Vapun etkoja vietettiin perjantaina Malmitalolla. Lavalla oli näyttävän kokoinen puhallinorkesteri pukeutuneena Mardi Gras -hepeneisiin. Luvassa oli TixiBandin kevätkonsertti teemalla The Spirit of New Orleans ja solistiksi oli kutsuttu charmantti raspikurkku Pepe Ahlqvist.
TixiBandillä on ikää kohta 80 vuotta ja vuosien varrella orkesterin muusikot ovat tutustuneet kaikenlaiseen musiikkiin kulloisenkin kapellimestarin mieltymysten mukaan. Viime vuosina ohjelmistossa on palattu ikään kuin alkuvuosiin. Orkesterin nimi oli aluksi Tikkurilan soittokunta ja se perustettiin vuonna 1945, jolloin Suomessa oli kovasti kysyntää tanssimusiikille.
Trumpetisti Markku Renko on kehittänyt Arcadics-valmennusmenetelmän Big Band-soiton ja improvisoinnin opiskeluun. TixiBandin kanssa Markku sovelsi sitä ensimmäisen kerran perinteellisen puhallinorkesterin kanssa. Konsertin sovitukset ovat Markun käsialaa ja niiden harjoittelu ”perustuu kuunteluun, imitoimiseen ja laulamiseen tarkoituksena luoda alitajuntaan mielikuvaa siitä, miltä Big Band -musiikin tulisi kuulostaa”.

Markku oli sovittanut kymmenen kappaleen ohjelmiston ja sitä on harjoiteltu viime syksystä lähtien. Innostus ja uudenlainen tapa soittaa yhdessä näkyi ja kuului myös yleisölle, jota oli paikalla loppuunmyyty sali. Eri soitinryhmien riffeistä rakentuvat taustat laulajalle on jotakin aivan erilaista kuin normaali puhallinorkesterimusiikki. Kolmimuunteisuus asettaa klassisen koulutuksen saaneen muusikon uuden eteen.
Dixieland-typpiset paraatikappaleet Bourbon Street Parade ja Second Line siirtyvät helposti puhallinorkesterin soitettavaksi. Edellisen 32 tahdin ja jälkimmäisen 12 tahdin blues-chorus muodostaa helposti seurattavan rakenteen. Näiden sointukiertojen varaan rakentuukin huomattava määrä eri nimisiä teemoja, joten haltuun ottamalla ollaankin klassisen jazzin harrastamisessa pitkällä. Jelly Roll Mortonin The Pearls edustaa ragtime tyylisuuntaa ja on varsin haastava ja moniosainen soitettava.
Pepe Ahlqvist on käynyt hakemassa New Orleansista vaikutteita ja on 1960-luvun lopulla alkaneella urallaan soittanut useissa suomalaisissa blueskokoonpanoissa sekä monissa omissa yhtyeissään. Pepe hallitsee suvereenisti kitaran ja huuliharpun ja hänen läsnäolonsa luo uskottavuutta ympärillä oleviin muusikoihin aina, kun valokeila kohdistuu mestariin.

Tixi-bandin kokoonpanossa kiinnittyi huomio täysiin sektioihin. Neljä pasuunaa, viisi trumpettia, sähköbasso ja tuuba, klarinetit ja fonit, keskireksiterin vasket, oboe ja jopa fagotti muodostivat äänimaailman, jota Markku Renko oli käyttänyt viisaasti ja rikkaasti. Sovituksissa oli varmasti jokaiselle haastavaa soitettavaa. Itsekin joskus tässä orkesterissa soittaneena osasin nähdä poikkeuksellisen innon soittajien asenteessa ja otteissa. Kenneth Oiling oli ottanut street beat -kompit haltuun ja myös perinteelliset dixie-koputukset tulivat napakasti ja syystä hänet palkittiin vuoden soittaja -palkinnolla.
Rekvisiittana kaapista kaivetusta luurangosta irtosi vuosien pölyt ja yleisö poistui tyytyväisenä valmistautumaan Vapun viettoon.
Biisilista: Bourbon Street Parade (Band), The Pearls (Band), Congo Square, Tipitina, Big Chief, Early In The Morning, Second Line (Band), Get Out Of My Life Woman, Rollin’ Man, Right Time Wrong Place Encore: Cicada Of Chicago
TixiBand feat Pepe Ahlqvist & Markku Renko, Malmi-talo, 28.4.2023
https://www.tixiband.fi/