Perjantaina Ilmajoen musiikkijuhlilla esiintynyt lauluyhtye Rajaton oli dramaattinen ohjelmistovalinta. Elämälle -oopperan kulissit sopivat yhtyeen lavakarismaa hyödyntävään mimiikkaan ja elekieleen yleensä – ja suurimpaan osaan musiikillista tuotostakin. Yhtye ei tietenkään edusta perinteellistä jazzia lajityyppinä, vaikka keikkailee toisinaan jazzympyröissä (mm. UMO), mutta bändi on laulullisesti ja sovitustensa takia kiinnostava myös jazzväelle.
Repertoaarissa oli tuttuja sävelmiä vuosien varrelta; Butterfly, Aurora, ja Eino Leino-tulkinnat, kuten Öin ja päivin. Kosketus ja myötäeläminen eivät aina vaadi yleisöltä esityskielen tuntemusta. Asteittain paisuva, boleron suoritustapaan esitetty Gilbert Becaudin Et maintenant sattui, vaikka ranskan kieli lienee useimmille vierasta. Laulu on ehkä paremmin tunnettu Elviksen versiona What now my love?
Konsertti avautui kalevalaisin tunnelmin (Nouse laulu) ja päättyi Kantelettaren Rannalla itkijän riipaiseviin tuntoihin; tunnetumpi nimellä Läksin minä kesäyönä käymään. Encorena kuultiin vielä Beatles-sävelmä Eleanor Rigby, (muistuma Revolver-albumilta, 1966) – siinä sopivasta ajallista ja muutakin jännitettä.
Itse kuulin Rajaton-yhtyettä livenä viimeksi Kalotti Jazz & Blues-festivaaleilla 2009. Yhtye on sittemmin uudistunut laulullisempaan suuntaan; laulajien tekemä soitinjäljittely on vähentynyt ja yhtye laulaa enemmän täsmällisiä stemmoja ja kauniita harmonioita.
Erityisesti rumpujen ja bassokitaran ”boom-tsägä-tsägä”-säksätyksen väheneminen on ollut kokonaissoundille eduksi. Basso Jussi Chydenius oli korvannut rumpuimitaatiota osin naputtamalla toisinaan mikrofonia sormellaan. Toki suulla soitantaakin kuultiin, nyt pop-kappaleilla, jotka laadullisessa perspektiivissä eivät kiilanneet konsertin kärkeen.
Pop sytytysvaikeuksissa
Rajattoman pop-sävelmien (Abba, Beatles, Queen, Sting) sovituksissa ei useinkaan ilmenny sitä charmikasta yllätyksellisyyttä ja ajoittaista vauhtihurjastelua, mitä vielä viisi vuotta sitten saattoi todeta. Jotensakin tuntuu, että pop-tulkinnat on jo laulettu loppuun; ”däng-däng”-fraasit kääntyivät oikeastaan jo itseään vastaan, kuten puiseva versio Beatlesien Lady Madonnasta nytkin todisti.
Pop-skaalat ovat yleensäkin melko yksioikoisia, mutta Rajaton on yksinkertaistanut niitä paikoin vielä lisää, toisin kuin pitäisi. Under pressure, kuten useimmat Queen -biisit, on melodia-ainekseltaan niin askeettinen, että siihen on lähes mahdoton enää pumpata mielenkiintoa. Rajaton lukeutuu rytmimusiikin ”herrasmiesliigaan”, joten Freddie Mercuryn seksilaulu Don’t stop me now kuulostaa heidän suustaan jo lähes koomiselta:
“I’m a rocket ship on my way to Mars
On a collision course
I am a satellite I’m out of control
I am a sex machine ready to reload
Like an atom bomb about to
Oh oh oh oh oh explode.”
Rajattoman – kuten kaikkien nykyajan lauluyhtyeiden – virheenä oli, että rockin kitarasoolojen licksejä ja yleensä soitinsoolojen rakenteita ei koskaan vaivauduttu opettelemaan kunnolla. Suulla jäljitellyt ”wou-wau-soolot” ovat olleet lähinnä näppärää efektismiä, ilman erityistä tulkintaa.
Simulaation olisi voinut viedä maaliin: esittää ihmisäänellä imitoiden George Harrisonin tai Brian Maysin kitarasooloja. Tulossa kuitenkin on uusi levy poppia – edelleen Lahden kaupunginorkesterin kanssa.
