Helmikuuta oli jo useampi pakkaspäivää lusittu ja sielu kaipasi lämmikettä. Keikkajulisteessa luki ”Hengessä ja Tulessa” ja konserttipaikkana oli: Kannelmäen kirkko, joka on syyskuussa 1968 käyttöön vihitty, arkkitehtitoimisto Marjatta ja Martti Jaatisen suunnittelema kirkkorakennus Kannelmäen osa-alueella Kaarelan kaupunginosassa luoteisessa Helsingissä
Kirkko on rakennettu vuosina 1967-1968 kutsukilpailun voittaneen suunnitelman mukaan. 30 metriä korkea, telttamaiseen muotoon rakennettu, julkisivultaan kuparilla verhoiltu katto peittää kirkkosalia. Kirkon 29-äänikertaiset urut on valmistanut Kangasalan urkutehdas.
On se Wikipedia vaan hieno, kun sieltä löytää tietoa.
Konsertin muusikoista siellä sanottiin seuraavaa:
Kalevi Kiviniemi on suomalainen urkutaiteilija. Valtion säveltaidetoimikunnan mukaan “Urkujen titaaniksi, Urkujen velhoksi ja Improvisaation mestariksi luonnehdittu Kiviniemi on paitsi kansainvälisesti tunnetuin ja tunnustetuin suomalainen urkutaiteilija, myös laajemmalla tasolla kansainvälisten musiikkitaiteilijoidemme ehdotonta kärkijoukkoa.
Marzi Nyman soitti pianoa kymmenen vuotta, ennen kuin alkoi varsinaisesti soittaa kitaraa. Hän harjoitteli kitaransoittoa Jarmo Saaren opetuksessa Tapiolan lukion musiikkilinjalla. Hänen sävellyksiään ovat mm. Tapiola Sinfonietalle tehty ’’Sähkökitarakonsertto’’ ja Lahden urkuviikoille tilattu ’’Konsertto uruille, sähkökitaralle, jousikvartetille, alppitorvelle ja Harley-Davidson moottoripyörälle’’.
Eihän tästä voinut seurata muuta, kun sitä mitä seuraava tunti ja vartti piti sisällään.
Konsertti alkoi Alainin urkukoraalilla. Korkea sali ja paljon ilmaa, hyvät äänikerrat ja selkeä straton soundi keskustelivat keskenään ja virittävät yleisöä odottavaan tunnelmaan. Tämä hieno, mitä seuraavaksi?
Carola tulkitsi vuonna 1970 kappaleen Jerusalem. Kappale ei ole missään mediassa soinut moneen vuoteen ja hetki pitikin kuunnella melodiaa kitaralla ja pitkää pohjaa uruilla. Jossain siinä toisen värssyn loppupuolella alkoi biisin sanat palautua mieleen, sun kunniaasi tahdon laulaa. Sekin korvamato oli pitkään piilossa.
Marzi kertoi, että illan ohjelmiston oli kasannut Kalevi. Elokuvasävelmissä on monta hienoa teemaa ja John Williams on aika monet niistä kirjoittanut. Schindlerin listan teema puhuttelee aina kauneudellaan/kauheudellaan ja tietysti myös nyt.
Stanleyn Adagiota Kalevi opasti Marzia lähestymään Aranjuez-konserton suunnalta ja henkisesti pukeutumaan flamenco-kitaristin asuun. Pitkän intron avulla oltiin toivotussa tunnelmassa.
Kumpikin herroista pystyy esiintymään myös ilman säestystä. Se on helppoa, kun karismaa riittää. Kaksi virttä, joista kumpaakaan ei taida löytyä perusvirsikirjasta. Oliko ensimmäinen Marzin soolo Hyvyyden voiman ihmeellisen suojaan? Kalevin virsi vei ajatukset jonnekin prälläkän nuottikirjan suuntaan. Ensimmäisessä bluesia ja jälkimmäisessä iloittelua, soppaa ja saippuaa, pelastusta markalla pum, pum, pum…
Ja sitten sitä Toccataa. Ensin vahva Boellman, josta löytyy versio youtubesta, Keuruun kirkossa tehdystä keikasta. Sitten päästiin itse asiaan. Bachin d-molli Toccata ja siihen liittyvä fuuga on urkukirjallisuuden hienoimpia teoksia, nyt kuultiin niistä se toccata, Kalevin bravuuri. Lopussa oli kaikki äänikerrat käytössä ja kerta kaikkiaan urku auki.
Bachin aikana urkuja poljettiin jaloilla ja siinä vaiheessa kun paksuimmat pillit olivat käytössä, oli urkurin apulaisilla jalat maitohapoilla yhtä paljon, kun venäläishiihtäjillä olympialaissa. Marzi loi kuultavaksi kuulokuvan tästä tilanteesta. Vähitellen palkeet täyteen, sitten revittelyä ja lopuksi pillit tyhjeni, kun urkujen puhallinmoottorista katkaistiin virta. Hieno.
Loppuun gospelia, Nobody knows the trouble i´ve seen ja sitten allekirjoittaneelle tuntematonta, railakasta rumbaa. Ja ylimääräisenä Jerusalemia vielä kolme koorusta. Ensin siisti, sitten säröä ja sitten molemmilta kaikki pelissä.
