Porissa toimivat Validi Karkia -klubi ja Palmgren-konservatorio järjestivät maanantai iltapäivällä keskinäisessä yhteistyössä konservatorion opiskelijoille suunnatun improvisaatioklinikan Valimosalissa ja illalla kaupunginkirjaston kokoustilassa konsertin. Paikalle oli saapunut vapaan kokeilevan jazzsoiton ykkösryhmään kuuluva PLOP -jazztrio saksofonisti Mikko Innasen johtamana.
Mikon ohella PLOPin muodostavat monipuolisen iskutekniikan väännöt hallitseva rumpali Joonas Riippa. Sitä vastoin yhtyeen vakiobasistina toimiva Ville Herrala ei ollut paikalla käden rasitusvamman vuoksi. Hänet korvasi mm. MOPO -triosta tuttu Eero Tikkanen. Mikko ja Joonas ovat ehtineet olla tiiviisti mukana suomalaisen jazzperheen monissa projekteissa kohta puolin parikymmentä vuotta. Eero edustaa 10 vuotta nuorempaa sukupolvea, mutta on vakiinnuttanut paikkansa monissa projekteissa 2000-luvun puolivälistä alkaen. Hänelle ovat genreiden väliset raja-aidat tuntemattomia ja hän onkin tullut rähinällä esille omalla persoonallisella otteellaan ja taiteellisuudellaan erityisesti vapaamman groove-jazzin ja hieman populäärimmän pop-folk-jazz yhtyeiden piirissä MOPOn lisäksi.
– Tilaisuus on osa konservatoriossa käynnissä olevaa pop-jazz improvisointikurssia. Kurssi pyörii koko vuoden opistolla ja sen aikana käydään läpi improvisointiin liittyviä ilmiöitä. Karkia Mistikan tuottajan Jyrki Laihon suosiollisella avustukselle paikalle on saatu PLOP, mikä jazzpiireissä tunnetaan juuri tämän tyylisuunnan edustajana. Paikalla on konservatorion opiskelijoita, pianisteja, kitaristeja, rumpaleja, basisteja, trumpetisti ja jokunen laulajakin. Tarkoitus olisi saada heitä mukaan soittamaan ja saamaan samalla opastusta ja neuvoja näiltä kolmelta improvisointivelholta. Järjestelyssä on kysymys interaktiivisesta jamitilaisuudesta, joten improvisoimme loppuun asti, sillä vieläkään emme tiedä mitä tällä porukalla tehdään. Näillä sanoilla Tomi Harrivaara avasi klinikan.
Mikko Innanen totesi, että he ovat tulleet Poriin Jokioisista, missä he pitivät uuden Unicorn -levynsä, kahdeksan keikkaa käsittävän, julkaisukiertueen ensimmäisen konsertin.
– Tällä kertaa Ville Herrala ei ole mukana. Hän on ilmeisesti valmistautunut tälle kiertueelle niin suurella harjoitusintensiteetillä, että ylikunto yllätti Villen ja hän on saanut rasitusvamman. Meillä on kuitenkin mukana toinen erinomainen basisti Eero Tikkanen, jota ei voi sanoa tuuraajaksi. Ville ja Eero ovat molemmat vahvoja ja persoonallisia soittajia, joten Eero ei ole vain ”joku basisti” täyttämässä basistin funktiota, vaan hän tuo nyt oman näkemyksensä yhtyeen soittoon. Musiikin luonteeseen kuuluu soittaa omissa vakiokokoonpanoissa omia kappaleita, mutta tarkoitus on myös tehdä jotain ennen kuulematonta ja kokematonta. Kaikki ei aina tarvitse olla niin suunniteltua. Jos joku vakiosoittaja syystä tai toisesta ei voi lähteä keikalle, niin meidänkään tapauksessa basistin vaihto ei ole mikään ongelma, vaan hieno mahdollisuus taas soittaa vähän eri tavalla.
Ensin aloituksena trio soitti täysin summittaisesti sillä hetkellä vapaasti syntyneen työnäytteen. Siitä sai heti hyvän kosketuksen siitä mitä improvisointi pitää sisällään. Ammattimaisella otteella kolmikko sai helponoloisesti rakennettua leikittelevän kepeän yhtenäisen äänikentän, mikä eli rennosti ja muutti muotoaan kaiken aikaa. Sen jälkeen Mikko totesi, ettei musiikin sisältöä ole aina välttämätöntä lähteä analysoimaan sellaisenaan, sillä se on yksinkertaisesti sitä miltä se kuulostaa.
