Järven rannalle siirretty esitys rakentuu 40-henkisen esiintyjäjoukon varaan, joita elähdyttää uskalias ja toisinaan uhkarohkea toiminta. Kyseessä on yhteistuotanto Jyväskylän Työväen Teatterin kanssa. Rytmimusiikilla on oleellinen osa kuuluisan näytelmän modernisoinnissa.
William Shakespearen tragedia on yksi tunnetuimpia rakkaustarinoita ja maailman eniten varioituja näytelmiä. Se on inspiroinut muita kirjailijoita, kuvataiteilijoita, säveltäjiä ja elokuvantekijöitä kuten Baz Luhrmanin filmi Romeo+Juliet, Sergei Prokofjevin baletti, sekä luonnollisesti Bernsteinin musikaaliklassikko West Side Story, vain muutamia mainiten.
Näytelmä sijoittuu Veronaan ja kertoo kahdesta rakastavaisesta, Romeo Montaguesta ja Julia Capuletista, joiden suvut ovat keskenään riidoissa. Shakespearen muillekin näytelmille tunnusmerkillinen “Liebestod-motiivi” yhdistää rakkauden ja kuoleman toisiinsa. Julia on alaikäinen, mutta tunne-elämältään edellä itseään. Vanhempien painostaessa häntä kreivi Parisin kosintaan tyttö ensimmäisen kerran uhmaa vanhempiensa tahtoa, koska on rakastunut Romeoon. Tapahtumat etenevät vääjäämättä kohti nuorten kohtalonhetkeä.
Tarinan Romeosta ja Juliasta kirjoitti luultavasti alun perin italialainen Luigi da Porto 1520-luvulla. Shakespeare taas löysi tarinansa aiheen Arthur Brooken runosta The Tragical Historye of Romeus and Juliet, joka on käännös Ranskan kautta välittyneestä italialaisesta kertomuksesta. Shakespeare ehti ensimmäisenä kirjoittaa aiheesta näytelmän.
Musiikissa puhtia
Krampin Romeo ja Julia on läpisävellettyä nykymusiikkia. Rytmimusiikin tuttuja elementtejä monipuolisesti hyödyntävässä Antti Viitamäen sävellystyössä toisiinsa limittyvät mm. perinteiset rock ja pop-vaikutteet, ambient, konerytmit ja elokuvamusiikin rakenneosat. Tämä monipuolisuus pitää mielenkiintoa yllä ja kantaa loppuun saakka.
Musiikin yhteyksiä lienee tarpeetonta jäljittää sen paremmin Prokofjeviin kuin mihinkään muuallekaan. Aika ajoin mahtipontiseksi paisuvat, “classic rock”-tyyliset huipennukset vaatisivat kuitenkin tuntuvasti rohkeampaa volyymin käyttöä kuin nyt. Laulumelodiat eivät ole kovin monimutkaisia, mutta intervallit ovat hankalia – esimerkiksi nuorelle miehelle oktaavihypyt tuottavat yleensäkin melkoisia vaikeuksia.
Nuoret laulajat selviävät lauluosuuksista aluksi hieman kangerrellen; itseluottamus vahvistuu toisessa näytöksessä, mutta he ovat ajoittain vaikeuksissa äänen pitämisen kanssa. Ensi-illan jännitys ja keskiviikon todella kolea ilmanala selittävät tästä osan. Vilja Ruotsalainen, Ringa Alfatuni ja Sami Ulmanen ovat selvästi tehneet paljon töitä laulunohjauksessa, mutta laulajilla on skarppaamisen varaa edelleen.
Erityisen kiusallisesti laulun epäpuhtaus tulee kuuluviin useissa soolosuorituksissa – duetot menevät jo huomattavasti paremmin ja kuoro-osuuksiin on saatu lupaavasti poweria. Äänentoisto oli päivänäytöksen ongelma, kuten se on ongelma monilla jazzfestareillakin, mutta eri syystä. Nyt laulajat saattoivat vetää soolo-osuuttaan monta tekstiriviä, ennen kuin miksaus ehti mukaan ja laulu alkoi kuulua PA-laitteista.
Miksauspöydän käyttömahdollisuudet ehtyvät nopeasti kahden, pienen ja tehottoman kaiutinkaapin kanssa. Ulkoilmatilaisuus vaatii erityistä huomiota äänentoistoon ja miksaukseen – näin erityisesti musiikin tullessa nauhalta. Laulujen sanoista on paikoin todella vaikea saada selvää.
