Siis kannattaa tarkistaa keikkapaikka etukäteen. Tällä kertaa kävi kuitenkin hyvä tsägä ja päästiin ineen melkein vikojen mattimyöhäisten (Matit Konttinen ja Poijärvi) joukossa.
Koko-teatterin ja -jazzklubin siirtyminen Pitkänsillan pohjoispuolelle on hyvä ratkaisu. Kävelymatkaa Hakaniemen ja Haapaniemen kentän spårapysäkeiltä on saman verran. Metrolla matkustaville kahdeksalta alkava keikka sopisi paremmin kuin keskiviikon Randy Brecker -ilta, sillä viimeinen metro lähtee vartin yli yksitoista, joten illan viimeisen kuuntelusta seurasi taksikeikka.
Klubi oli siis täynnä, yleisö oli tullut kuuntelemaan ja bändi soittamaan. Randy oli lentänyt samana päivänä New Yorkista. Harjoitukset ja sound check oli ehditty pitää ja nuotit olivat järjestyksessä. Jussi Lehtonen ja Timo Hirvonen olivat koonneet yhteen Randyn suomalaiset mielimuusikot, pianoon Jukkis Uotilan ja foniin Joonatan Raution. Vaikka herrat ovat soittajina tietysti omia itsejään, vertailua maailman staroihin ei voi välttää. Joonatanin kohdalla Michael Breckerin kuuntelu on kuulunut nuoruuden paheisiin ja Jukkiksesta Randy on sanonut: “Was I thrown in for a loop! I thought it was Herbie back there playing”. Basisteista tuli mieleen vaikkapa Stanley Clarke ja rumpaleista Billy Cobham.
Illan ohjelmistossa oli uutta ja vanhempaa tuotantoa, joukossa pari standardia ja tietenkin pakollisena numerona Some Skunk Funk. Body and Soul Randyn erinomaisena tulkinta osoitti jälleen mitä herkkupaloja löytyy “Amerikan Toivelaukirjasta”. Valitettavasti Joonatan ei osallistunut tähän biisiin, mutta ehkä joskus.
Randy on tutustunut jazzkirjallisuuteen perusteellisemminkin ja tehnyt levytyksen yhdessä The Danish Radio Big Bandin ja kamariorkesterin kanssa. Levyn nimi on “The Jazz Ballad Song Book” ja se oli tämän vuoden Grammy -ehdokkaana. Levyltä löytyy mm. Cry Me A River, Someday My Prince Will Come ja Round By The Midnight. Loistava levy ja keikan balladi paljastavat Randyn tunteikkaaksi herkkäsieluksi, jolla on trumpetissaan kaunis ääni ja sormissaan jazzin perintö.
Jazzin kvintettikokoonpano on yhtä täydellinen kuin rockissa kitara-basso-rummut -trio. Brecker Brothersissa oli myös kitara, mutta jazzin kultavuosilta löytyy vaikka kuinka paljon foni-trumppa -frontline ja pianotrio-komppi -ryhmiä, jotka ovat löytäneet oman soundinsa ja meininkinsä. Randy kokoonpanoista vaikkapa Art Blakey Messengerit tai Horace Silverin kvintetti ovat aikanaan tuoneet jazziin sellaista lisäpotkua, joka toimii edelleen tänä päivänä. Nämä miehet eivät renkkaa soittimiaan, nämä miehet ovat parasta A-ryhmää. Energia näkyy, kuuluu ja haisee ja silloin myös yleisö kuuntelee, vaihtoehtoja ei ole.
Kuin seuraavan aamun prinsessauutista enteillen Randyn kuulutuksissa vilahteli pitkin iltaa muusikoiden isyys ja pienet tyttäret. Jussilla on pieni tytär, Timon tytär oli syntynyt kaksi päivää aikaisemmin ja hauska samba-bayou oli nimeltään Stellita Randyn oman 3-vuotiaan Stella-tyttären kunniaksi. “Three dauhgters, yes we are in troubles”.
PS. Stella tarkoittaa tähteä ja nythän tiedetään että Ruotsin kuninkaallisen pikkuneidin nimeksi tuli Stellan johdannainen Estelle.
