TEKSTI: Jyri Ojala
Saksofoneja ja myös muita puupuhaltimia soittavalla jazzmuusikko Mikko Innasella taitaa olla muitakin uskollisia faneja kuin allekirjoittanut. Innasen aina yhtä älykäs mutta myös erehtymättömällä huumorilla höystetty soitto ja esiintyminen on innostavaa koettavaa. Varsinkin kun siihen yhdistyy samalle aaltopituudelle viritäytyneet soittajakollegat, kuten PLOP-trion tapauksessa kontrabasisti Ville Herrala ja rumpali Joonas Riippa.
Tämänkertaisessa konsertissa kolmikon mukana oli myös suomalaisen jazzin elävä legenda Juhani ”Junnu” Aaltonen, joka sujahti musisointiin mukaan oivallisen luontevasti. Jos löytyi Pakkahuoneelta Innasen ja muiden PLOP-muusikoiden vannoutuneita kannattajia, niin kuuluvimmat ennakkoaplodit menivät selkeästi Aaltoselle. Hänen suosionsa on aitoa ja ansaittua. Toisaalta yhä enemmän tuntuu siltä, että Aaltosen esiintymistä seurataan jo liiaksi ikäkertoimeen keskittyen.
Otaksun, että Aaltonen haluaisi tulla kuulluksi vain ja ainoastaan osaavana muusikkona eikä minään yllättävän hyvässä soittokunnossa olevana jazzvanh… jazzvarttuneena. Kyseessähän on samantapainen asia, jos esimerkiksi ”naismuusikko” määritettäisiin ensisijaisesti sukupuolensa edustajana ja vasta toisarvoisesti muusikkona – höh! Tarkoitukseni ei ole silti syyttää ketään vaan muistuttaa orastavasta asennevaarasta.
Niin ikään Innanen sivusi sanoja, tarkemmin asioiden tai vaikka sävellyksien nimeämisiä. Eli nykyisin ei enää riitä, että muusikot soittavat, vaan mukana pitää olla tarinaa ja visuaalisuutta. Tiedättehän, tänään jopa voipaketilla pitää olla tarina tukenaan. Voivoi. Erityisesti Innasella tuntuu ylipäätään olevan aito tarve tuoda taiteeseensa mukaan laajemminkin yhteiskunta- ja kulttuurikritiikkiä. Nytkin päästiin piirroksen kautta mukaan eduskunnan istuntoon, jonka poliittisia voimasuhteita saksofonistin krouvi viiva oli mihin lienee A4:seen tallentanut.
Konsertissa lisäksi liikuskeltiin aleatorisuuden liepeillä. Aleatoriseksi (vrt. lat. alea: arpa, noppa) kutsutaan musiikkia, jossa sattuma ja ennustamattomuus ovat sävellyksen olennainen osa. Puhuttaessa aleatorisesta musiikista tulee ainakin itselleni ensimmäisenä mieleen säveltäjä John Cage (1912–1982), joka luetaan myös happeningtaiteen edelläkävijäksi. Ja itse asiassa tuollaista happeningia löytyi PLOP:in ja Junnun spontaanin oloisesta tekemisestä paljolti, kun tietystä kulmasta asiaa tarkkaili.
Teoksissaan myös huumoria harrastaneen Cagen henkeen sopi oivallisesti Innasen mainitsema ”höpsismi”, jota kuultiin sanoiksi virkottuna koronakurimuksen aikana sävelletyssä teoksessa. Mitä taas puhtaasti kuulonvaraiseen tulee, niin tälle kertaa nimenomaan Joonas Riipan ketterä ja kekseliäs soitto veti puoleensa magneetin lailla. Riipan ja Herralan huikealle pohjalle olikin Innasen ja Aaltosen epäilemättä hyvä rakentaa omaa solistisempaa osuuttaan.
23.8.2023 Joensuu Pakkahuone
Plop & Junnu
Saksofonisti Mikko Innanen, basisti Ville Herrala ja rumpali Joonas Riippa sekä saksofonisti ja huilisti Juhani ”Junnu” Aaltonen.