PLOP jatkoi vielä näyttämällä miten improvisointia voidaan hyödyntää myös muuntelemalla valmiin sävellyksen pohjaa. George Gershwinin vuonna 1930 musikaaliin Girl Crazy säveltämä rytmikäs ikivihreä standardi I Got Rhythm oli saanut uuden muodon Innasen versiossa We Got Rhythms. Sävellystä paloiteltiin erilaisiin muotoihin ja palikat solmittiin improvisoidusti yhteen alkuperäisen rakenteen sisälle. Erilaiseltahan se näin kuulosti. Musiikista ymmärtämättömänä ainakin omalta kohdaltani yhtymäkohtia oli vaikeata löytää. Sattumanvaraisesti alkuperäiseen teemaan palaaminen palautti jotenkin mielikuvan siitä, missä mentiin.
Soitettujen kappaleiden rakenteellisesta koostumuksesta syntyi vilkas keskustelu, missä mentiin tahtilajeista polyrytmiikan kautta metrisiin modulaatioihin ja matematiikkaan. Niiden analysointi ja tarkoitusperät olivat itselleni täyttä hebreaa, mutta kuten Mikko tämän pohjalta sanoi jo aikaisemmin, niin analysointi ei ole tärkeintä.
– Kaikkia yksityiskohtia ei tarvitse analysoida. Jos me lähtisimme aivan tarkalle linjalle, niin tästä hommasta ei tulisi mitään, emme pystyisi enää soittamaan, vaan alamme pelätä tekevämme virheitä. Jos me yritettäisiin pysyä tiukasti ja täsmällisesti tempossa, niin pystyttäisiinkö me siihen. Se ei ole olennaista, tärkeintä on se miten soitto menee eteenpäin.
– Jos haluaa säilyttää rakenteen, niin tämänkin kappaleen kohdalla soittotapa pakottaa kuuntelemaan toisia tosi tarkasti. Soittaminen edellyttää sitä, ettei voi mennä ja käpertyä omaan umpioon ja alkaa ajatella sitä metristä modulaatiota. Jos omalta kohdaltani käy niin, että hukkaan ytimen missä mennään, niin seuraamalla Mikon saksofonilinjausta tai Eeron bassolinjausta pääsen nopeasti takaisin asiaan. Jos kaikki tekevät näin keskenään, niin sillä ei ole mitään merkitystä onko jokin A-osa liikaa tai ei. En tiedä, meidän tapauksessa voisi varmasti miettiä niin, että olisiko oikein soittaminen edes mielenkiintoista. Hauskempaa on soiton käsittely strukturoidun kaoottisesti, jatkoi Joonas.
– Aina voidaan soittaa myös niin, että Mikko soittaisi melodian yksin, ensin soitetaan yhdessä ja sitten Mikko esim. yksinään ja minä Joonaksen kanssa yhdessä. Huomionarvoista on tietenkin se, että nuotit soitetaan ainakin sinnepäin. Jotta homma toimii ja etenee kaiken aikaa on tärkeätä säilyttää energisyyden taso ja lataus sekä huolehtia sen säilyminen sellaisenaan. Näin näen asian ainakin omalta kohdaltani. Vaikka nuotit eivät aina pysyisi paikallaan, niin rytmin läsnäolo ja sen ylläpito pitää pystyä säilyttämään. Nuottien ”hyppiessä” rytmiikan epäsäännöllisyys luo myös tietynlaista jännitettä soittamiseen. Onhan toisaalta sellaistakin musiikkia olemassa, mitä soitetaan metronomin tarkkuudella, mutta itse koen musiikin ilman metronomista tarkkuutta aina mielenkiintoisemmaksi, täydensi Eero asiaa omalta näkökannaltaan.