Voimaa kansanperinteestä
The Lark in the clear air, ja yleensä irlantilainen kansanmusiikki oli ilahduttava kokemus Rajattoman tulkinnoissa. Samoin yhtyeen ”hee-o-hee”-tyyliin vedetty Björk -interpretaatio islantilaisesta folklore-teemasta kosketti. Kalevala-tulkintojen vaikutukset saattoi tuntea fyysisestikin. Tästä muistuttajana on edelleen yhtyeen hieno Maa-albumi.
Yleisön suosikkeja solisteista näyttivät nyt olevan Soila Sariola ja Hannu Lepola, jotka ovat myös vahvasti osallistuneet yhtyeen käyttämien sovitusten tekoon. Mia Makaroffin tuotantoon tutustuminen livenä oli elävöittävä kokemus. Lauluyhtyeen miksaus tuulisessa ulkoilmakonsertissa on laitimmaisen haasteellista, mutta Ilkka Herkman teki erinomaista työtä.
Ylistys elämälle
Ilmajoen musiikkijuhlat on myös oopperafestari. Tänä vuonna päänumero oli viulisti Jaakko Kuusiston uutuusteos Elämälle, ooppera säveltäjämestari Oskar Merikannon elämästä ja ammattiurasta.
Jazzpiireissäkin arvostettu säveltäjä oli tehnyt uskottavaa työtä. Jousi- ja kuoroharmoniat olivat vaikuttavia ja osin melko haasteellisiakin. Laina-ainekset kansanmusiikkiin ja Merikannon sävelmateriaaliin olivat vähäisiä, ja juuri sopivia. Kuoro-osien yhtymäkohdat Hollywoodin filmimusiikkiin kuulostivat lukuisammilta – mahdollisesti muistumina säveltäjän Indianan vuosilta.
Libretto vyöryttää kohtauksia Merikannon ja ajan muiden taiteilijoiden elämästä. Tapahtumat ovat suurimmaksi osaksi kuviteltuja – niin herkullisia juoruja kuin esimerkiksi Sibeliuksen ja kumppanien kuuluisat ryyppyreissut Kämpiin olisivatkin. Puhumattakaan Aino Acktén diivailusta perustettavan oopperan kulisseissa.
Merikantoa ei ehkä ole pitäminen tyypillisenä oopperasankarina (mitä ikinä se onkin), mutta suomalaista oopperaa hän edisti huomionarvoisesti. Oliko se hänen tärkein saavutuksensa, taidemusiikin popularisoinnin ohella, on kokonaan toinen asia, mutta näistä henkilökohtaisista elementeistä keskeisesti teoksen libretto muotoutuu.
Kuoro-oopperoiden tapana tuntuu olevan kytkeä yksilölliset tapahtumat suuriin murroksiin – nyt tarinan taustalla ovat mm. suomalaisuuden nousu, itsenäisyys ja kansalaissota. Yhteen oopperaan tuntuu tavaraa kertyvän jo hieman liikaa. Merikanto ei kuulunut ”sisäpiiriin” (mm. Gallen-Kallela väitti käyttäneensä Symposion-maalauksessaan tämän mallina lanttua).
Henkilöissä olisi riittänyt kerrottavaa. Merikanto sävelsi suomenkieliset menestyslaulut ja ensimmäisen suomalaisen oopperan, vei urkutaidetta eteenpäin, opetti ja kirjoitti. Yritteliäs henkilö poltti itsensä loppuun liian varhain. Aarre-poika taas koki jo nuorena traagisen taiteilijakohtalon. Merikannot ansaitsevat oopperansa.
Ilmajoen musiikkijuhlat perjantaina12.6.2015
Rajaton – yhtyeen sovituksia kansansävelmistä, pop-lauluista ja iskelmistä
Elämälle – ooppera Oskar Merikannon elämästä ja ammattiurasta
sävellys: Jaakko Kuusisto, libretto: Juhani Koivisto; ohjaus: Anna Kelo.
Keskeisissä rooleissa Jussi Merikanto: Oskar Merikanto; Johanna Rusanen-Kartano: Aino Ackté; Simo Mäkinen: Aarne Merikanto ja Robert Kajannus; Eeva-Maria Kopp: Liisa Merikanto
