lounaassa.
Tribuuttikombon kolme muusikkoa ovat monessa mukana. Melkein kotinurkilla soittanut Mikko Mäkinen on tuttu tietenkin UMO:sta. Sadan metrin päässä sijaitsevasta taiteilijatalosta hän oli ottanut mukaansa klarinetin ja tenorisaksofin lisäksi pari metriä hopeista putkistoa, altto- ja bassohuilun. Näillä syntyikin erilaisia sävyjä sooloihin ja taustafilleihin.
Eliina Mäkiranta taituroi pianolla sointupohjaa ja vuorollaan myös näppäriä sooloja. Eliina on viimeaikoina kiertänyt Suomea mm. Anneli Saariston juhlaorkesterin kapellimestarina.
Ape Anttila esitteli ylpeänä uutta bassoaan. Erkki Siikasaari on kätevä käsistään myös soittimien rakentajana ja korjaajana.
– Tämä on kuudes keikka tällä bassolla ja pikku hiljaa se rupeaa aukeamaan. Ape soitti myös lattarikomppia kitaralla Smilessa ja parissa muussa numerossa. – Aloitin aikanaan kitaralla ja siirryin sitten päätoimisesti bassoon. Viime vuosia olen palautellut mieleen kitaran otteet.

Sofia Finnillää kuullaan turhan harvoin. Lady Summertime-kisan voitosta on jo kulunut 20 vuotta ja viime aikoina Sofia on keskittynyt säveltämiseen eri teatteriproduktiloille. – Nat King Colella on niin paljon hienoja kappaleita, että oli kova homma valita sieltä 15 biisiä ohjelmistoon, niin monta hyvää jäi listasta pois.
Kappaleiden välillä Sofia kertoi tarinoita tribuuttisankarin elämästä. Tuttuihin teemoihin oli rakennettu kekseliäitä taustariffejä, introja ja lopukkeita. Yleisö piti kuulemastaan ja ylimääräisenä kuultu Route 66 lähetti porukat kotimatkalle runsaan tunnin pituisen keikan jälkeen.
Biisilista: Unforgetable, Almost like being in love, I´m an errand girl for rhythm, Orange coloured sky, When in fall in love, Mona Lisa, Straighten up and fly rightSmile, Nature boy, It´s only a papermoon, Frim fram sauce, On the street where yuo live, LOVE, The song is ended, Route 66
Villa Lill Kallvik, Vuosaari, Helsinki 7.4.2019
Kiertueen seuraavat keikat:
23.5. Lauttasaari, 11.8. Tammisaari, 6.9. Lohja, 30.9. Lohja, 5.10. Espoo, 23.11. Turku.
Tarkemmat paikat Sofian Facebook-sivulla