Pitkän keskustelun jälkeen konservatorion opiskelijoilla oli mahdollisuus osallistua soittamiseen yhdessä PLOP -kolmikon kanssa. Teemaksi otettiin edelleen rytmiikaltaan vaikeahko ja monisärmäinen I Got Rhythm. Opiskelijoilla oli tilaisuus yrittää löytää omalla tavallaan eri variaatioita päästä tämän kappaleen rakenteisiin sisälle. Kolmikon myötävaikutuksella päästiin alkuun, kun ensimmäiset kaksi nuorta ja rohkeaa musiikin opiskelijaa, rumpali Antti Kuntonen ja kitaristi Vilpertti Salminen, nousivat lavalle tapailemaan omia tulkintojaan rytmisen kuoppaisella improvisoinnin polulla. Myöhemmin lavalle uskaltautui pari muutakin opiskelijaa.
Oli aika luonnollista, että opiskelijat jännittivät uutta tilannetta, mutta Mikko, Joonas ja Eero osasivat luontevalla mukanaolollaan ja kannustavilla mielipiteillään saada esiintymisjännitystä hälvenemään.
– Ei kannata hermostua, jollei saa ajatuksesta kiinni eikä kappaleen rakenteita oikein tunnu löytyvän, ei se aina ole itsellenikään helppoa. Pitää vain uskaltaa eikä ajatella teenkö virheitä. Seuratkaa ja kuunnelkaa muita soittajia. Rohkeasti vain mukaan, tähdensi Mikko.
– Jotta sellaista yleisjännitystä saisi liennytettyä, soittimien teknisen puolen osaamisen lisäksi, kannattaa kiinnittää huomiota myös fyysisiin ominaisuuksiin. Hyvä yleiskunto luo pohjaa energian tuotolle. Itseäni on myös kiehtonut aina eräänlainen ”poker face” -ilmeen ylläpitäminen eli kuinka paljon on ”pokkaa” alkaa tehdä erilaisia asioita. Sitä voi myös treenata. Luonnollisesti tällainen ominaisuus kehittyy ajan mukana, kun kokeilee ja saa näin lisää varmuutta. Treenikämpällä voi hyvin alkaa nuoleskella bassoa tai kieriskellä lattialla ja harjoitella samalla soittamista. Näin innosti Eero.
Rankka revittely jatkui illalla
Illan konsertin kirjastossa aloitti vapaan jazzin sanansaattajat Simo Laihonen ja Sami Pekkola. Räjähtävän alkuvoimaista vanhan liiton freetä omaleimaisella otteella esittävän duon rumpali Laihonen tunnetaan erityisesti Black Motor ja Sound & Fury -yhtyeistä, saksofonisti Pekkola puolestaan vaikuttaa mm. vapaasti liihottavista improvisaatiokeskeisistä yhtyeistä Mohel ja Taco Bells.
Kaksikko aloitti melko seesteisesti Laihosen hakiessa tuntumaa rummuilta ja symbaaleilta tunnustelevan hitaalla tekniikalla erilaisia lisäesineitä valikoidusti hyväksi käyttäen, rummunkalvoja hieroen, symbaaleita varovasti vinguttaen, kapuloita kolistellen. Pekkola puhalsi myötäilevästi lyhyitä räjähtäviä töräyksiä paksuja riippuvia gongisymbaaleita kaikupohjana käyttäen.
Pikku hiljaa edeten tenorisaksofonin raastava tykitys paisui kuin pullataikina synnyttäen infernaalisen kaaosmaisen äänimelskeen tulikivenkatkuisten säkeneiden purkautuessa ulos torvesta yhä voimakkaammin ja räävittömimmin. Simon rummutus kiihtyi ja kapuloiden käyttö nopeutui, mutta samalla taiteellisesti näyttävä ja monipuolinen rummutustekniikka säilyi nautinnollisena.
Välillä Pekkola haki vauhtia lattialla polvillaan soittaen ikään kuin armoa anellen. Saksofoni muutti myös muotoaan matkan aikana. Uutta ulkoista muutosta korreloi muoviletkun päähän kiinnitetyn suukappaleen kautta puhaltamalla löydetyt uudet rouheat ääniefektit. Kävi se soitto ilman suukappalettakin suoraan kurkkuun. Kaksikon räväkkä free ja avantgarde -väristelyt yllätyksellisine käännöksineen olivat kiehtovaa kuunneltavaa.
