Kuin varkain lähti illan konsertti käyntiin Sid Hillen Rhodesin sävelin. Aluksi hiljaa, sitten volyymia paisuttaen ja ennen kaikkea aivan ensi tahdeista lähtien vahvasti svengaten. Pitkähkön soolointron jälkeen Teemu Viinikainen hyppäsi leikkiin mukaan, ja saimme kuunnella pitkään maukasta kitaran ja pianon kaksinpuhelua (jollaisia tuli myöhemmin enemmänkin). Kun Teppo Mäkynen vihdoin avasi hanat ja muukin bändi liittyi mukaan, lauteilta kajahteli leppoisan letkeätä 60-lukulaista retrottelua hyvällä groovella, Hillen alunperin elokuvamusiikiksi kirjoitetun kappaleen myötä.
Konsertin pääosan muodosti pitkä, 4-osainen Brotherhood-teos. Jo ensimmäinen, meditatiivinen ykkösosa lupasi hyvää ja sitähän tulikin sitten koko konsertin ajan. Hyviä sooloja koko kuusikolta ja mielenkiintoisia sävellyksiä kautta koko linjan. Brotherhoodin kolmannessa osassa liikuttiin vahvasti Milesin Bitches Brew -tunnelmissa. Riffipohjaista perusteemaa värittivät ja varioivat erityisesti Verneri Pohjolan sordinoitu trumpetti kuin myös Hillen Rhodes-kompit ja -luritukset sekä Viinikaisen terävät kitarakommentit.
Sid Hillen sävellykset olivat perinnetietoisia ja samalla tässä ajassa liikkuvia. Hän oli kirjoittanut monia hienoja melodialinjoja, jotka saivat asianmukaiset ja miellyttävät tulkinnat ryhmän käsittelyssä. Komppivaihtelut ja erilaiset rytmiset jipot tekivät musiikista eläväistä ja rikasta, vaihtelevaa ja mielenkiintoista kuunneltavaa. Kuultiin perinnetietietoista walking bass -pohjaista menoa, hieno kaunis balladi The Ring ja paljon muuta. Solistivoimaa löytyi myös komppipuolelta. Antti Lötjönen sooloili upeasti bassoineen, ja Teppo Mäkysen pitkä rumpusoolo käynnisti kappaleen Song for Life.
Monitunnelmaisessa paketissa oli mukana milloin supertiukkoja tempoja, milloin rauhallisia pätkiä. Pohjolan soolot olivat mannaa korville, niin myös Viinikaisen mallikas ja tyylitajuinen kitarointi. Soolojensa lisäksi em. vuoropuhelut Hillen kanssa olivat kerrassaan mainioita ja hän taitaa erinomaisesti myös muiden solistien säestämisen. Tuossa roolissa hän heitteli, solistia aina tarkasti myötäillen, melko hillittömiä sointukehitelmiä ja maukkaita pikkukommentteja soolojen sekaan.
Monitunnelmaista ja innostavaa, hyvin sovitettua ja soitettua musiikkia, sekä paljon sykähdyttäviä soolosuorituksia. Siinä mainiot eväät hienolle konsertti-illalle. Kelpasi nauttia.
Sid Hille Brotherhood (entinen Film Collective):
Verneri Pohjola, trumpetti; Pope Puolitaival, tenorisaksofoni, huilu, alttohuilu; Teemu Viinikainen, kitara; Sid Hille, Rhodes; Antti Lötjönen, basso; Teppo Mäkynen, rummut.
Rytmihäiriöklubi 14.5.2014, Juttutupa, Helsinki