Sanotaan, että näyttelijän ei pidä kuunnella itseään ja voi näin ollakin, mutta laulajan pitää kuulla itseään. Krampin esiintyjiltä nähtävästi myös puuttuvat tyystin kontrollikaapit estradin etureunassa, ja laulajan on sula mahdottomuus laulaa puhtaasti, jos hänen äänensä “hukkuu yleiseen pauhuun”, kuten nyt.
Heta Hämäläinen (Rosalina) laulaa puhtaasti, artikuloi selvästi ja rytmittää täsmällisesti. Ringa Alfatuni (ruhtinatar) on myös vahva laulaja, ja toisen näytöksen alussa Rosalinan ja ruhtinattaren duetto on jo suorastaan huikea.
Komea nuorimies Sami Ulmanen on kuin luotu Romeon rooliin, joskin hän tuntuu olevan vielä toistaiseksi pidemmällä tanssijana kuin laulajana. Myös Julian vanhemmat (Capuletin pariskunta), Pablo Delahay ja Laura Happonen, tekevät duetoista nautinnollisia.
Liike, ennen mua syntynyt…
Koreografia on kuitenkin Krampin vahva sana, ja tanssijoina nuoret esiintyjät näyttävät todelliset kykynsä. Tanssi- ja akrobatianumerot hyödyntävät nykymusiikin keinoja rohkeasti ja esitys suuntautuu älykkäästi, koko ajan uusille alueille yhdistäen elementtejä nykytanssista, jazzbaletista, musiikkivideoista, akrobatiasta, breakdancesta ja jopa parkourista.
Ja varmasti paljon muuallekin, joita tanssia tuntemattoman on vaikea tunnistaa. Aivan erityisen koskettavia kohtauksia ovat Julian taistelu demoniensa kanssa ja Romeon kuolemantanssi.
Esitystapaa ei voine oikein pitää edes minimalistisena, sillä näyttämöllä ei todellakaan ole yhtään mitään lavasteita tai rekvisiittaa, ei edes kuvia seinällä; vain rakennustelineet kiertävät tyhjää lavaa. Tanssiteatteri ei tavaraa kovin paljon kaipaakaan, mutta ehkä osuvampaa olisi puhua “estradinihilismistä” (latinan nihil = ei mitään).
Mutta vauhtia sitten on sitäkin enemmän. Kramppilaisten akrobatia on taituruusvoimistelua ja tanssia yhdessä. Suosituin liikkumistapa näyttää olevan tulla pää edellä alas telineiltä. Kaikkeen voisi lisätä ohjeen: “Älä kokeile tätä kotona”. Huimaavaa! Kokoava koreografi Laura Lehtinen on käyttänyt rohkeasti mielikuvitustaan ja taitojaan. Tanssit ja liike ovat joutuisia, menettämättä silti tarkkuuttaan. Puheosuuksia musikaalissa on melko vähän.
Ohjelmallinen jazz ja jazztanssi ovat Suomessa vielä melko vaatimatonta yleensä, mutta inspiraatiota solistit ovat hakeneet mm. mainittujen säveltäjämestarien teoksista paljonkin. Romeon ja Julian kaltaiset produktiot ovat merkittäviä myös tässä mielessä; ehkä joku saa tällaisesta kipinän rakentaa tykkänään jazztanssi-ilmaisuun rakentuvan kokonaisuuden?
Vanha tarina modernisti
Juonittelua, rakkautta ja vihaa, epätoivoisia ratkaisuja – kaikki hyvän teatterin elementit ovat läsnä Krampin esityksessä. Romeo ja Julia koskettaa modernin tanssin ja rytmimusiikin keinoin voimakkaasti tunteita kytkiessään nuoren rakkauden, optimismin ja kuoleman toisiinsa.
Tragedian tarina on ikiaikainen, mutta toteutustapa toi sen nykyaikaan – ja teki sen niin, että nuori yleisökin siitä kiinnostuu. Esityksestä on mahdollista nauttia heinäkuun loppuun asti (ks. ohjelma osoitteessa www.kramppi.fi).
Kramppi tiedetään prameista koko illan esityksistään, joissa musiikki, tanssi, akrobatia ja kokeileva teatteri ennakkoluulottomasti yhdistyvät. Mm. Kaupunginteatterin Liisa Ihmemaassa (2005), Siltasalin Kalevala (2006), ja Säynätsalon talotehtaaseen rakennettu kauhumusikaali Dracula (2011) ovat rakentaneet Krampille arvostetun nimen. Romeo ja Julia pitävät mainetta hienosti yllä.
