Jotenkin oli hienoa olla Vuosaaressa, osoitteessa Juhannusruusunkuja 5 sijaitsevassa Villa Lill Kallvikissä, sunnuntai-iltapäivällä kello 15. Vaaleaan, vanhaan, rapattuun villaan oli saapunut runsas 100 jazzin ystävää. Julisteita oli kai siellä täällä, mutta yleisön oli paikalle houkuttanut 60 vuotta täyttäneessä paikallislehdessä, siis Vuosaari-lehdessä, ollut yhden palstan buffi pienellä kuvalla. ”Huippujazzia Villa Lill Kallvikissa ja alareunan kuvassa Mikko Mäkinen barskaan nojaten. Kyllä siis tuli mieleen vanhat hyvät ajat ja tabloidikokoinen paperilehti ja painetun sanan voima. Se se on, joka jyllää edelleen.
Jutussa Mikko lupasi, että tunnin pituisessa matineassa, jossa kympin hinnalla sai myös kahvia ja pullaa, kuultaisiin Lars Gullinin ja Gerry Mulliganin sävellyksiä. Mikon juonnoissa kappaleiden välissä teemana oli tuo otsikossa mainittu lupausten täyttäminen. Lupauksia sitten tehtiin konsertin edetessä vielä lisää.
Mikko kertoi, että ohjelmisto oli soitettu kerran aikaisemmin Vaasassa, jossa oli läsnä tosin eri komppi. Nyt paikalla oli eri hyvä komppi, siitä myöhemmin lisää. Kuullun tyyppinen cooljazz perustuu pitkälti puhaltimien käyttöön, minimissään Mulligan-Brookmeyr tai Mulligan-Baker – duoon. Nyt toista ääntä ja välillä ensimmäistä soitti Mikael Långbacka huomattavasti tavallista UMO-työkaluaan pienemmällä soittimella, tenoripasuunalla. Micke on virkavapaalla UMO:sta ja pikkupasuuna taipui tosi vapautuneesti niin soolo- kuin tutti-paikoissa.
Kompin tutuin allekirjoittaneelle oli Tuomas Kauppi, jonka pianonsoitto on aina vaivattoman kuuloista. Soundi ei mielestäni perustu kenenkään kuulokuvan kumartamiselle. Se on hyvä se. Rumpali Jonatan Sarikosken työskentelyä olin viimeksi kuullut UMO:n lounaskonsertissa, kun Ellingtonia Savoyssa veivattiin. Kevyillä kapuloilla saadaan aikaan isompaan ja pienempään kokoonpanoon sopivaa sykettä, joka ottaa käytössä olevan tilan huomioon. Basson ja rummun suhde on kiinni vähemmästä kuin millisekunti. Basson pitää olla hieman edellä ja nyt se taas oli sitä parhaimmillaan. Ensimmäistä kertaa allekirjoittaneelle esiintyi Kaisa Mäensivu. Basson, piuhan, vahvistimen, vasemman ja oikean käden saumaton yhteensopivuus täytti myös yhden lupauksista. Vuosaari-lehden jutussa Mikko sanoi, että Kaisa on yksi Suomen lupaavimmista jazzbasisteista.
Pelkästään baritonisaksofonin soitto on ilmeisen armotonta. Siitä kertoo sekä Gullinin, että Mulliganin elämänkerrat. Mikko Mäkinen tunnetaan paremmin hienosoundisena altistina. Barska on siis sivuprojekti, joka kuitenkin oli hyvin hallussa. Barskalla voi töötätä myös kovaa, mutta notkeasti soittaminen on tälle instrumentille parempi käyttötapa.
Lisää lupauksia tuli esiin kappalevalinnoissa. Fedja, balladi Merlin, valssi Very Early, Lars meets Jeff, aina yksi blues Bluesport ja hieno skandinaavinen kehtolaulu Danny´s Dream olivat taattua Gullinia, hienoja sävellyksiä, joita harvemmin kuullaan. Tuttua Mulligania olivat puolestaan Walking Shoes ja ylimääräisenä kuultu, tiukkatempoinen Bernie´s Tune.
Sovituksissa oli käytetty hienosti kokoonpanon erilaisia sointimahdollisuuksia. Basso-barska, molemmat puhaltajat-basso, pelkästään puhaltajat, blåsarit-piano. Pakko sanoa, että keikka palautti mieleen hienon jazzin aikakauden, jota tulee turhan harvoin kuunneltua.
Tupa oli täynnä ja penkit juuri ja juuri riittivät. Lehtijutussa luvattu pulla loppui yleisöryntäyksestä johtuen kesken. Mikko rauhoitteli yleisöä: ”keittiön puolelta lähdettiin juuri Alepaan hakemaan lisää pullaa”. Lupaukset tuli lunastettua.
