Kvartetti oli hyvässä iskussa ja esiintyi ilman äänilaitteita yleisön kunnellessa tarkkaavaisesti. Tällä kertaa musiikkineuvos Hovin kanssa musisoivat klarinettia ja sopraanosaksofonia soittanut Antti Sarpila, kontrabassoa Pekka Sarmanto ja rumpuja hienovaraisesti soitti Jari “Kepa” Kettunen.
Ensimmäisessä setissä kuulimme jazzin historiaa aina 1960-luvulle asti hienoina sovituksina. Sepon huumorintäytteiset välipuheet kappaleiden taustoista saivat yleisöltä kiitosta. Kvartetti aloitti TaavettiSwingin tunnussävelellä On the Sunny Side of the Street. Seuraavana oli vuorossa syvän etelän kaunis kappale Just a Closer Walk With Thee, jolla muusikot muistivat äskettäin edesmenneitä soittokavereitaan Antti Pirtinheimoa, Frega Jaakkolaa, “Nalle” Lindströmiä ja musiikinopiskelija/jalkapalloilija Kai Pahlmania.

Matka jatkui teemalla Alexanders Ragtime Band ja kauniilla ballaadilla Georgia on My Mind. Glenn Millerin tutun Moonlight Serenaden Antti soitti klarinetilla ja Seppo haitarilla leveästi soinnutellen kompin tukiessa ja saivat aikaan lähes big bandimaista tunnelmaa.
Bepopiin siirryttiin How High the Moonin soinnuin, joka kääntyi “Kepa” Kettusen hienovireisen rumpusoolon jälkeen Charlie Parkerin Ornithologyksi. Väliin Antti taituroi Benny Goodman- tyyliin The World Waiting for the Sunsine. Antin ja “Kepan” huilatessa Seppo ja Pekka tunnelmoivat Oscar Petersonin tunnetuksi tekemän You Look Good to Me. Perinnejazzia parhaimmillaan sisältänyt ensimmäinen setti päättyi vauhdikkaaseen brasilialaiseen sambaan Minha Saudade.

Kahvitauolla muusikot valitsivat kuulijoiden toivekappaleista toisen setin ohjelmiston. Toivekonsertti alkoi kappaleella All of Me. Reino Helismaan syntymästä tulee kulumaan tänä vuonna 100 vuotta ja sen kunniaksi kuulimme Päivänsäde ja Menninkäinen. Erroll Garnerin Misty ja Erik Lindströmin Ranskalaiset korot löytyivät toivottujen joukosta ja ne kuultiin.
Antti Sarpila runoili klarinetilla Sidney Bechet´n Pienen Kukkasen. Sing Sing Sing:issä kuultiin hieno ja hillitty rumpusoolo. Balladeista kuulimme Stella by Starlight sekä All the Things You Are.
Toivekonsertti päättyi Ellingtonin metrolauluun Take the A Train. Muusikoille jaettujen rieskojen jälkeen saimme kuulla vielä ylimääräisenä kauniin Moonlight in Vermont.
Tämä oli 50. musiikkitapahtuma Luumäellä, jossa TaavettiSwingillä oli sormet pelissä.