Laihosen ja Pekkolan täysipainoisen ja kimurantin improvisaatiosaarnan jälkeen lavalle tuli PLOP intoa puhkuen iltapäiväisen klinikan jälkimainingeissa. Vuodesta 2007 toiminut ennakkoluuloton PLOP -troikka on tähän mennessä julkaissut kaksi albumia An Sich ja Per se. Kolmas Unicorn -albumi ilmestyi aivan äskettäin ja yhtye oli nyt sen julkaisukiertueella.
PLOP luo omanlaistaan kokeilevan kiehtovaa ja erilaista jazzelämystä kaikkien jäsenten tuodessa omia ajatuksiaan sävellysten muodossa esityksiin. Konsertit saattavat muuttaa muotoaan spontaanisti ja yllättäen eikä yhtye tehnyt poikkeusta tässä suhteessa tälläkään kertaa. Kekseliäisyys ja soiton vastustamattoman ahnaasti ja epäsäännöllisesti vyöryvä rytminen massa tarttui mukaansatempaavasti luontaisen terhakkaan improvisaation muokatessa tuotosta. Tanakka free -mausteinen ote perinteisen svengaavan jazzin kulkivat maittavasti rinnakkain. Vapaus ja yhteen hiileen puhaltaminen olivat yhtyeen luontaisia voimavaroja.
Vaikka PLOP oli uuden Unicorn -levynsä esittelykiertueella, niin illan konsertissa ”pojat” soittivat käytännössä jotain ihan muuta, mutta eipä siinä mitään, sillä hauskaa oli.
– Tunsiko joku aloituskappaleen, kysyi Innanen. Tarkoituksena oli ensin alkuun tosiaan soittaa Satakunnan Laulu, mutta loppujen lopuksi se kääntyi Keski-Suomen kotiseutulauluun. Meillä on tällä kertaa ilo ja kunnia soittaa Eeron kanssa ja hän on lähtöisin niiltä seuduilta, joten päädyimme tähän ratkaisuun. Olin säveltänyt toisena soitetun kappaleen viime vuoden elokuussa ja seuraavaksi kuulemme Eeron sävellyksen Polska från Östra Böle. Kertoi Mikko ja matka jatkui.
Innanen rynnisti eteenpäin saksofonien sekä erilaisten pillien ja huilujen äänien kirjoa sekoitellen soittoon matkalaukun sisällön hälyääniä. ”Niin ploppahtavaa, niin ploppia”, hauskan hilpeätä äänien rusahtelua, räsähtelyä ja omintakeista sekamelskaa erilaisten pienesineiden vieriessä pitkin lattiaa ympäriinsä. Jämäkän tukevia koukkuja räväkällä otteella toteuttaen PLOP vieri eteenpäin. Homma toimii omalla voimallaan vaikuttavan tehokkaasti ja rehevästi. Energia ei tuntunut loppuvan ollenkaan, mutta sehän tuli hyvin ilmi klinikan iltapäiväisessä opetussessiossa. Energian ylläpito näyttelee oleellista ja tärkeää osaa esityksen toteutuksessa.
Joonaksen perusjazz-komppaus on aina kohdallaan, mutta improvisointikuvioissa hän on innostuessaan suorastaan valloittavan kekseliäs ja touhukas, varsinainen ”lelumestari” lintupilleineen ja hyrrineen.
Lopuksi kolmikko otti ”simosami” -kaksikon mukaan lopetuskappaleeseen, mikä toteutui onnistuneesti täydellisenä improvisointina. Mukana oli nyt kolme puhaltajaa, sillä Joonas tarttui taskutrumpettiin ja Simo istui rumpujen taakse rytmittäjäksi. Se oli täyslaidallinen näytös viisikon raadollisesta purkauksesta viimeiseen hengenvetoon. Näitä ei koe joka päivä, eikä koskaan samanlaisena uudestaan. Hieno päätös ”kovan päivän illaksi”.
Palmgren-konservatorio (Valimo-sali), maanantai 23.03.2015
Klo 13:00 – 15:00 Improvisaatio-klinikka
PLOP: Mikko Innanen, Eero Tikkanen, Joonas Riippa
Validi Karkia -klubi 23.03.2015
Porin kaupunginkirjaston kokoustila
Klo 21:00 Laihonen – Pekkola duo, PLOP