Illan orkesterin nimeä oli kuulemma mietitty ja vaihtoehtoja oli neljä. Oliko kyseessä demokraattinen päätös ei Café Carusellin yleisölle kerrottu, mutta päätös oli Lasse Hirvi Quartet. Lasse ja Wade Mikkola ovat vanhoja soittokavereita 90-luvun puolesta välistä, ja molemmat ovat soittaneet yhdessä Heikki Sandrénin ja Pekka Toivasen kanssa, joten yhteinen sävel löytyi heti ensi tahdista.
Kevään viimeinen Perinnejazz ry:n jazzilta sopi aloittaa Summertimen teemalla, johon oli istutettu muutaman lisätahdin vamppi aina kahden kooruksen taitteeseen. Tällaiset koukut usein vaativat ainakin yhdet treenit, mutta asia puhuttiin selväksi kahvikupin äärellä ennen keikkaa.

Oopperateemalla aloitettiin ja musikaaliteemalla, Watch What Happens, jatkettiin. Musiikkiteatteri tulin Lasselle tutuksi hänen työskennellään Helsingin Kaupunginteatterissa kapellimestarina vuosien ajan.
Erroll Garnerin Misty on tuttuakin tutumpi, kun taas Dreamyn kuulin ensimmäisen kerran. Balladeita molemmat. Dreamyn pitkä A-A-B-A rakenne jaettiin viisaasti ja teeman esitteli Pekka Toivanen, jonka tenorifonin soundia on aina ihailtava, kun sitä pääsee kuulemaan.
Pekka on niitä harvoja fonisteja, jotka soittavat sekä alttoa, että tenoria ja molempia hienollaäänen kvaliteetilla. Barry Harrisin Nicaraguan Pekka oli valinnut ohjelmistoon myös siksi, ettei se kuulu aivan standardiohjelmistoon. – Näissä kappaleissa tulee esiin Pekan pedagogipuoli, kertoi Wade.
Wade nosti esille Erik Lindströmin, joka olisi viettänyt 100-vuotis synttäreitään, jos olisi päässyt paikalle. Waden kvintetin 1999 julkaisemalta levyltä Muistako…Remember… nostettiin esiin mainio sovitus Muistatko Monrepos´n. Levyllä muuten soittivat myös Pekka ja Lasse. Levy on harvinaisuus ja esim. Digeliuksen hyllystä se on loppu. Toisessa setissä Ekiltä esitettiin Liian Vähän Aikaa.
Heikki ”Hessu” Sandrén kuuluu luottorumpaleiden kapeaan kärkeen. Herkästi kuunteleva ja nopeasti reagoiva muusikko on bändissä voimavara, jonka varaan voi rakentaa ja jolla saadaan aikaan nautittava esitys.
Perinnejazzin ryn kevätkauden viimeiseen konserttiin oli löytänyt tiensä tuulen ja sateen läpi mukava määrä yleisöä, ja yhdistyksen uudet pinssit tekivät kauppansa Rinteen Jaskan kioskissa.
Ohjelmisto: Summertime, Watch What Happens, Dreamy, Misty, Moonlight In Vermont, Muistatko Monrepos´n, La Petite Mambo, Idle Moments, St. Vitus Dance, Liian Vähän Aikaa, Poinciana, Nicaragua
Lasse Hirvi Quartet, Café Carusel, 27.5.2022