Lauantain16.2. konsertti alkoi jo kello 16 ja se oli hyvä valinta soittajien ja yleisön mielestä. Olisiko myöhempi ajankohta aiheuttanut yleisökatoa samaan aikaan lähetetystä Putous-ohjelmasta? Enpä usko, sillä kohdeyleisö on taatusti erilainen. Vuotalon kulttuurituottajan, Marjo Haataisen mukaan tilaisuudet ovat säännöllisesti myyneet tosi hyvin. “Olen pyrkinyt valitsemaan tänne erilaista, kiinnostavaa ohjelmaa”.
Jazz Society Big Band on kasvanut vuosien varrella jälleen uuteen loistoon. Ari Jokelainen tuntuu antavan big bandille oivallisia ohjeita. Dynaamiset vaihtelut ovat yhtä tärkeitä, kuin teknisesti täsmällinen yhteissoitto. Fortissimot ja pianot on merkitty kyllä nuotteihin, mutta turhan usein ne jäävät soittajilta huomaamatta. Nyt Jasolla oli tilanne hallussa, vaikka kapellimestari olikin joutunut alttopulttiin sairastapauksen vuoksi. “Normaalisti keikoilla johdan bändiä. Silloin pystyy paremmin ohjaamaan voimakkuusvaihteluita ja sisääntuloja”.
Illan ohjelmisto koostui kahdesta setistä, kuudesta instrumentaalista, kahdeksasta laulubiisistä ja tietenkin yhdestä ylimääräisestä. Vuotalon lämpiön baari tarjosi tuotteitaan kohtuuhintaan ja yleisö viihtyi. Sali oli tällä kertaa rakennettu nousevan katsomon muotoon. Joskus taas tilaan on sisustettu klubitila pöytineen ja baareineen. Molempi parempi.
In The Mood, Solitude ja Esa Kettusen kumikupilla soittama, alun perin Cootie Williamsin ohjelmistoon kuulunut ja harvemmin kuultu Ellington-klassikko Echoes Of Harlem valmistivat yleisöä illan solistia varten. “Onpa aikaa kun olen kuullut Sonja Lummetta viimeksi livenä”, ajattelin. Aika ja puutarhanhoito on tehnyt tehtävänsä, “kuulostaapa tosi hyvältä”. Sonja toki on esiintynyt paljon eri yhteyksissä, musiikkiteatterissa, yksityistilaisuuksissa jne. Mutta kyllä ammattitaitoinen big band ja vahvaääninen naissolisti kuulostaa aina hyvältä, siis aina Ellingtonin ja Ellan ajoista lähtien. Sonja itse hakee lauluunsa lähestymistapaa Ella Fitzgeraldin tulkinnoista, minulle tuli joistakin mieleen myös Viola Talvikki tai Monica Zetterlund. Hienoja laulajia kaikki neljä.
Komppiryhmässä yhteensoittivat Veikko “88keys” Hakkarainen, kitaraa Jarmo Kannisto, hymyillen bassoa Sampo Tiittanen ja rumpuja Juha “volyymit hallussa” Salminen. Rytmimusiikissa, siis myös big band soitossa kaikki lähtee rummuista. Itse muistelen kun ensimmäisen kerran kuulin Thad Jones – Mel Lewis big bändiä ihmetelleeni, että “mikä tässä on niin hienoa”? Vuosien mittaan olen oppinut ymmärtämään.
Otto Donner oli sovittanut Sophisticated Ladyn Sonjan käyttöön, samoin Ahvenlahti Lullaby Of Birdlandin ja Auranen/Henriksson Mack The Knifen ja vielä toisen setin Can´t Buy My Loven Markku Johansson. Tilaustyöt suoraan solistille ovat hieno lisä nuottikaupan arrivalikoimaan. PuukkoMackie toi parhaiten esiin Sonjan Ella-kyvyt. Modulaatio joka kooruksen jälkeen kunnioitti alkuperäisiä esiintyjiä. Groove Merchant palautti mieleen jo mainitun Jones-Lewis BB:n, ison orkesterin, joka kuulosti monesti pikkubändiltä. Viihdeosastoa tarjoiltiin New York-New Yorkissa, Can´t By My Lovessa ja Can´t Take My Eyes From You:ssa.
Kaikki sektiot suoriutuivat loistavasti. Heikki Tuhkanen oli liisattu pasuunaryhmään ja sai esittää soolonumeronaan upean Makin´ Whoopeen. Arin altto soi hodgesmaiseen tyyliin muutamassa lyhyessä soolossa (lisääkin olisi kuunnellut). Seppo Olkkonen barskallaan loi pohjaa foniosastoon. Ja sitten trumpetistit Arto Alaspää, Risto Oinaala, jo mainittu Esa Kettunen ja uusin sektion jäsen Heikki Haimila. Kyllä soi komeasti.
Big band -musalla on taattu kohdeyleisönsä ja hyvän solistin avulla se saavuttaa laajempaakin kuuntelijakuntaa. Toivoisi vain että sitä voisi kuulla myös festivaaliympyröissä.