Imatra Big Bandin ja Linnalan koulun musiikkiluokkien neljänkymmenen hengen kuoron ”Svengaava joulukonsertti” soitettiin Imartalla kolmen hengen vaatineen traagisen surmayön jälkeen sunnuntaina 4. joulukuuta järkyttävissä tunnelmissa. Imatra Big Bandia johti konsertissa Antti Rissanen, joka toimi myös konsertin juontaja, Linnalan koulun kuoroa ohjasi Sari Sopanen sekä illan tähtisolistina toimi kaunisääninen Diandra.
Kultturitalo Virta Kareliasaliin oli kokoontunut noin neljäsataa big band-musiikin ja musiikkiluokkien kuoron perheenjäseniä sekä kannattajia kuuntelemaan svengaavaa hyvin sovitettua jouluista big band-musiikia. Imatra Big Band aloitti konsertin instrumentaalisesti kappaleilla Santa Claus Is Coming To Town sekä The Cristmas Song Antti Rissasen pasuunasoolojen kera. Kolme seuraava kappaletta soi kauniisti kuoron esittäminä; Taivaan valkea, Ihme, sekä Joulupukin maa.
Illan tähtisolisti Diandra ja big band kertoi seuraavaksi Talven ihmemaasta. Ensimmäisen setin lopuksi Diandra, kuoro ja big band esittivät kolme kappaletta; Joulu joka päivä, Kulkuset sekä englaninkielisen Frosty The Snowman.
Toinen setti alkoi vauhdikkasti instrumentaalisesti Tonttujen vahtiparaatilla. Kuulimme myös O Christmas Tree sekä Antti Rissasen sovittaman potpurin hänen mielijoululauluista Count Basie-tunnelmissa. Kuoro lauloi Brian Setzer-hengessä Kulkusten rockin. Big bandin ja kuoron voimin kuultiin kaksi laulua alkuperäiskielellä When You Wish Upon A Star sekä Angels We Have Heard. Diandra, kuoro ja big band esittivät hienot sovitukset kappaleista; Vuoden vaan saan joulua odottaa, Jouluyö, juhlayö, Kun joulupukki suukon sai sekä Valkea joulu.
Kaikki esiintyjät ja yleisö yhdessä toivottivat hyvää joulua We Wish You A Merry Chrismas-kappaleen myötä. Encorena kuulimme vielä yhteislauluna dixieland-sovituksena Joulupuu on rakennettu. Hienoja sooloja kuulimme myös vierailevalta saksofonistilta William Suvanteelta sekä trumpetisti Ismo Varikselta.