Kesken ankarimman talven tarjosi Malmitalo 7.2. tuulahduksen Kuubasta. Tuli ihan entiset ajat mieleen kun Helsingissä salsaa ja lattaria soitettiin viitenä iltana viikossa vuosituhannen vaihteessa. Kuubasta lennätettiin Copacabana-klubille orkestereita ja kun olin muusikoita lentokentällä vastassa, oli monelle heistä yllätys astua ulos lentoasemarakennuksesta ja siirtyä ulkona odottavaan taxiin. ”Mucho frio” totesi myös tämän kertaisen konsertin solisti, Hanny alkuspiikissään.
Hanny (Leosbel Jiminez) on ensimmäistä kertaa Suomessa. Ensimmäisen rakkauslaulunsa hän kirjoitti 12-vuotiaana. Urheilijanuorukaisen omat halut kohdistuivat musiikkiin, mutta järjestelmä näki hänessä urheilulahjakkuuden, lajina miekkailu.
Musiikki pysyi harrastuksena, kunnes vuonna 1997 hän teki levyllisen musiikkia. Levyn nimeksi tuli ”Hanny the Voice of Cuba”, ja se sai ylistäviä arvioita ympäri maailmaa. Arvosteluissa luki muun muassa näin: ”hienosti kirjoitettu… upea alku” (Q Magazine), ”tumma ja karkea ääni… hyvin lupaavaa” (Straight No Chaser) ja ”nyky-Kuuba loistaa Hannyn musiikista ja sanoituksista”.
Keikkaa varten oli koottu 7-miehinen kokoonpano parhaista saatavilla olevista muusikoista ja sovitukset oli kopsattu mainitulta levyltä. Kun muusikoilla on genre hallussa, niin iltahan sujui viihdyttävästi.
Kahdella puhaltajalla oli paljon kirjoitettua soitettavaa ja loput tuli sitten soolojen muodossa omasta päästä. Aldo Martinez puhalsi voimallisesti pasuunaa ja Antero Priha maukkaasti trumpettiaan.
Kompin pohjana on bassokulku, joka jazzmiehelle on aina yhtä hämärä, kun ykkönen tulee muualta kun bassosta. Siihen päälle pianon montuno kuvio. Javier Sanchez Perez ja Mikko Mattila hoitivat osuutensa erinomaisesti.
Ja creme de la creme oli kolmen lyöjän yhteistyö. Markus Jaatinen – timbaalit,
Sampo Daniel – bongorummut ja Bobby Barrera – congarummut pitivät koneen käynnissä. Ihme ettei kukaan yleisöstä mennyt lattialle mukaan bailaamaan.
Kappaleiden nimistä erotin ainakin Polvo de Luna, Esta Noche ja Loco Sonador (Kuupulveria, Tämä yksi yö ja Hullu uneksija). Rumba introlla liikkeelle ja sitten salsaksi, näppärä lopuke tai fade out.
Yleisön joukosta bongattu Papa Montero eli Risto Vuorimies totesi ennen keikkaa, että tilanne ei ole toivoton, vaan tasaisin väliajoin täällä käy bändejä, viimeksi Los Van Van. Myös suomalaisia kokoonpanoja esiintyy säännöllisen epäsäännöllisesti.
Tällaista tarvitaan todisti paikalla ollut runsaslukuinen yleisö.
