Viime viikolla Helsingin Musiikkitalossa elettiin suomalaista puhallinmusiikkijuhlaa kera ulkolaisten huippuvieraiden. Jazzrytmien lukijoita kiinnostaa varmaankin Randy Breckerin yhteistyö UMO:n ja Gunhild Garlingin esiintyminen Sibis Big Bandin kanssa, mutta niistä hieman myöhemmin.
Helsingin puhallinmusiikkiyhdistyksen puheenjohtaja Jyrki Koskinen kertoi että viikolle on koottu monipuolinen ja mittava luento-, seminaari-, work shop- ja konserttitarjonta. Oppia tarjottiin niin kapellimestareille, kuin muusikoillekin. Päiville esiteltiin uutta nuottimateriaalia ja kansainvälisiä huippusolisteja big band konsertteihin. Aiemmillakin puhallinpäivillä ovat big bandit esiintyneet erilaisissa illanvietoissa, mutta tänä vuonna tämän genren musiikilla on vastaavat uusien sävellysten esittelykonsertit, kuin puhallinorkestereillakin. Pienellä porukalla saimme rakennettua huikean festivaalin.
Vuonna 1995 UMO teki livetaltioinnin Michael Breckerin YLE:n kanssa ja syyskuussa 2015 äänitys julkaistiin yhdysvaltalaisella levymerkillä. Nyt reilut kolmekymmentä vuotta myöhemmin koitti oikea hetki tehdä levytyssessio Randy Breckerin kanssa ja tällä kertaa julkaisuun ei mene kuin puolisen vuotta, joten kannattaa välittömästi tehdä alustava merkintä kalenteriin sillä elokuussa levy tulee myyntiin.
Randy Brecker on tuttu vierailija Suomessa ja on esiintynyt niin suomaisten big bandien kuin pienyhtyeidenkin kanssa. Lauantaina 17.3. kuultiin viimeisimmät herkkupalat tämän moninkertaisen Grammy-voittajan nykykunnosta. Trumpetti soi koko laajan rekisterin alueella hienolla soundilla ja vankalla äänenlaadulla. Vaikka Randyllä on mittarissa jo 72, niin hänen soitossaan ei ole kuultavissa minkäänlaista jäähdyttelyä. UMO veti koko puolitoistatuntisen konsertin täysillä, solistia säästämättä.
Ohjelmisto koostui ruotsalaisen Mats Holmquistin viidestä originaalista, kolmesta Chick Corean sävellyksestä ja parista muusta arrista, joista Matsin alkuperäissävellys My Stella kuulosti aivan kuin Stella oli ollut kuutamolla, toisen melodia oli piilotettu niin hyvin, etten sitä tunnistanut. Yhdeksän biisin kokonaisuus täyttää CD:n siis oikein hyvin.
Sävellyksissä ja sovituksissa oli paljon sektio-unisoja, jotka leijuivat toistensa päällä. Amerikkalaiseen kelloefektiin Mats Holmquist oli selvästikin mielistynyt. Kappaleessa Never Let Me Go sai kukin sektio säestää 8-osarytmillä toisen sektion soittaessa hitaampaa triolimelodiaa päälle.
Chick Corean Humpty Dumptyssä oli parin kooruksen verran fonisektiolle kirjoitettua supersax-tyylistä yhteissoitantaa, joka ei UMOlaisille tuottanut minkäänlaista vaikeutta. Corean Windows eteni 3/ 4 tahtiin ja siinä Randyn lisäksi soolon esitti myös oma miehemme, Tero Saarti.
Kaiken kaikkiaan ainakin liveversioissa oli soolotilaa varattu myös bändin pojille. Aloituskappaleen Summer and Winter ensimmäisen soolon soitti Mikko Pettinen ja toisen pasunisti Heikki Tuhkanen, josta selkeästi on nousemassa sektion solistisin voimahahmo. Seppo Kantonen taiteili useammankin tyylikkään pianosoolon ja Långbackan Micken bassopasuuna puhui silloin kun tarvittiin alapäähän murinaa. UMO soitti innostuneesti ja sellaisella meiningillä, että nyt hankitaan ainakin Grammy-ehdokkuus Suomeen.
Sunnuntain konserttia varten oli Sibis Big Band harjoitellut viikon verran, aivan kuten UMOkin omaa osuuttaan. SBB:n setti koostui 15 kappaleesta, joista kolme bändi esitti ilman solistia. Tutut, Corner Pocket, The Creeper ja Fun Time menivät tyylikkäästi ja tyylin mukaisesti.
Johannes Salomaa oli harjoituttanut ryhmän ja sunnuntain viimeistelytreenit solistin kanssa toivat konserttiyleisön eteen esiintymishaluisen ja innokkaan ryhmän, jonka innokkuutta omalta osaltaan varmaan lisäsi valovoimainen solisti Gunhild Carling, josta onkin tullut varsin haluttu solistivieras viime aikoina. Gunhild on kuitenkin senverran monipuolinen muusikko, että yllätyksiä riittää yleisölle jatkossakin nautittavaksi.
Gunhildin lahjakkuus tulee esille soittamisen lisäksi, laulamisena ja olipa hän säveltänyt myös osan ohjelmistosta. Kuulin Chansonin nyt toista kertaa. Kyseessä on kaunis pasuunamelodia, jonka täydentää Glenn Miller-soundinen fonisektio. Melodia nousee lentoon melkeinpä kirjaimellisesti, kun solisti siirtyy käyttämään pasuunan huiluääniä. (Youtubesta löytyy)
Gunhild flirttaili nuorten muusikoiden kanssa ja sai koko porukan mukaansa kiertämään Musiikkitalon viinitarhakatsomon läpi soittaen When The Saints Go Marchin In. Hyvä konsertti ja show, joka antoi paikalla olleille nuorille muusikonaluille ajattelemisen aihetta mihin kaikkeen voi yltää, kun vain antaa lahjakkuuden tulla ulos itsestään.
Sunnuntaiaamupäivän aikana kolmetuntisessa konsertissa esittäytyi 10 nuorisopuhallinorkesteria ja bigbandiä. Suurimmat ryhmät olivat Raumalta ja Kotkasta, big bandit Krunikasta ja Ebelistä, loput Rantasalmelta, Pirkanmaalta ja vaikka mistä. Jutun lopussa on kolmetuntinen taltiointi keikasta. Tsekkaamalla videota vaikka pätkän sieltä ja toisen täältä, saa tietysti kokonaankin katsoa, saa vahvistuksen että puhallinmuusikoita ja rumpaleita kasvaa ympäri Suomea. Ammattitaitoiset kouluttajat ja kapellimestarit tekevät työtä sen eteen, että jatkossakin riittää muusikoita niin ammatti- kuin harrastajaorkestereihinkin.
